Kaikki VAV:n uudet talot tehdään Joutsenmerkin mukaisesti

VAV Asunnot rakennuttaa tästä eteenpäin uudet asuintalonsa Joutsenmerkin ympäristövaatimusten mukaisesti. Vantaan kaupungin vuokrataloyhtiön hallitus päätti 2.10. yhtiön siirtymisestä entistä ekologisempaan ja terveellisempään rakennustapaan. VAV:n ensimmäinen Joutsenmerkin ansainnut kerrostalo valmistui syyskuun lopussa Hakunilaan.

Hakunilan Kaskelantie 1:een noussut, Suomen suurin Joutsenmerkki-kiinteistö oli kokeiluhanke, jonka NCC rakensi VAV:n omistukseen. Nyt ekologinen rakentaminen muuttuu kokeilusta osaksi arkipäivää, kun kaikki yhtiön tulevat vuokra-asunnot toteutetaan täyttämään Joutsenmerkin kriteerit.

– Vantaan kaupunki korostaa toiminnassaan resurssiviisautta eli luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä. Rakentamisella on keskeinen sija viisaassa resurssien käytössä, ja kaupungin tytäryhtiönä olemme siksi tehneet tämän päätöksen, kertoo VAV Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teija Ojankoski.

– Noudattamalla Joutsenmerkin vaatimuksia voimme omalta osaltamme vaikuttaa luonnonvarojen kulutukseen ja ilmastonmuutoksen. Esimerkiksi Hakunilaan valmistuneen talomme hiilijalanjälki on sen koko elinkaarelle laskettuna viidenneksen tavanomaista kerrostaloa pienempi.

Pohjoismaista Joutsenmerkkiä hallinnoivan Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen on ilahtunut VAV:n ratkaisusta.

– Joutsenmerkitty talo on todistetusti energiatehokas ja laadukas. Se täyttää vaativat ympäristö- ja terveysvaatimukset ja siellä on hyvä sisäilma. Merkin hakeminen osoittaa tilaajan ja rakentajan halua näyttää vastuullisuuttaan ja toteuttaa ympäristötavoitteitaan konkreettisella tavalla, Holopainen sanoo.

Joutsenmerkin ympäristökriteereissä otetaan huomioon muun muassa rakennusmateriaalien ekologisuus ja alkuperä, käytettyjen kemikaalien turvallisuus ja terveellisyys sekä rakennusjätteen uusiokäyttö. Ympäristöystävällisyys huomioidaan myös talon valmistumisen jälkeen esimerkiksi tuottamalla kiinteistösähkö aurinkopaneeleilla ja tukemalla asukkaiden polkupyöräilyä.

– Kaikkien yritysten tulisi tänä päivänä toimia globaalien ympäristöuhkien torjumiseksi. Kiinteistöala on tässä tärkeässä asemassa, sillä nyt rakennettavissa taloissa tullaan asumaan vielä vuosikymmenien päästä, Teija Ojankoski toteaa.

– Haluamme kantaa vastuumme ja näyttää esimerkkiä myös muille rakennuttajille.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

digiturvallisuus

13.11.2024

Digiturvallisuus on tärkeää taloyhtiössäkin

Taloyhtiön tietoverkkoja vastaan voidaan yrittää hyökätä, minkä vuoksi laitteet on hyvä suojata. Digiturvallisuudesta ovat vastuussa niin teleoperaattori, isännöitsijä, huoltoyhtiö, taloyhtiön hallitus kuin osakkaatkin. Rakennusteollisuus RT:n digitaalisen turvallisuuden asianhoitaja Ari Järvinen suosittelee tekemään taloyhtiölle digiturvallisuusohjeet.

10.10.2025

Talotekniikka-alan näkymät pysyvät heikkoina – alueelliset erot suuria

Talotekniikka-alalla uudistuotannon lasku jatkuu, selviää alan suhdannekyselystä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset. Asuntokorjauksia hidastaa myös monien taloyhtiöiden vaikeus saada lainaa, erityisesti hiljaisten markkinoiden alueilla.

talotekniset järjestelmät talvi

12.11.2024

Näin valmistelet talotekniset järjestelmät talveen

Kodin ja toimitilojen taloteknisten järjestelmien säädöt on hyvä tarkistaa ennen talven tuloa, muistuttaa Motiva. Kovalla pakkasella epäkohdat laitteiden toiminnassa tulevat ilmi parhaiten. Siksi järjestelmien toiminta on varmistettava jo hyvissä ajoin ennen säiden kylmenemistä.

12.9.2025

Rakennusten radonongelmat ovat vähentyneet – mittauksia pitäisi kuitenkin lisätä

Radonpitoisuudet ovat nykyään pienempiä ja radonaltistuminen kodeissa ja työpaikoilla vähäisempää kuin 2010-luvulla. Asuntojen radonmittauksia tehdään kuitenkin melko vähän. Radontietokannan tietojen perusteella radonkorjauksia tehtiin vuosina 2019–2023 arviolta 1 000 asunnossa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti