Adventtina sytytetään paljon kynttilöitä – muista tarkistaa palovaroitin

Kodeissa on paljon palovaroittimia, joissa paristo on vanhentunut tai itse varoittimen käyttöikä on ylittynyt. Palovaroittimien käyttöikä on noin 10 vuotta. Varmista turvallinen joulu tarkistamalla, että asunnossa on toimiva palovaroitin ja vaihda paristo uuteen. Etenkin iäkkäille ihmisille pariston vaihto voi olla hankalaa. Tee turvallisuusteko ja tarkista myös läheisen tai naapurin palovaroitin.

Palovaroitin on pakollinen jokaisessa kodissa jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden ja jokaisessa kodin asuinkerroksessa. Silti palokuolematilastoista käy ilmi, että monissa kuolemaan johtaneissa tulipaloissa palovaroitin ei ole ollut kodin turvana.

– Palovaroitin on elintärkeä. Toimiva palovaroitin antaa aikaa toimia ja pelastautua, ja sitä kautta se säästää ihmishenkiä. Etenkin näin joulun alla on syytä muistaa, että kynttilöitä ei saa jättää palamaan ilman valvontaa. On myös tärkeää tarkistaa, että avotulen lähellä ei ole mitään syttyvää., painottaa LähiTapiolan riskienhallintapäällikkö Sami Sallinen.

1.12. vietetään Pohjoismaista palovaroitinpäivää. LähiTapiolan ja Suomen Pelastusalan Keskusliiton, SPEK:in, suositus on, että palovaroitin asennetaan kaikkiin tiloihin, joissa yövytään. Kodin lisäksi mökille jokaiseen makuuhuoneeseen, aittaan, asuntovaunuun, veneeseen ja niin edelleen. Kun palovaroittimia on riittävästi, ne havaitsevat savun nopeasti ja havahduttavat jopa sammuttamaan palonalun.

– Savu täyttää huoneiston jopa parissa kolmessa minuutissa. Tuossa ajassa on kuitenkin mahdollista tehdä tärkeitä pelastustoimia, kun tietää, miten toimia. Yhtä tärkeää palovaroittimen kanssa on hankkia jauhe- tai nestesammutin ja sammutuspeite. Suositeltavaa on hankkia kotiin vähintään 6 kilon sammutin, Sallinen sanoo.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan suomalaisissa kodeissa syttyi viime vuonna 2921 tulipaloa. Näistä 58 johti palokuolemaan.

Ihmishenkien lisäksi paloissa menetetään lemmikkejä ja omaisuutta

Palojen aiheuttajat ja syyt ovat vuodesta toiseen samanlaisia. Suurin osa paloista johtuu ihmisen toiminnasta tai koneen vikaantumisesta. Lähes puolessa asuinrakennusten tulipaloista palovaroitinta ei ollut tai se ei toiminut.

Suomessa menehtyi viime vuonna 58 henkilöä tulipaloissa. Vuonna 2016 menehtyneitä oli 82 henkilöä. Vaikka paloturvallisuus on muutaman viime vuoden aikana selvästi parantunut, syttyy nimenomaan joulukuussa suhteellisen paljon asuntopaloja.

Tulipaloissa kuolee vuosittain myös lemmikkieläimiä. Viranomaisarvioiden mukaan lemmikkejä menehtyy vähintään yhtä paljon kuin ihmisiä. Monissa tapauksissa käy niin, että ihminen saadaan pelastettua mutta lemmikki jää liekkeihin.

Tarkista ikääntyneiden sukulaisten palovaroittimet

Palovaroittimet eivät ole ikuisia, ja yleensä varoitin on syytä vaihtaa kymmenen vuoden välein. Palovaroittimen toimivuus pitää tarkistaa joka kuukausi, ja paristo kannattaa vaihtaa joka vuosi – esimerkiksi palovaroitinpäivänä.

– Iäkkäiden ihmisten ei pitäisi joutua kiipeilemään tikkaille tarkistamaan palovaroittimia. Siksi nuoremmat voivat tehdä sen heidän puolestaan. Tämä haaste kannattaa ottaa vastaan. Toki nykyisin on saatavilla palovaroittimia, joiden pariston saa kiinnitettyä seinään käden ulottuville. Sellaisen voi hankkia vaikka iäkkäälle sukulaiselle joululahjaksi, Sallinen vinkkaa.

Toimiva palovaroitin, alkusammutusväline, kuten sammutuspeite tai käsisammutin ovat erinomaisia joululahjoja. Kyselyissä valtaosa suomalaisista kertoo omistavansa palovaroittimen ja hyvin monet myös jonkin alkusammutusvälineen, mutta sammutusvälineet eivät välttämättä ole kodeissa esillä tai helposti saatavilla hätätilanteessa. Palotilanteessa toimimista ja alkusammutusvälineiden käyttöä kannattaa harjoitella etukäteen. Tositilanteessa aikaa harjoitteluun ei enää ole.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kodin paloturvallisuutta

31.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Miten kodin paloturvallisuutta tulisi hoitaa?

Kodin paloturvallisuutta hoidetaan varautumalla ja tiedostamalla riskit. Toimivalla palovaroittimella ja alkusammutusvälineillä pääsee jo pitkälle. On hyvä myös perehtyä pelastussuunnitelmaan ja toimintaohjeisiin tulipalotilanteen varalle.

Safetum

vuokralaisen vastuu

24.4.2023

Nämä viisi asiaa kuuluvat vuokralaisen vastuulle

Vuokralaisella on velvollisuus hoitaa vuokraamansa asuntoa hyvin ja pitää se kunnossa. Useimmat vuokralaisen kunnossapitovastuulle kuuluvat asiat voi tarkastaa vaikka kevätsiivouksen yhteydessä. Hoitovelvoitetta ei pidä laiminlyödä, sillä siitä voi joutua vahingonkorvausvastuuseen.

11.9.2023

Millä perusteella isännöitsijän voi vaihtaa?

Isännöitsijän valitsee taloyhtiön hallitus ja valinta tehdään enemmistöpäätöksenä. Joskus isännöitsijä halutaan kuitenkin syystä tai toisesta vaihtaa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon irtisanomisaika ja sopimusehdot.

palovaroitinlaki

23.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Palovaroitinlaki muuttuu 1.1.2024 – Oletko valmis?

Pelastuslaki uudistuu 1.1.2024, minkä myötä vastuu asuinhuoneistojen palovaroittimien ylläpidosta ja toimivuudesta siirtyy asukkaalta taloyhtiölle. Lakimuutoksen tavoitteena on edistää taloyhtiöissä asuvien ihmisten turvallisuutta.

Safetum

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti