Energia

Energia-osiosta löydät sähköön, lämmitykseen ja energiankulutukseen liittyviä artikkeleita.

aurinkopaneelien asennus

Sivu 31

6.4.2018

EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia vaatimuksia suomalaisille taloyhtiöille

Uudiskohteiden ja isoja korjaushankkeita teettävien taloyhtiöiden on varauduttava sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen. EU:n päivitettävä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia vaatimuksia suomalaisille taloyhtiöille. Direktiivi vauhdittaa esimerkiksi sähköautojen latauspisteiden rakentamista, sillä lähivuosina uusiin taloyhtiöihin on rakennettava valmiiksi latauspisteiden kaapeloinnin mahdollistava infrastruktuuri.

13.3.2018

Ympäristöministeriön energiahukkajahti aktivoi yli 800 taloyhtiötä

Ympäristöministeriön johdolla toteutetussa energiatehokkuuskampanjassa haastettiin Suomen taloyhtiöt toteuttamaan yksinkertaisia keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi. Syksyllä 2016 käynnistynyt ja vuoden 2017 lopussa päättynyt Energiahukka oli kiinteistö- ja rakennusalan toimijoiden yhteinen kampanja, jossa kannustettiin Suomen taloyhtiöitä energiankäytön ja olosuhteiden optimointiin. Keinoiksi tarjottiin kustannustehokkaita, helposti toteutettavia toimenpiteitä.

27.2.2018

Vuotovesi maksaa taloyhtiöille 140 000 euroa päivässä

Keskimäärin joka neljännessä suomalaisessa taloyhtiössä oli vesivuoto viimeisen kuukauden kuluessa. Energianhallinnan asiantuntijayritys Envera Oy tutki vesivuotojen määrää tammikuussa 2018 yhteensä 5500 taloyhtiön otannalla. Vuotojen suuruus vaihteli 0,1 l/min – 100,6 l/min välillä.

22.2.2018

Vinkit energiatodistuksen hyödyntämiseen!

Paljon parjattu ja huonona pidetty energiatodistus tarvitaan aina asuntoa myytäessä ja vuokratessa, mutta mitäs sitten, jos se onkin laskettu ammattitaidolla ja siihen on panostettu kunnolla. Voisiko sitä hyödyntää muutenkin? Tässä kootusti energiatodistuksen tärkeimmät kohdat omakotiasujan näkökulmasta.

16.2.2018

Tietoja rakennusten energian kulutuksesta ja mahdollisuuksista energian säästämiseen nyt avoimena datana

Helsingin älykkäällä 3D-kaupunkitietomallilla toteutettu Energia- ja ilmastoatlas on uusi työkalu ilmastonmuutoksen hillintään ja energiatehokkuuden parantamiseen. Atlaksessa on suuri määrä rakennusten energiatietoja: muun muassa tietoja lämmitystavoista, tehdyistä peruskorjauksista ja energiatodistuksista. Lisäksi siinä on tiedot Heka Oy:n vuokrakerrostalojen kiinteistösähkön, kaukolämmön ja veden kulutuksesta.

14.2.2018

Kun lämpöpatteri lukee sääennusteet, pärjää pakkaspäivinäkin ilman villasukkia

Lassila & Tikanoja aloitti vuoden 2015 kesällä yhteistyön digitaalisia energiatehokkuuspalveluita tarjoavan Fourdeg-yrityksen kanssa. Yhteistyönä toteutettu älykäs energianhallintajärjestelmä oppii käyttäjiensä tarpeet ja tottumukset, pystyy varautumaan säämuutoksiin ja takaa halutut lämpötilat joka huoneeseen. ”Digitaalinen energiapalvelumme oppii ennakoimaan kiinteistön jokaisen huoneen lämmön ja lämmityksen tarpeen, ja toteuttamaan lämmitystä oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan”, Fourdegin toimitusjohtaja Markku Markkonen kuvailee […]

12.2.2018

Lämpöpumput nostavat sähkötehontarvetta talvella

Sulpun teettämän tutkimuksen mukaan sähkötehontarve nousee tulevaisuudessa pakkasilla, jolloin kotimainen sähköntuotanto ei enää riitä. Tämä kasvattaa suuresti riippuvuutta tuontisähköstä. Tutkimusraportti on koostettu ilmatieteenlaitoksen TRY2012 testisäävuoden keskiarvolämpötiloista ja kun otetaan tavanomaista kylmempi kuukausi pysyvyysarvot poikkeavat TRY2012-testivuosiaineistoihin perustuvista tuloksista huomattavasti.

8.2.2018

EU:n direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta etenee

Direktiivi vauhdittaa muun muassa sähköautojen latauspisteiden syntymistä. Se velvoittaa kiinteistönomistajia rakentamaan latauspisteet mahdollistavaa infrastruktuuria uudisrakentamisessa ja tietyissä laajamittaisissa korjauksissa. Direktiivin mukaan uusiin tai laajasti korjattaviin asuinrakennuksiin, joissa on yli 10 pysäköintipaikkaa, tulee asentaa putkitus sähkökaapelointia varten siten, että jokaiseen pysäköintipaikkaan on mahdollista myöhemmin asentaa sähköautojen latauspiste.

6.2.2018

OP mukaan rahoittamaan taloyhtiöiden energiaremontteja – tavoitteena säästää sekä rahaa että energiaa

OP ja LeaseGreen aloittavat yhteistyössä taloyhtiöiden energiaremonttien tarjoamisen. Energiaremontin tavoitteena on vähentää taloyhtiön energiakuluja. Asuminen on yksi suurimmista suomalaisten hiilijalanjälkeä kasvattavista tekijöistä.

5.2.2018

Taloyhtiön energiaeksperttikoulutukset käynnistyvät helmikuussa Helsingissä

HSY:n Ilmastoinfo aloittaa suositut taloyhtiön energiaeksperttikoulutukset pääkaupunkiseudulla. Energiaeksperttitoiminta edistää laadukasta asumista, parantaa kiinteistöhuollon ja isännöinnin asiakassuhdetta, luo uudenlaista keskustelukulttuuria sekä lisää taloyhtiön yhteisöllisyyttä. Lisäksi säästyy rahaa lämmityksen, kiinteistösähkön ja vedenkulutuksen laskiessa.

23.1.2018

Sitra palkittiin maailman johtavana kiertotaloustoimijana

Sitra on valittu maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi The Circulars Awards -kilpailussa Maailman talousfoorumin yhteydessä Davosissa, Sveitsissä. The Circulars Awards -kilpailussa valitaan vuosittain maailman johtavat kiertotaloustoimijat seitsemässä eri kategoriassa. Sitra oli jo viime vuonna yksi sijoittaja-kategorian finalisteista.

18.1.2018

Aurinkosähkön tuotanto kasvaa huimaa vauhtia Etelä-Karjalassa – tuotanto muuta Suomea selvästi edellä

Sähköverkkoon liitettyjen aurinkosähkövoimaloiden määrä on kasvanut merkittävästi neljän viime vuoden aikana Etelä-Karjalassa. Vuonna 2014 lokakuun loppuun mennessä voimaloita oli 54 kappaletta ja vuonna 2017 myös lokakuun loppuun mennessä niitä oli jo 253 kappaletta, joten määrä on lähes nelinkertaistunut.  Nykyisellä voimalakapasiteetilla voidaan tuottaa sähköä vuodessa 1,6 GWh. – Tämä vastaa noin 250 ei-sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta tai […]