
Paloturvallisuusviikko alkaa
Kun hätä on suurin, sinä pelastat. Tulipalossa on itse päästävä pois liekkien ja savun seasta ja pelastettava kenties lapsetkin. Palokunta ehtii paikalle vasta myöhemmin.


Kun hätä on suurin, sinä pelastat. Tulipalossa on itse päästävä pois liekkien ja savun seasta ja pelastettava kenties lapsetkin. Palokunta ehtii paikalle vasta myöhemmin.

Pöytä- ja kruunukynttilöitä ei ole suunniteltu loppuun asti poltettavaksi, kirjoittaa Iltasanomat. Kynttilöiden turvallisuusmerkintöjen huomioimatta jättäminen voi aiheuttaa palovaaran. Vakuutusyhtiö If:n tutkimassa tulipalossa omakotitalon purkukuntoon tuhonnut tulipalo sai alkunsa terassille puurunkoisiin lyhtyihin jätetyistä kynttilöistä.

Raahessa syttyi yöllä 13.9.2016 tulipalo neljän asunnon rivitalossa. Palon syttymishuoneistossa oli perheen isä ja kolme lasta, joista kaksi kuoli palossa. Palon syttyessä ja kehittyessä perhe oli nukkumassa.

Ympäristöministeriö on tänään antanut asetuksen savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta. Tavoitteena on pienentää savupiippujen suunnittelun ja toteutuksen sekä käytön ja huollon puutteista ja käyttövirheistä johtuvien vahinkotapahtumien määrää. Uusi asetus koskee savupiippujen uudisasentamista ja korjaamista ja niiden suunnittelua.

Jokainen on itse paras henkilö parantamaan oman lähipiirinsä paloturvallisuutta. Fiksuinta on pelastaa koti jo etukäteen estämällä tulipalot. Tosi paikan tullen alkusammutus ja läheisten pelastaminen palavasta tilasta ovat elintärkeitä toimia, joita on syytä harjoitella etukäteen.

Suomalaisissa kiinteistöissä toteutettavat peruskorjaukset, kuten linja- ja julkisivusaneeraukset kohottavat asuinrakennuksien paloturvallisuusriskejä, kertoo Safetum Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Jurvelin. Tukholman ydinkeskustassa syttynyt suurpalo 7. Marraskuuta on puhututtanut pohjoismaissa toimivassa paloturvallisuusalan yrityksessä. – Kyllä Tukholman suurpalo on ollut asiantuntijoidemme kesken aktiivisessa käsittelyssä.

Neljän ihmisen kuolemaan johtanut valitettava tulipalo Vuosaaressa osoittaa, että vastuu palovaroittimien toimintakyvyn ylläpitämisestä on epäselkeä. Pelastuslain uudistus on hyvä tilaisuus kehittää paloturvallisuuteen liittyviä vastuita. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on vuosia tuonut esille palovaroittimen merkitystä.

Paikallishallintojen liitto (Local Government Association) sanoo, että kunnilla ei ole rahaa perusteelliseen vuokratalojen paloturvallisuuden parantamiseen, jota Lontoon Grenfellin tulipalon jälkeen suositellaan. Asiasta kertoo paloturvallisuuteen keskittyvä IFSEC-verkkosivusto, joka lainaa mm. Economistia ja Financial Timesia.

Juhannuksen tulenkäyttö vaatii hyvää suunnittelua ja valvontaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, että huolimattomuus grillauksessa ja kokonpoltossa uhkaa niin sytyttäjää, katsojia kuin ympäristöäkin. Avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos kuivuus, tuuli tai jokin muu syy aiheuttaa metsäpalon vaaran.

Pelastussuunnittelu on parantanut taloyhtiöiden turvallisuutta. Tätä mieltä on lähes 70 % taloyhtiöiden edustajista Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tekemässä selvityksessä. Pelastussuunnittelun myötä on välitetty turvallisuustietoa asukkaille ja tehty parannuksia esimerkiksi opasteisiin, valaistukseen ja poistumisreitteihin.

Vuosittain Suomessa tapahtuu huomattavan paljon huoneistopaloja, joista osa olisi vältettävissä helposti asukkaiden omin toimin. Valitettavasti osa huoneistopaloista johtaa ihmishenkien menetykseen. Tälle sivulle on koottu Turvatekniikan keskus TUKESin tuottamaa aineistoa kodin paloturvallisuudesta.

Pelastussuunnitelma ei pelasta asukkaita vaaratilanteessa, varsinkaan jos sen vaarojen ja riskien arviointia on laiminlyöty. Suomessa sattuu päivittäin lähes 20 rakennuspaloa ja vuosittain tulipaloissa kuolee lähes sata ihmistä. Valtaosa tulipaloista olisi estettävissä ennalta.