Muistetaan postilakko yhtiökokouskutsuissa!

Postilakko saattaa päättyä jo piankin, mutta sen pitkittymisen varalle antaa Suomen Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen ohjeita. Lakko aiheuttaa huolta niissä taloyhtiöissä, joissa yhtiökokouskutsu on toimitettava lakon aikana. Laki velvoittaa toimittamaan yhtiökokouskutsun osakkaille viimeistään kahta viikkoa ennen kokousta. Lakon aikana olisi sekä taloyhtiön että osakkaan edun mukaista lähettää kutsu perinteisen postin sijasta sähköpostilla. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että osakas ilmoittaa oman sähköpostiosoitteensa taloyhtiölle nimenomaan yhtiökokouskutsun toimittamista varten.

Kiinteistöliiton lakineuvontaan tulevien puheluiden perusteella moni taloyhtiö on postilakon vuoksi jo siirtänyt yhtiökokoustaan eteenpäin, sillä pelkona on, että yhtiökokouskutsu ei ole tavoittanut osakkaita. Jos osakkaat eivät ole saaneet kutsua, on riskinä, että he nostavat moitekanteen yhtiökokouksen päätöksistä.

Kun lakko voi jatkua lähelle joulua, Kiinteistöliitto suosittelee, että osakkaat oma-aloitteisesti ilmoittavat sähköpostiosoitteensa taloyhtiölle yhtiökokouskutsun toimittamista varten. Kun taloyhtiö on saanut osakkailtaan tällaisen ilmoituksen, se voi käyttää yhtiökokouskutsun toimittamiseen sähköpostia.

-Sähköposti on muutenkin perinteistä postia nopeampi ja kätevämpi tapa kutsujen toimittamiseen. Kun laki määrää, että kutsut on annettava postin kuljetettavaksi kaksi viikkoa ennen yhtiökokousta, joissakin taloyhtiöissä kutsut ovat ilman nykyistä lakkotilannettakin tulleet perille vasta juuri ennen kokousta tai jopa sen jälkeen, Kristel Pynnönen sanoo.

Lain mukaan yhtiökokouskutsut on toimitettava osakkaille kirjallisesti asunto-osakeyhtiön tiedossa olevaan postiosoitteeseen. Kokouskutsu voidaan toimittaa postiosoitteeseen muutoinkin kuin postittamalla, kuten esimerkiksi jakamalla kutsut osakkaiden ilmoittamiin osoitteisiin.

Näin toimiessa täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki osakkaat eivät itse asu taloyhtiössä, ja heidänkin täytyy silti saada kutsu.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Liesituulettimen suodatin tulisi puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa.

9.9.2025

Vältä vahingot – näiden paikkojen siivoaminen unohtuu usein

Osakkaan vastuulle kuuluvat esimerkiksi lattiakaivon puhtaana pitäminen sekä poisto- ja korvausilmaventtiilien puhdistaminen. Liesituulettimen suodatin olisi hyvä pestä jopa kerran kuukaudessa sen mukaan, kuinka paljon kokkaa kotona, kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa.

Ilmalämpöpumpun vesivahingot voi monesti välttää säännöllisellä huollolla.

29.8.2025

Näin vältät ilmalämpöpumpun vesivahingot

Jos ilmalämpöpumpusta ei huolehdita asianmukaisesti, seurauksena voi olla kallis vesivahinko. Yksi yleisimmistä syistä vesivahinkoon on kondenssiveden poistoputken tukkeutuminen. Toinen yleinen syy on ilmasuodattimen likaantuminen.

16.9.2025

”Keskeisimmät asiat sujuvat hyvin” – tutkimus selvitti isännöinnin laadun 

Asiantuntemus ja luotettavuus ovat isännöitsijän tärkeimmät ominaisuudet. Kolmantena tulee aikaansaavuus, mutta siinä isännöitsijät voisivat vielä parantaa, käy ilmi isännöinnin laatua mittaavasta tutkimuksesta. Uudenmaan taloyhtiöt suhtautuvat isännöintiin kriittisemmin kuin muualla maassa sijaitsevat taloyhtiöt.

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti