Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 11

26.10.2021

Rotanmyrkky ei ole riski, mikäli tuholaistorjunta on tehty oikein. − Torjunnassa tarvitaan yhteistyötä myös kaupunkien ja asukkaiden kesken

Rottien torjunta-asemat laitetaan paikkoihin, joissa ne herättävät mahdollisimman vähän huomiota. Asemien sijoittamisessa otetaan huomioon myös jyrsijöiden kulkureitit. − Asemat eivät ole helposti avattavissa ja ne pitäisi saada auki vain erillisellä avaimella, sanoo operatiivinen päällikkö, tuholaistorjuja Tero Haikonen Antitec-yrityksestä APU-lehdelle.

14.10.2021

Heka kieltää pihatupakoinnin – monessa asunnossa saa silti polttaa sisällä

Hekan uudet vuokrasopimukset kieltävät tupakoinnin asunnoissa ja parvekkeilla. Kiellot ovat kiristyneet vuodesta 2016 lähtien. Tätä vanhempiin vuokrasopimuksiin kieltoja ei ole kuitenkaan kirjattu, joten monessa talossa poltetaan yhä sisällä.

7.10.2021

Tampereella suunnitellaan taloyhtiöiden parkkipaikoille autojen Airbnb:tä

Tampereen Tammelassa riittää kosolti pysäköintipaikkoja alueen asukkaille, mutta satunnaiset torikävijät ja jalkapallo-otteluiden seuraajat voivat joutua etsimään parkkipaikkaa pitkään. Kaupunginosaa täydennysrakentamisessa tilaa uusille rakennuskohteille on löytynyt taloyhtiöiden parkkipaikoilta. Vastaavasti uutta parkkitilaa taloyhtiölle on saatu uudisrakennuksen kellariparkeista.

29.9.2021

Enää virolaiset eivät voi jättää parkkimaksuja maksamatta – rauha palaamassa taloyhtiöiden parkkipaikoille

Vain harvat virolaiset autoilijat ovat maksaneet Suomessa saamiaan pysäköintivalvontamaksuja, selviää ParkkiPaten tilastoista. Virolaisten väärinpysäköinti on tähän saakka ollut yleistä esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja lähikuntien alueilla. – Haastavan tilanteen taustalla on ollut Viron lainsäädäntö ja sen tulkinta, jonka mukaan virolaisten autojen haltijatietoja ei ole luovutettu Suomeen valvontamaksujen perintää varten.

15.9.2021

Yhä useampi omakotitalo maksaa yli puoli miljoonaa

Tammi–heinäkuun aikana Espoossa myydyistä omakotitaloista 60 prosenttia myytiin yli 500 000 eurolla, kertoo Huoneistokeskus Talouselämä-lehden artikkelissa. − Olemme itsekin yllättyneitä omakotitalojen hintatrendin kehityksestä, sanoo Huoneistokeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Eija Miehola. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.

13.9.2021

Ilmastonmuutos runtelee asuintalojen julkisivut

Äärisäihin kannattaisi alkaa sopeutua vähitellen, mutta toistaiseksi harva taloyhtiö, isännöitsijä tai rakentaja on ryhtynyt toimeen, kertoo Tekniikka & Talous -lehti. Nykyisten rakennusmääräysten mukaan rakennettavat kerrostalojen julkisivut kestävät näillä näkymin parhaiten ilmastonmuutoksen tuomia säitä. − Vanhalle asuntokannalle pitää tehdä jotain.

18.8.2021

Asuntomessut Lohjalla veti yli 80 000 kävijää

Messukodeista lähti mukaan paljon ideoita ja inspiraatiota. Erityisesti pääkaupunkiseudulta saapuneet tunnistivat Lohjan potentiaalin asuinalueena. − Toteutimme alueen taloissa ympäristöministeriön uuden mallin mukaiset hiilijalanjälkilaskelmat ja saimme arvokasta tietoa tulevien rakentajien avuksi.

10.8.2021

Näin vältyt ampiaisvierailta roska-astialla

Ampiaisten välttely kannattaa aloittaa jo keittiöstä. Roska-astiassa liian avoimesti lojuvat ruuantähteet saattavat houkutella luokseen kutsumaattomia vieraita. Biojäte kannattaa lajitella, samalla ampiaiset pysyvät loitolla.

2.8.2021

Suomalaiset haluavat asua rauhassa omissa oloissan

Suomalaisia pidetään perinteisesti pohjoismaisia naapureitaan yksityisempinä luonteina. Pohjoismaisen asumisbarometrin mukaan väite ei ole tuulesta temmattu. Siinä missä ruotsalaiset ja norjalaiset haluavat useammin kotinsa olevan paikka, jossa tavataan ystäviä ja pidetään sosiaalisia tilaisuuksia, suomalaisille koti on enemmän levon ja rauhoittumisen paikka.

27.7.2021

Jokaisesta Suomen rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen mallinnus – oman talon 3D-kuvaa voi tulevaisuudessa tarkastella nettisivuilta

Tänä kesänä Suomessa on laserkeilattu ja ilmakuvattu yhteensä noin 60 000 neliökilometrin verran asuinympäristöjä. Uusien laitteiden ansiosta saadaan entistä tarkempia tietoja teistä, taloista ja ympäristöstä. – Uuden kansallisen laserkeilausohjelman myötä tuotamme kymmenen kertaa tarkempaa aineistoa kuin aiemmilla laserkeilauksilla, sanoo kartastopäällikkö Heli Laaksonen Maanmittauslaitokselta.

8.7.2021

Enemmistö kieltäisi parveketupakoinnin kokonaan

Kukaan ei halua hengittää tupakansavua vastoin tahtoaan. Tupakoivat haluavat puolestaan pitää kiinni oikeuksistaan. Nykyisellään tupakointi on kiellettyä vain yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa.

6.7.2021

Katalysaattoreita varastetaan parkkipaikoilta keskellä päivää

Purkamoiden lisäksi katalysaattoreita varastetaan päiväsaikaan nyt myös parkkipaikoilta. Uusi ilmiö aiheuttaa merkittäviä aineellisia tuhoja. Varkausten yhteydessä autosta rikotaan samalla maskeja, puskureita, jäähdyttimiä, ilmastointilaitteita, välijäähdyttimiä, lukkopeltejä, konepeltejä, pohjalevyjä, pakosarjoja ja turboja.