pykäläviisaus

Sivu 4

10.10.2016

Toimiiko lämmitys, tökkiikö ilmanvaihto?

Taloyhtiön kunnossapitovastuu käsittää asunto-osakeyhtiölain mukaan muun muassa vastuun rakennuksen perusjärjestelmistä, kuten lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmistä. Kun järjestelmät eivät toimi niin kuin pitäisi, joudutaan pohtimaan, onko taloyhtiön ryhdyttävä toimiin vian korjaamiseksi. Terveydensuojelulaissa säädetään asunnon terveydellisistä vaatimuksista.

10.10.2016

Takkojen ja hormien kunnossapidosta

Taloyhtiöissä takkoja voi esiintyä sekä alkuperäisinä että jälkikäteen teetettyinä. Lisäksi vanhoista taloyhtiöistä voi löytyä kakluuneja, jotka eivät kuitenkaan enää toimi alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Kenen vastuulla takkojen, kakluunien ja hormien kunnossapito missäkin tilanteessa on?

10.10.2016

Vuokralainen viettää häiritsevää elämää, vai viettääkö?

Osakkeenomistajalla on oikeuksia ja velvollisuuksia paitsi omaa vuokralaistaan, myös taloyhtiötä kohtaan. Vuokralaisen viettäessä huoneistossa häiritsevää elämää, on vuokranantajan ryhdyttävä toimenpiteisiin asian selvittämiseksi. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että asumisesta syntyy ääniä ja naapureiden normaalia elämää tulee sietää.

20.9.2016

Asuntojen myyminen laajan korjausrakentamishankkeen aikana

Rakennuskannan vanhetessa ja tyhjien toimistorakennusten määrän kasvaessa laajamittainen korjausrakentaminen tulee yleistymään enenemissä määrin. Mikäli korjausrakentaminen on niin laajamittaista, että sitä voidaan verrata uudisrakentamiseen, sovelletaan tällaisen asunnon kauppaan asuntokauppalain uuden asunnon kauppaa koskevia säännöksiä. Tästä syntyy myös rakennuttajan vastuun kannalta mielenkiintoisia kysymyksiä.

20.9.2016

Osakkaan omien märkätilaremonttien vastuut

Osakkaalla on asunto-osakeyhtiölain mukaan oikeus tehdä huoneistossaan erilaisia remontteja. Kuka nuo remontit maksaa, miten menevät vastuut ja kuka remontteja valvoo? Vastuita pohdittaessa on muistettava, että kunnossapitovastuu ja vahingonkorvausvastuu tulee erottaa toisistaan.

20.9.2016

Vuokratun huoneiston edelleenluovutus

Pääsääntöisesti vuokratussa huoneistossa asuu vuokrasopimuksen allekirjoittanut vuokralainen. Joskus kuitenkin saattaa tulla tilanne, että huoneisto luovutetaan kolmannen henkilön käyttöön. On vuokranantajan ja vuokralaisen etu tietää ja erottaa erilaiset tilanteet toisistaan turhien väärinymmärrysten syntymiseksi.

10.3.2016

Rohkeasti hallitukseen

Pian on taas yhtiökokousaika ja monessa taloyhtiössä aika valita kuluvalle vuodelle hallitus. Taloyhtiössä osakkaat saattavat tässä vaiheessa alkaa miettiä uskaltautuako hakemaan hallituksen jäseneksi. Hallitusjäsenyyttä saatetaan vierastaa ja hallitus saattaa joistakin osakkaista tuntua kaukaiselta toimijalta.

10.3.2016

Talvikunnossapito – kuka on vastuussa?

Lunta tulee – autot juuttuvat teille, lumikinokset valtaavat tienvarsien parkkialueet ja taloyhtiöt kantavat huolta katolta tippuvasta jäästä ja lumesta. Kiinteistönomistajana taloyhtiö on velvollinen huolehtimaan siitä, että liikkuminen kiinteistön alueella on turvallista sekä asukkaille että ulkopuolisille. Taloyhtiöllä vastuu, mutta mistä?

10.3.2016

Osakkeenomistajan ilmoitus omasta kunnossapitotyöstä

Uuden asbestilainsäädännön vaikutus osakkeenomistajan kunnossapitotyöhön Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava kunnossapitotyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle, jos se voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan taikka yhtiön toisen osakkeen omistajan huoneiston käyttämiseen. Ilmoituksessa on oltava sellaiset tiedot, joiden perusteella yhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi arvioida, noudatetaanko kunnossapidossa hyvää rakennustapaa […]

21.12.2015

Vuokrasuhteen purkaminen-vuokranmaksun laiminlyönti

Jos vuokrasopimus puretaan, se päättyy välittömästi. Mitään irtisanomisaikaa ei siis tällöin ole. Vuokranantaja voi kuitenkin halutessaan antaa vuokralaiselle muuttoaikaa kohtuulliseksi katsomansa ajan, esimerkiksi viikon verran.

21.12.2015

Talvi tulee myös parvekkeille

Näin talvikauden alkajaisiksi on hyvä kerrata talvikunnossapitoon liittyviä käytäntöjä. Vaikka lumityöt usein kuuluvatkin taloyhtiön hoidettaviksi, on myös osakkaalle sälytetty eräitä tehtäviä. Kun lähtökohtana pidetään asunto-osakeyhtiölakia, voidaan todeta, että osakkaalle kuuluu huoneistoparvekkeiden huolellisen hoidon myötä roskien, lumen, jään ja veden poistamisesta huolehtiminen.