Dagens Industri etsii syitä asuntohintojen hyytymiseen

Vuodesta 2016 alkaen ovat asuntojen hinnat nousseet Ruotsissa vain vähän tai hintojen nousu on ollut olematonta, kertoo Dagens Industri verkkosivuillaan. Se johtuu ennen kaikkea Ruotsissa voimaan tulleesta asuntolainojen lyhennyspakosta ja eräistä kauppoja estävistä tekijöistä, sanoo kiinteistönvälittäjä Marcus Svanberg.

Länsförsäkringar Fastighetsförmedlingin toimitusjohtaja Svanberg toteaa, että lyhennysvelvoitteen lisäksi asuntokauppoja jarruttavat myös ”flyttskatter” eli ”muuttoverot”. Tämän nimen alle niputtavat ruotsalaiset muutamia asuntokauppaa koskevia veroja, muun muassa asunnon myyntivoitosta seuraavaa pääomatuloveroa sekä ”leimaveroiksi” kutsuttuja kolmea erillistä veroa.

Toisaalta Svanberg näkee lyhennyspakon myös tervehdyttäneen asuntomarkkinoita ja johtaneen terveempäänkin hintojen kehitykseen. Sillä on nyt kuitenkin asuntomarkkinaa lukitseva vaikutus. Marcus Svanberg kaipaakin tilanteen korjaamista muun muassa vapauttamalla ensiasunnon ostajat lainakatosta. Se säädettiin jo tilanteessa, jossa ei vielä ollut asuntolainojen lyhennyspakkoa.

Lue koko artikkeli Dagens Industrin verkkosivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lyhytvuokrausta

27.11.2024

Lyhytvuokrausta käyttänyt Suomessa joka neljäs

Merkittävä osa suomalaisista hyödyntää lyhytaikaista vuokrausta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta kyselystä. Tärkeimpiä syitä ovat kotimaan matkailu, vierailu perheen, tuttavan tai sukulaisen luona sekä työkeikka tai työmatka. Suurin osa ei ole huomannut vuokraustoiminnasta aiheutuvan häiriötä.

28.11.2024

Vastuu paristokäyttöisistä palovaroittimista siirtyy taloyhtiölle

Asuntojen paristokäyttöiset palovaroittimet siirtyvät vuoden 2026 alussa rakennuksen omistajan vastuulle. Muutos merkitsee taloyhtiöille muun muassa sitä, että siirtymäaikana on selvitettävä tarvittavien palovaroitinten määrä, suoritettava hankinnat ja asennettava varoittimet kaikkiin asuntoihin asianmukaisella tavalla.

veden hinta

22.1.2025

Investointitarpeet nostavat talousveden hintaa

Vesimaksuihin kohdistuu kasvava korotuspaine. Verkostoja on saneerattava, puhdistusvaatimukset kiristyvät, ja vesihuollon turvallisuuteen on panostettava aiempaa enemmän. Keski-Uudenmaan Veden toimitusjohtaja Kari Korhonen vakuuttaa, että vettä kyllä riittää.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti