Sainerin muraali Helsingin Kalliossa on valmis

Helsingin Kalliossa valmistui tällä viikolla näyttävä seinämaalaus noin viikon maalaustyön päätteeksi. Muraalitaiteen mestariksi kutsuttu Sainer toteutti surrealistisella twistillä maalatun muotokuvan asuinkerrostalon julkisivuun osoitteessa Toinen linja 10. ”Polka” nimeä kantava teos on toteutettu osana UPEA18-taidefestivaalia.

Vain muutaman muraalin vuodessa maalaava Sainer on urbaanin katutaiteen yksi tämän hetken kiinnostavimmista nimistä. Taiteilijan suitsutettu tyyli on hurmannut nyt myös maalaustyön etenemistä seuranneet kalliolaiset. Puolalainen taiteilija hallitsee visuaalisen ilmaisun, jossa klassiset muotokuvat ja universaalit aiheet sukeltavat surrealismin syvyyksiin.

Teoksen toteuttamisessa ovat mukana Helsingin kaupunki, Helsingin kaupungin asunnot Oy, Tikkurila ja Pintaväri.

Helsingissä toteutetaan UPEA18-festivaalin myötä myös kaksi muuta teosta. Eero Lampinen maalaa parhaillaan Vaasankadulla asukkaiden kanssa yhteistyössä suunniteltua muraalia ja Jussi TwoSeven viimeistelee kahden kerrostalon julkisivuihin sekä alueen sähkökaappeihin sijoittuvaa teossarjaa Kannelmäessä.

UPEA18-taidefestivaalin aikana toteutetaan 20 pysyvää julkista taideteosta 12 kaupunkiin ympäri maan. Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma kannustaa ihmisiä tutustumaan julkiseen taiteeseen ja osallistumaan siitä käytävään keskusteluun. Festivaalin teokset toteutetaan syyskuun aikana. Tapahtuman järjestää Upeart.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

viemärisukitus picote

1.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viemärisukitus As Oy Markkinatie 7 Helsinki oli menestys

As Oy Markkinatie 7:n viemäriputket saneerattiin sukittamalla Helsingin Malmilla keväällä 2022. Remontti oli Picotelle niin sanottu perusremontti, eikä yllätyksiä tullut. Asukkaat kiittelivät ripeästi ja mallikkaasti sujunutta remonttia, ja asentajille tarjottiin kakkuakin.

Picote

29.12.2022

Asuntojen ja toimitilojen rakentaminen laskussa Helsingin seudulla

Asunto- ja toimitilarakentamisen arvioidaan hidastuvan pääkaupunkiseudulla vuonna 2023. Syynä ovat rakennuskustannusten raju kasvu sekä asumisen energia- ja hoitokustannusten nousu. Asuinrakennusten aloitusten ja rakennuslupien volyymit ovat kääntyneet selvään laskuun jo vuonna 2022.

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

pesutupa

19.10.2023

Energiatehokkuutta pyykkitupaan

Helsinkiläisen As Oy Kiholinnan pesutupa uusittiin ajanmukaisemmaksi. Seinät ja katto maalattiin ja vanhan pesukoneen rinnalle hankittiin kaksi uutta pesukonetta ja kuivausrumpu. Nyt mahdollisimman moni asukas voi käyttää pyykkitupaa silloin, kun heille sopii.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti