Asumisen Tulevaisuus (ASTU) -hanke on Business Finlandin ohjaama kaksivuotinen ryhmähanke, jonka tavoitteena on luoda läpinäkyvyyttä kiinteistöjen koko elinkaaren ajalle ekosysteemiajattelun kautta. Hankkeessa mukana oleva Kotopro kehittää yhtenäistä kiinteistön dokumentointia, jossa rakennukseen liittyvä tieto tallennetaan aina suunnittelusta purkamiseen asti vakiomuodossa. Paitsi rakentamisen laadun ja dokumentoinnin kannalta kiinteistökohtainen tieto on hyödyksi myös erilaisille sidosryhmille, jotka liittyvät rakennukseen sen elinkaaren aikana.
Kiinteistöjen monikymmenvuotiseen elinkaareen liittyy paljon tietoa, jota nykyään ei tallenneta järjestelmällisesti eri toimijoiden saataville. Aina rakennuksen suunnittelusta lähtien kiinteistöön liittyvä tieto ja siihen tulevat muutokset ovat usein erillisten toimijoiden omissa järjestelmissä hajallaan ja erilaiseen muotoon tallennettuna.
Business Finlandin ohjaama ryhmähanke Asumisen Tulevaisuus (ASTU) lähtee ratkomaan kiinteistöihin liittyvien vuorovaikutusverkostojen johtamisen automatisointia Kotopron avulla. Kotopron järjestelmään voidaan tallentaa yhtenevässä muodossa kaikki kiinteistöön liittyvä tieto ja se voidaan jakaa juuri oikeille henkilöille.
Kiinteistön tieto talteen suunnittelusta purkuun
Suunnitteluvaiheessa luodaan pohja kiinteistöön liittyvälle tiedolle, jota kertyy jatkuvasti koko kiinteistön elinkaaren ajan. Tyypillisesti kiinteistön elinkaari on Suomessa noin 50 vuotta, joten suunnittelun ja purkamiseen väliin mahtuu paljon erilaista tietoa erilaisilta kiinteistöön liittyviltä sidosryhmiltä, kuten rakentamisen alihankintaverkostoilta ja kiinteistön ylläpitoon liittyviltä palvelutoimittajilta.
–Rakentamisen laatuun tarkalla dokumentoinnilla on suora vaikutus, koska dokumentointi pakottaa todentamaan laadun, eikä heikkoa laatua haluta dokumentoida. Lisäksi tiedonkulun vaikeuksista johtuvat rakennusvirheet ja epäselvyydet jäävät historiaan. Voidaan puhua vallankumouksesta rakentamisen laadussa, sanoo Kotopron toimitusjohtaja Samuli Suomala.
Rakentamisen laadun lisäksi yhdenmukainen tieto kiinteistöistä auttaa erilaisia palvelutoimijoita, jotka toimivat kiinteistön parissa sen elinkaaren aikana. Yhdenmukainen ja kattava tieto rakennuksesta tehostaa kiinteistön ylläpitoon liittyvää toimintaa.
–Suomalaisen yhteiskunnan kannalta kyseessä on iso asia, jos kiinteistöjen tieto saadaan tehokkaasti talteen koko elinkaaren ajalta. Esimerkiksi kiinteistöihin liittyvät palvelutoimittajat saisivat sen kautta aina ajantasaisen tiedon vaikkapa siivouksia varten, sanoo Suomala.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään