Vielä ehdit testata palovaroittimen – Palovaroitinpäivä 1.12.

Palovaroitinpäivän tavoite on herättää keskustelua ja innostaa ihmisiä ottamaan henkilökohtaisesti vastuuta omasta paloturvallisuudestaan. Palovaroitinpäivää vietetään myös muissa Pohjoismaissa.

Palovaroitin on paitsi lakisääteinen, myös edullinen ja helppo tapa turvata omaisuutta ja ihmishenkiä. Vuonna 2016 Suomessa sattuneissa asuinrakennusten tulipaloissa vain 38 % oli toimiva palovaroitin. Suomalaisille tehtyjen kyselyiden mukaan 97–99 % uskoo oman kotinsa kohdalla palovaroittimiensa olevan kunnossa. Toimiiko palovaroitin sinun kotonasi?

Testaa palovaroitin säännöllisesti

Testaa palovaroitin säännöllisesti kuukausittain ja aina, jos olet ollut muutaman päivän poissa kotoa. Toimintakunto kokeillaan painamalla laitteessa olevaa testinappia. Kun nappia painetaan, toimivasta palovaroittimesta kuuluu kova ääni. Testaus on tarpeen, vaikka paristo olisikin tuore, sillä palovaroittimeen tai paristoon voi tulla vika. Lisäksi testaus aktivoi varoitinta ja paristoa. Varsinkin kylmillään olleessa tilassa, kuten mökillä, asuntovaunussa tai veneessä, palovaroitin saattaa mennä epäkuntoon.

Palovaroitin ilmoittaa pariston heikkenemisestä äänimerkein. Noin minuutin välein toistuvaa piipahdusta et voi sekoittaa kovaan hälytysääneen. Monissa palovaroittimissa on vilkkuva valo, joka kertoo, että laitteeseen tulee virta, mutta valo ei takaa sitä, että varoitusääni toimii. Siksi myös verkkoon kytketyt palovaroittimet on tarkistettava.

Muistathan, että varoittimen testaus kertoo pariston toiminnasta, mutta ei sitä, tunnistaako varoitin savua. Varoittimen testaamista savulla ei suositella, koska jokainen savuhiukkanen likaa varoitinta ja vähentää sen toimintaikää. Vaihda varoitin siis uuteen 5–10 vuoden välein.

Vaihda paristo tänään!

Paristolla toimivan varoittimen paristo pitää vaihtaa normaalisti vuoden välein. Ota tavaksi vaihtaa paristo joka vuosi samana päivänä, esimerkiksi Palovaroitinpäivänä 1.12.

Palovaroittimen paristonvaihto käy helpommin, kun hankkii varoittimeen kytkettävän erillisen paristokotelon, joka sijoitetaan sopivalle korkeudelle seinään. Paristokotelot sopivat lähes kaikkiin myynnissä oleviin palovaroitinmalleihin. Myytävänä on myös viiden tai kymmenen vuoden virtalähteellä varustettuja palovaroittimia, mutta niitä käytettäessä tulee varoitin aktivoida kerran kuukaudessa testaamalla niitä.

Lue lisää aiheesta Paloturvallisuusviikon nettisivuilta!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokralaisen vastuu

24.4.2023

Nämä viisi asiaa kuuluvat vuokralaisen vastuulle

Vuokralaisella on velvollisuus hoitaa vuokraamansa asuntoa hyvin ja pitää se kunnossa. Useimmat vuokralaisen kunnossapitovastuulle kuuluvat asiat voi tarkastaa vaikka kevätsiivouksen yhteydessä. Hoitovelvoitetta ei pidä laiminlyödä, sillä siitä voi joutua vahingonkorvausvastuuseen.

talotekniikan säädöt

30.10.2023

Talotekniikan säädöt kuntoon talven varalle

Sään viiletessä on aika laittaa kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kuntoon. Lämmityksen toiminta kannattaa tarkistaa ensimmäisenä. Lämmityksen, sähkön ja veden kulutustietoja seuraamalla voidaan havaita pienetkin ongelmat.

turvallisuus mökillä

5.4.2023

Muista nämä turvallisuusseikat mökkikauden alussa

Talven jälkeen mökkikautta aloittaessa on syytä ottaa huomioon turvallisuusriskit. Palovaroittimen toimivuus tulee testata, tulisijaa lämmittää varovasti ja sähkölaitteiden kunto tarkastaa. Riskitilanteisiin on hyvä varautua, sillä avun saaminen mökille voi kestää.

palovaroittimet

1.12.2023

Taloyhtiöillä kaksi vuotta aikaa hankkia asuntoihin palovaroittimet

Uudistettu pelastuslaki siirtää palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuun taloyhtiöille ja muille asuinkiinteistöjen omistajille. Velvoitteen siirto huoneiston haltijalta rakennuksen omistajalle parantaa paloturvallisuutta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti