Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 107

sähkölämmitteisille taloyhtiöille

29.10.2019

Voittoja saadaan etenkin asuntosijoituksilla

Ilta-Sanomien tekemään rahakyselyyn vastanneista suuri osa teki voittoa nimenomaan asuntosijoituksilla. Muita voittoa tuottavia sijoituksia olivat muun muassa osakkeet, rahastot ja kryptovaluutat. Asunnot olivat erityisesti naisten suosiossa sijoitusmuotona.

24.10.2019

Kauppakeskus AINOAn laajennus avautuu tänään

Tapiolan kauppakeskus AINOAn viimeinen laajennusosa avautuu tänään 24.10.2019. Valmiissa kauppakeskuksessa on yli 100 liikettä ja noin 2 000 maanalaista parkkipaikkaa. Laajennuksen rakennustöistä vastasi SRV ja sen myötä AINOAn liiketilojen kokonaispinta-ala kasvaa merkittävästi, 30 000 neliömetristä 50 000 neliömetriin.

24.10.2019

Kolme yleistä väärinkäsitystä kunnossapitovastuusta

Kiinteistöliitto Uusimaan blogissa johtava lakimies Katriina Sarekoski korjaa yleisimpiä kunnossapitovastuun jakautumista koskevia väärinkäsityksiä. Sarekoski listaa kolme yleisintä väärinkäsitystä, jotka liittyvät kylpyhuoneremontteihin, pintojen ennallistamiseen perustasoon ja asianpesukoneen vuodon aiheuttamiin vahinkoihin. Vaikka vedeneristeet sekä wc-istuin, hana ja muut perusjärjestelmät kuuluvat taloyhtiön kunnossapitovastuulle, ei yhtiön välttämättä tarvitse vastata niistä aiheutuvista kustannuksista osakkaan oma-aloitteisen kylpyhuoneremontin kohdalla.

23.10.2019

Rakennuslupien määrä ja asuinrakentamisen arvo laskee edelleen

Tilastokeskuksen tietojen mukaan asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä laski vuoden 2019 kesä–elokuussa 17,8 prosenttia ja asuinrakentamisen arvo 9 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2019 kesä–elokuun aikana yhteensä 10,2 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 4,3 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Asuntorakentamisessa rakennuslupien kuutiomäärä laski 16,6 prosenttia vuodentakaisesta.

22.10.2019

Osakeluettelon siirtopalvelun avaaminen siirtyy

Maanmittauslaitoksen osakeluettelon siirtoon tarkoitetun sähköisen palvelun käyttöönotto siirtyy. Osakeluettelon siirtopalvelu oli tarkoitus avata käyttöön lokakuussa. Siirtopalvelun avaamista päätettiin lykätä, koska loppuvaiheessa tuli esiin tietosuojaan liittyviä yksityiskohtia, jotka ovat kriittisiä palvelun turvallisuuden kannalta.

22.10.2019

Vuokramarkkinakatsaus: Tampere ja Turku asuntosijoittajien suosiossa

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropoli, mutta Tampere ja Turku kirivät perässä. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu tulevina vuosina. Maan tärkeiden kasvukeskusten kehitystä vauhdittamaan tarvitaan fiksuja liikenneinvestointeja sekä asuntotuotantoa myös tulevina vuosina.

22.10.2019

Suomen vuokramarkkinat toimivat hyvin – markkinatalous toimii vuokralaisten hyväksi

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan markkinatalous toimii vuokralaisten hyväksi Suomen vuokramarkkinoilla. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu tulevina vuosina. Pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten kehitystä vauhdittamaan tarvitaan asuntotuotantoa myös tulevina vuosina.

21.10.2019

Ensimmäinen puukerrostalo Vaasaan

Vaasan ensimmäinen korkea puukerrostalo valmistuu Melaniemeen arviolta syksyllä 2020, kertoo Talotekniikka-lehti. Viherlehto-nimisestä kerrostalosta tulee kuusikerroksinen ja se kootaan puumoduuleista. Asuntoja Lakean rakennuttamaan puukerrostaloon tulee 32 ja niiden koko vaihtelee 35 neliön kaksioista 85 neliön neliöihin.

21.10.2019

Peruskorjausten kustannukset ja hiilijalanjälki purkavaa uudisrakentamista pienempiä

Sweco on verrannut Helsingin kaupungin toimeksiannosta asuinrakennusten peruskorjauksen ja korottamisen tai purkamisen ja uudisrakentamisen välisiä eroja rakentamiskustannuksissa ja päästöissä. Helsingin kaupungin asuntotuotantopalvelut Att teetti selvityksen kahden Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistaman vuokrakerrostalokohteen peruskorjaamisen ja korottamisen sekä vastaavasti purkamisen ja uudisrakentaminen kustannuksista. Sweco toteutti molempien selvitysten osalaskelmat.

21.10.2019

TE: Arvotalojen remontit vaikeita rakennusliikkeille

Jotkin rakennusliikkeet ovat ryhtyneet jopa karttamaan arvotalojen remontteja niiden huonon ennakoitavuuden takia, kertoo Talouselämä. Helsingin keskustan arvotalot ovat lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan hankalia, koska työn laajuutta on vaikea ennakoida. LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo Talouselämän artikkelissa, että ”kohteista ei tiedä, mitä kaikkea siellä voi olla ja millaiset putket ovat.

18.10.2019

Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakausjärjestelmä laitettava kuntoon

Kiinteistöliitto kiirehtii uudistuksia asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksia varten myönnettäviin valtiontakauksiin. Esimerkiksi takausmaksu tulisi alentaa kahdesta prosentista yhteen prosenttiin takauslainan pääomasta. Vakuusriskiarvioinnissa tulisi käyttää arviota tuettavan asunto-osakeyhtiön asuntojen käyvästä arvosta peruskorjauksen jälkeen, ei ennen korjauksia.

18.10.2019

Lokakuun Kiinteistölehti kannustaa huolehtimaan talotekniikasta

Syksy tuli jo ja ainakin vielä sitä seuraa talvi. Talotekniikan toimintavarmuutta arvostetaan nyt taloyhtiössä, ja yhtä varmasti huomataan pian sen puutteet. Kiinteistölehti kertoo aiheesta monen artikkelin voimin.