
Kuukauden kasvo: Taloyhtiön tuet ovat tiukassa
Tällä hetkellä taloyhtiöille on jaossa vähemmän tukia kuin viime vuosina. Varken johtaja Sanna Hughes ennustaa, että heikon julkisen taloustilanteen vuoksi avustukset eivät lähitulevaisuudessa lisäänny.

Sähkötekniikan asiantuntija Matti Lehtonen linjaa Hämeen Sanomissa, että kiinteistöjä ei vielä pitäisi velvoittaa rakentamaan tehokkaita latauspisteitä.
Aalto-yliopiston professori Lehtosen mielestä ainakin alkuvaiheessa riittäisi tavallinen suojamaadoitettu pistorasia, joita nytkin käytetään autojen lohkolämmittimien lämmittamisessä talvella. Tehokkaan latauspisteen rakentaminen vanhaan kiinteistöön voi maksaa paljon, ja mikäli sähköliittymää joudutaaan suurentamaan, kasvavat taloyhtiön sähkön siirtomaksut merkittävästi. Lehtosen mukaan tarve vahvistaa taloyhtiöiden verkkoja tulee vasta sitten, kun yli 50 prosenttia autoista on sähköautoja. Sitä ennen pärjätään nykyisen sähköverkon lataustehoilla.
Myös Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia neuvoo varomaan kalliita ratkaisuja. Hänen mukaansa taloyhtiöiden latauspisteet tulevat pääsääntöisesti olemaan hitaita, eikä taloyhtiöihin ole järkeä tehdä nopeita latauspisteitä.
Sähköauton lataus tavallisesta pistorasiasta matkakaapelin avulla kestää noin puolitoista kertaa sen, mitä sähköauton lataaminen latausta varten asennetusta pistorasiasta. Huomattavasti näitä ratkaisuja nopeammat sähköauton latauspisteet edellyttävät pahimmillaan koko kiinteistön sähköverkon rakentamista uudelleen.
Suomessa valmistellaan tällä hetkellä latauspisteiden rakentamiseen velvoittavaa lainsäädäntöä. Taustalla on EU-direktiivi, jossa edellytetään kiinteistöiltä vähintäänkin varautumista sähköautojen latauspistokkeiden rakentamiseen.
Lue lisää Hämeen Sanomien artikkelista.

Tällä hetkellä taloyhtiöille on jaossa vähemmän tukia kuin viime vuosina. Varken johtaja Sanna Hughes ennustaa, että heikon julkisen taloustilanteen vuoksi avustukset eivät lähitulevaisuudessa lisäänny.

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

Sisäilman laatuun vaikuttavat kosteus, ilmanvaihto, lämpöolosuhteet ja tilojen puhtaus. Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän säännöllisistä huolloista ja säätöjen tarkistuksista ei kannata tinkiä, muistuttaa sisäilmaprofessori Ulla Haverinen-Shaughnessy.

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään