Taloyhtiöiden puheenjohtajilta tyydyttävä arvosana isännöitsijöille

Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat antoivat isännöitsijälleen kouluarvosanan 8+, selviää Kiinteistöliiton ja Isännöintiliiton teettämästä Isännöinnin laatu 2020 -tutkimuksesta. Hallituksilta isännöitsijät saivat arvosanaksi 8- ja osakkailta 7+ sekä toiminnantarkastajilta 6 ½.

Tyytyväisimpiä isännöintiin ovat tutkimuksen mukaan isännöintiä lähimpää seuraavat. Miltei kaikkien toimijoiden antamat arvosanat paranivat hieman vuonna 2015 toteutetusta edellisestä kyselystä. Eniten paranivat osakkaiden antamat arvosanat.

Tutkimuksella kartoitettiin taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiin ja isännöintipalvelujen laatuun sekä koottiin näkemyksiä taloyhtiöiden tarpeista ja odotuksista isännöinnin suhteen. Kyselytutkimukseen vastasi 6 010 taloyhtiön puheenjohtajaa, hallitusten jäsentä, osakasta sekä toiminnantarkastajaa syyskuussa 2020.

Taloyhtiöt olivat tyytyväisimpiä isännöitsijän kokoustoimintaan, luotettavuuteen ja hieman yllättäen myös tavoitettavuuteen. Eniten kohennustarvetta taloyhtiöiden mielestä koettiin olevan isännöitsijän aloitteellisuudessa, aikaansaavuudessa sekä kehityshakuisuudessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.9.2025

”Keskeisimmät asiat sujuvat hyvin” – tutkimus selvitti isännöinnin laadun 

Asiantuntemus ja luotettavuus ovat isännöitsijän tärkeimmät ominaisuudet. Kolmantena tulee aikaansaavuus, mutta siinä isännöitsijät voisivat vielä parantaa, käy ilmi isännöinnin laatua mittaavasta tutkimuksesta. Uudenmaan taloyhtiöt suhtautuvat isännöintiin kriittisemmin kuin muualla maassa sijaitsevat taloyhtiöt.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.

taloyhtiöiden talous

7.11.2025

Taloyhtiöiden talous vahvistunut – korjausrakentaminen yhä maltillista

Taloyhtiöiden taloustilanne on tänä vuonna parantunut. Maksurästit ovat vähentyneet, puskurit vahvistuneet ja talletustase on aiempaa korkeampi, kertoo OP Pohjola. Korjausrakentamisen kysyntä on silti edelleen maltillista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti