Vuokranantajat: Taloyhtiöiden velkaantumisen riskejä liioitellaan

Kiinteistöliiton tuore selvitys antaa mielenkiintoista lisätietoa jo pitkään jatkuneeseen keskusteluun taloyhtiölainojen kasvuun liittyvistä riskeistä. Suomen Vuokranantajat havaitsivat alkuvuodesta omaan kyselyynsä perustuen taloyhtiölainojen riskejä liioitellun. Kiinteistöliiton selvitys vahvistaa tätä näkemystä.

-Selvityksen tulosten perusteella taloyhtiön kannalta on tärkeintä pitää taloyhtiö hyvässä kunnossa. Suunnitelmallisuus taloudenpidossa ja korjausten tekeminen ajallaan antaa hyvä lähtökohdat taloyhtiön lainaneuvotteluille. Vuokranantajaosakkaiden suhteellisella osuudella ei ollut suurta vaikutusta. Yhtiöissä, joissa vuokranantajaosakkaiden osuus on alle 30 prosenttia, lainansaannissa on kohdannut ongelmia vain vajaat kolme prosenttia vastaajista, toteaa Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa.

Esimerkiksi kaikissa pääkaupunkiseudun taloyhtiöissä oli taloyhtiölainaa keskimäärin 162 euroa neliötä kohden. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen osakehuoneistojen keskimääräinen neliöhinta oli viime vuonna pääkaupunkiseudulla 3875 euroa neliötä kohden, joten taloyhtiölainan määrä suhteessa asuntojen arvoon on erittäin maltillinen. Pääkaupunkiseudun uusimmissa taloyhtiöissä (2016 tai sen jälkeen valmistuneet) taloyhtiölainoja on keskimäärin 769 euroa neliötä kohden. Näiden asuntojen markkinahinnatkin ovat kuitenkin merkittävästi korkeampia.

Huomionarvoista on se, että taloyhtiöt lyhentävät lainojaan ripeästi ja kolmannes taloyhtiöistä on velattomia. Vuosina 2000-2009 rakennetuista taloyhtiöistä hieman yli puolet yhtiöistä ovat jo velattomia ja vuosina 2010-2015 rakennetuissa yhtiöissä velattomien yhtiöiden osuus on jo yli kolmannes. Järjestelmätason riskiä taloyhtiölainojen kasvusta saa etsiä aika isolla suurennuslasilla, Viljamaa jatkaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.1.2025

Vuokranantajat uskovat asuntosijoittamisen houkuttelevuuden kasvuun

Kyselyn mukaan yli puolet yksityisistä vuokranantajista uskoo, että asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa seuraavan 5–10 vuoden aikana. Suurimpina kilpailutekijöinä vuokraustoiminnassa pidetään asunnon sijaintia, vuokran tasoa ja vuokralaistyytyväisyyttä.

taloyhtiöiden verkostotoiminta

24.1.2025

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan valmistui opas

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan on valmistunut uusi opas, joka pohjautuu Espoon Matinkylästä saatuihin kokemuksiin. Alueellisen energiayhteistyön toimintamallin oppaassa kuvataan taloyhtiöiden yhteistyön hyötyjä eri osapuolille. Verkostoon osallistui hankkeen aikana yli 60 taloyhtiötä.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

lyhytvuokrausta

27.11.2024

Lyhytvuokrausta käyttänyt Suomessa joka neljäs

Merkittävä osa suomalaisista hyödyntää lyhytaikaista vuokrausta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta kyselystä. Tärkeimpiä syitä ovat kotimaan matkailu, vierailu perheen, tuttavan tai sukulaisen luona sekä työkeikka tai työmatka. Suurin osa ei ole huomannut vuokraustoiminnasta aiheutuvan häiriötä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti