
Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta
Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

Paloturvallisuusviikolla kannattaa pysähtyä miettimään taloyhtiön ja asuntojen paloturvallisuutta. Taloyhtiön on hyvä muistuttaa asukkaita säännöllisesti tarkastamaan omien palovaroitintensa toimivuus, ja asukkaiden puolestaan on hyvä muistaa huolellisuus esimerkiksi ruuanlaitossa ja kynttilöiden polttamisessa.
Paloturvallisuusviikon teemana ovat tänä vuonna lieden käytöstä aiheutuvat tulipalot. Päivittäin suomalaisissa kodeissa on keskimäärin kahdeksan tulipaloa, joista noin kolme johtuu lieden käytöstä. Liesipaloista puolestaan kaksi kolmannesta johtuu valvomattomasta lieden käytöstä, kolmannes taas asiaankuulumattomasta tavarasta lieden päällä.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan perustasoiset sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet varavirtalähteineen kuuluvat yhtiön kunnossapitovastuulle. Paristokäyttöisten palovaroitinten kunnossapidosta tulee asukkaiden huolehtia itse.
– Taloyhtiön paloturvallisuus on kaikkien etu. Huolellinen yhtiö varmistaa säännöllisesti omien palovaroittimiensa toimivuuden ja muistuttaa myös asukkaita tarkastamaan paristokäyttöisten palovaroitintensa toimivuuden, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Kaikki asukkaat eivät välttämättä kykene itse huolehtimaan siitä, että asunnossa on toimiva palovaroitin.
– Asukkaat eivät välttämättä pysty itse vaihtamaan pattereita palovaroittimiinsa tai ehkä he eivät edes tiedä, että patterit on syytä vaihtaa säännöllisesti, Pynnönen sanoo.
Pelkästään pattereiden toimivuudesta huolehtiminen ei riitä, sillä palovaroitin tulee ennen pitkää käyttöikänsä päähän ja lakkaa toimimasta, vaikka paristot olisikin vaihdettu. Varoittimeen kertyvä pöly, rasva ja muu lika voivat estää varoittimen toiminnan. Viranomaiset suosittelevat, että palovaroittimet vaihdetaan uusiin 5-10 vuoden välein.
– Taloyhtiö voi hankkia myös paristokäyttöiset uudet palovaroittimet asukkaitten puolesta ja muistuttaa pattereiden vaihtamisesta vaikkapa toimittamalla uudet. Tarvittaessa taloyhtiön on hyvä tarjota myös apua pattereiden vaihtamiseen esimerkiksi tilaamalla työn huoltoyhtiöltä, Pynnönen suosittelee.
Palovaroittimista huolehtimiseen sopiva ajankohta voisi olla esimerkiksi vuosittain vietettävään paloturvallisuusviikkoon liittyvä palovaroitinpäivä 1.12.

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.
Tähtiartikkeli

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.
PHM Group
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään