Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 35

9.8.2018

Hyönteiset edistävät puutarhan monimuotoisuutta

Hyönteiset ovat tärkeä osa puutarhan elinvoimaisuutta. Ne ovat osa ravintoketjua, toimivat pölyttäjinä ja orgaanisen aineksen hajottajina sekä kasvinsyöjähyönteisten saalistajina. Lisäksi hyönteiset ovat oleellinen osa puutarhan biologista tuholaistorjuntaa. – Ne ovat oleellinen osa luonnon ravintoketjua ja varmistavat muun muassa kasvien siementuotannon ja marjojen ja hedelmien pölyttymisen, toteaa Timo Taulavuori Puutarhaliitosta.

8.8.2018

Espoo-päivän jättimäisen tekstiilitaideteoksen valmistus alkoi

Espoon Tapiolaan kohoaa Espoo-päivän viikolla jättimäinen tekstiilitaideteos. Teosta toteuttavat 2-6 -luokkien oppilaat sekä kaupunkilaiset eri puolella kaupunkia järjestettävissä työpajoissa. Jättimäisen taideteoksen on suunnitellut Espoon ammattitaiteilijan työskentelyapurahan saanut tekstiilitaiteilija Greta Muuri.

1.8.2018

Yle: ilmalämpöpumppu on helteellä sähkösyöppö

Jääkaappi ja pakastin urakoivat, mutta ilmalämpöpumppu on helteellä kodin suurin sähkösyöppö, kertoo Yle verkkosivujensa uutisissa. Ilmalämpöpumpulla voi lämmittää talvella ja jäähdyttää kesällä. Ilmalämpöpumput kestävät hellettä paremmin kuin esimerkiksi kodin kylmäkoneet.

1.8.2018

Asuntomessujen parhaat keittiöt

”Kauneus kohtaa käytännöllisyyden” – Työtehoseura on vuosittaiseen tapaansa arvioinut Asuntomessuilla Porissa esillä olevat kohteet ja niiden keittiöt. Nähtyjen ratkaisujen valossa voi todeta, että avokeittiön ja olohuoneen liitto on tullut jäädäkseen. Näin ruoanlaitto, oleskelu ja itse ruokailu tapahtuvat yhdessä tilassa.

30.7.2018

Kukkia ja koneita Lepaalla

Puutarha-, viher- ja kiinteistöala kokoontuu Lepaalla vajaan kolmen viikon kuluttua 16.–18. elokuuta. Näyttely on avoinna 16.–18 elokuuta torstaina ja perjantaina kello 10–17 ja lauantaina kello 10–16. Näytteilleasettajien tapaamisen ja uutuuksien lisäksi osastoilla ja alueella tapahtuu. On opastettuja kierroksia, seminaareja ja ohjelmaa ohjelmalavalla jokaisena näyttelypäivänä.

12.7.2018

5 vinkkiä sujuvaan taloyhtiöasumiseen

Taloyhtiöasuminen on välillä aikamoista taiteilua. Omista asumistavoistaan ei voi päättää vapaasti, vaan asumisessa on otettava huomioon naapurit ja taloyhtiön rooli kiinteistön omistajana. Parhaimmillaan taloyhtiössä asuminen on kuitenkin huoletonta ja mukavaa.

11.7.2018

3 + 2 osakkaan oikeutta ja velvollisuutta taloyhtiössä

Kun osakas ostaa asunnon taloyhtiöstä, hän saa kaupan päälle joukon oikeuksia ja velvollisuuksia. Omat oikeudet ja velvollisuudet on hyvä tuntea, jotta taloyhtiöasumisesta saa kaiken irti ja asuminen sujuu vaikeuksitta. Seuraavassa esitellään keskeisimmät osakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista.

6.7.2018

Asuntomessujen tavoitteena on maailman parhaat asuinalueet

Järjestyksessään 49. valtakunnallisten Asuntomessujen portit ja kaikkiaan 34 messukohdetta alueella avataan kävijöille perjantaina 6.7. Asuntomessujen avajaisten avaussanat lausuu runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Rouva Jenni Haukio.

3.7.2018

Kodin huoltotöiden top 6 – tee nämä, niin asuntosi pysyy kunnossa!

Asukas on velvollinen pitämään asuntonsa kunnossa, olipa hän sitten asunnon omistaja tai vuokralainen. Asunnon hyvään hoitoon kuuluu pienten huoltotöiden tekeminen – niiden avulla koti pysyy puhtaana ja turvallisena asua. Seuraavassa on lueteltu kuusi huoltotyötä, jotka asukkaan tulee muistaa tehdä säännöllisesti.

3.7.2018

CLT-runkoinen puukerrostalo ja kestävä kehitys

CLT (Cross Laminated Timber) sopii erinomaisesti puukerrostalorakentamiseen. Alavus Tilaelementit Oy (ATE) valmistaa CLT-runkoisia rakennuksia, joiden tuotantoprosessi perustuu modulirakentamiseen. Kun prosessiin yhdistetään aukoton laaduntarkkailu, syntyy kestävän kehityksen mukaista rakentamista.

29.6.2018

Asuntomessutapahtuma Kaupunkielämää täyttää Jätkäsaaren syyskuussa

Suomen Asuntomessut järjestää 1.–9.9.2018 yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa uudenlaisen kaupunkitapahtuman, joka nostaa esiin kaupunkiasumisen uusia innovaatioita ja näyttää asumisen arkea ja juhlaa jätkäsaarelaisten näkökulmasta. Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -asuntomessutapahtumassa keskustellaan tulevaisuuden kaupunkiasumisesta ja sen aikana vierailija voi kurkistaa jätkäsaarelaisten elämään – taloyhteisöjen yhteistiloihin ja kattosaunoihin, kortteleihin, pihoihin ja puistoihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

28.6.2018

Ensiasunnon ostajat hakevat nyt jopa omakotitaloja – pääkaupunkiseudulla asutaan yhä tiheämmin

OP-Kiinteistökeskuksen välittäjät ympäri Suomen eivät ole havainneet merkittävää kasvua ensiasunnon ostajien määrässä. Kasvukeskusten ulkopuolella ensiasunnon ostajat etsivät jopa omakotitaloja. Tilastokeskuksen tietojen mukaan ensiasunnon ostajien määrä laski lähes 30 prosenttia vuosien 2011-2016 välillä.