Uusi opas auttaa taloyhtiöitä luomaan korttelipihoja

korttelipiha

Helsingin kaupunki on julkaissut uuden oppaan, jossa kerrotaan kerrostalokortteleiden yhteispihojen rakentamisesta. Korttelipihoja käsitellään oppaassa muun muassa taloyhtiöiden yhteistyön, viihtyisyyden ja talouden kannalta. Opas kertoo myös konkreettisista askeleista ja asukkaan vaikuttamismahdollisuuksista matkalla kohti korttelipihaa.

Sosiaalisen median kaupunginosaryhmissä järjestetyssä kyselyssä yli 60 prosenttia vastaajista toivoi kerrostalojensa erillisten pihojen yhdistämistä korttelipihaksi. Korttelipihalla tarkoitetaan usean taloyhtiön jakamaa pihaa, joka on korttelin asukkaiden yhteinen olohuone.

Nykytilanteessa kerrostalojen pihat ovat keskenään varsin erilaisia, monen kokoisia ja näköisiä. Erilaisista lähtökohdista huolimatta kaikenlaisia pihoja on mahdollista kehittää, ja siihen Helsingin kaupunki haluaakin asukkaita, taloyhtiöitä ja kiinteistöjen omistajia kannustaa.

– Tämä opas ja sen toimintamalli on luotu helpottamaan kerrostaloasukkaita. Haluamme näyttää, miten upeita asfalttipihoista voi tulla, sanoo projektipäällikkö Salla Ahokas Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Miksi korttelipiha?

Korttelipihasta on mahdollista kehittää vehreä ja houkutteleva keidas, joka kutsuu viihtymään. Yhteinen ja avara piha voi vahvistaa turvallisuudentunnetta ja lisätä koko korttelin yhteishenkeä. Kutsuva piha houkuttelee ulkoilemaan, liikkumaan ja tekemään puutarhatöitä.

Yhteinen piha mahdollistaa myös taloyhtiöiden yhteistyön muun muassa jäte- ja kiinteistöhuollon suhteen, mikä puolestaan säästää rahaa. Vehreä piha-alue on myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kannalta kannustettava muutos. Vehreät ikkunanäkymät ja ylimääräisenä olohuoneena toimiva korttelipiha voivat lisäksi nostaa asunnon arvoa.

– Korttelipiha tuo taloyhtiölle säästöä. Piharemontti totta kai maksaa, mutta osakkaiden maksut eivät välttämättä nouse: taloyhtiö voi parhaimmillaan maksaa säästyneillä rahoilla pihauudistusta varten otetun lainan, kertoo Milla Kallio Korttelipihat-sivustoa toteuttamassa olleesta FEMMA Planning Oy:stä.

Kolme askelta konkretiaan

– Kaikki alkaa korttelin asukkaiden ideasta ja naapureiden innostamisesta. Seuraavassa vaiheessa tehdään yhteistyötä yli tonttirajojen – ja lopulta yhteisen pihan iloista ja hyödyistä pääsevät nauttimaan kaikki suurpihan asukkaat, jatkaa Salla Ahokas.

Helsingin kaupungin julkaisemalta korttelipihat.hel.fi -sivustolta kaupunkilaiset löytävät monenlaista käytännön informaatiota kerrostalopihojensa ilmeen ja viihtyisyyden kohentamiseksi. Sivustolle on koottu olemassa olevaa tietoa ja pihasuunnitteluun liittyviä ohjeistuksia. Sivuston taustalla on kaupunginvaltuuston aloite korttelipihojen edistämisestä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.12.2021

Joulukuusi hankitaan noin 1,4 miljoonaan suomalaiskotiin

Suomalaiset hankkivat tänä vuonna lähes 1,4 miljoonaa kuusta, joista pääosa on tuttuja metsäkuusia. Puista noin miljoona tulee viljelmiltä, metsistä haetaan lähes 300 000 puuta ja tuontipuita on reilut 100 000 kappaletta. Suurin tuontimaa on Tanska.

lämmönjakokeskus

26.10.2022

Ota nämä huomioon lämmönjakokeskusta uusittaessa

Kaukolämpöverkoissa siirrytään tulevaisuudessa alhaisempiin lämpötiloihin. Tämä tulee huomioida uutta lämmönjakokeskusta hankittaessa. Lämmönjakokeskuksen voi omaksi ostamisen sijaan vuokrata myös leasing-palveluna.

20.4.2022

Kaupallinen yhteistyö

Konesaumattu rivipeltikatto – elinkaari pitenee korjaamalla

Aina ei tarvitse uusia koko kattoa – elinkaarta voidaan usein jatkaa oikein tehdyillä korjaustoimenpiteillä. Riittävän ajoissa tehdyillä täsmäkorjauksilla saavutetaan myös kustannussäästöä. Kattotutka on toiminut suomalaisilla katoilla jo lähes 30 vuoden ajan.

Kattotutka Oy

7.10.2022

Kaupallinen yhteistyö

MolokDomino-jätesäiliö on ekologinen ja tyylikäs

Molok on päivittänyt kestosuosikki-jätepisteensä MolokDominon. Uusi MolokDomino on ekologinen ja tyylikäs, mutta myös miellyttävä ja helppo käyttää. Siihen voidaan integroida myös älyominaisuuksia.

Molok

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti