Asuntolaina netistä ilman tapaamista

Suomalaisten asuntolainanhaku ja jopa lainapäätökset alkavat muuttumaan entistä digitaalisemmiksi. Osuuspankilla on jo käytössä kokonaan netissä toimiva asuntolainapilotti.

-Netin kautta haettavat ja annetut asuntolainapäätökset tulevat todennäköisesti yleistymään lähitulevaisuudessa. Asuntolainojen päätöksenteko automatisoituu nopealla vauhdilla ja uudistuva sääntely helpottaa tiedonkeruun asiakkaista ilman tapaamista. Pankit pystyvät tehostamaan toimintojaan ja palvelemaan asiakkaitaan paremmin, sanoo lainavertailupalvelu VertaaEnsin.fi:n toimitusjohtaja Jussi Valsta.

Netissä haettavien ja myönnettävien asuntolainojen hyvät puolet

Usein kun asuntolainan ottaminen tulee ajankohtaiseksi lähipiirissä, alkaa kohina korkomarginaalien suuruudesta. Kuitenkaan korkomarginaalin vertailu ei tuo paljon hyötyä asuntolainan hakijalle, sillä yleensä vertailutilanteessa ei kerrota muista lainoista, ammatista tai työtilanteesta eli muista korkomarginaaliin vaikuttavista tekijöistä. Korkomarginaalin saamisperusteet jäävät helposti arvoitukseksi. Verkossa myönnettävät asuntolainat voisivat lisätä tiedon läpinäkyvyyttä.

Jos asuntolainaprosessi siirtyisi kokonaan verkkoon, säästyy sekä asiakkaan että pankin aikaa. Handelsbankenin Bouvin on esimerkiksi arvioinut, että pankissa järjestettävät tapaamiset maksavat vuosittain 48 miljoonaa euroa. Pankit ovat lisäksi avoinna vain virka-aikaan, joten tapaaminen vie asiakkaalta aikaa, jonka voisi käyttää työntekoon tai vapaa-ajalla rentoutumiseen.

Verkossa myönnettävät asuntolainat olisivat myös helpommin vertailtavissa keskenään, sillä tällä hetkellä asuntolainojen hinnat eivät ole niin läpinäkyviä, mitä voisivat olla.

Voiko prosessissa olla huonoja puolia?

Asuntolainassa voi olla jonkin verran neuvotteluvaraa, jos tapaa pankkivirkailijan henkilökohtaisesti. Kuitenkin pankilla on suurempi valta lainan myöntämisessä kuin asiakkaalla, ja ehkä paras valttikortti saada neuvoteltua esimerkiksi avausmaksu pois on kertoa muiden pankkien tarjouksista ja omista vakuuksista.

Toisaalta riippuu pankeista, kuinka lainaneuvottelut järjestetään. Jos esimerkiksi asiakaspalveluchat otettaisiin osaksi prosessia, voisi siellä ehkä neuvotella samaan tapaan kuin tavallisessa tapaamisessa pankissa.

Toinen mahdollinen riski on, että asiakkaat voisivat ottaa asuntolainan tietämättä kaikkea tarvittavaa. Toisaalta henkilökohtainen tapaaminen ei välttämättä estä epätietoisuutta asuntolainan riskeistä sen enempää. Verkossa voidaan neuvoa samalla tapaa, ja siellä on joissain tapauksissa helpompi tutustua rauhassa lainan ehtoihin. Mitä omatoimisempi lainanhakuprosessi on, sitä todennäköisemmin opettelee esimerkiksi erilaiset lainanlyhennystavat ja lainakäsitteet syvällisesti, eikä vain tyydy pintapuoliseen tutustumiseen.

Erilainen hakutapa toisi varmasti muutoksia ja vaatii asiakkaalta hieman oma-aloitteisuutta.

Erilaisia malleja verkkoasuntolainoihin

-Kuluttajat haluavat vertailla asuntolainoja keskenään, mutta nykyisellä prosessilla se on vaikeaa ja aikaavievää. Online-ympäristöön siirryttäessä tämä helpottuu. On myös mielenkiintoista, että Ruotsissa on jo pelkästään netissä toimivia asuntolainapankkeja, sanoo Valsta.

Ruotsissa on kolme pankkia, jotka keskittyvät ainoastaan asuntolainojen tarjoamiseen ja myöntämiseen verkossa: Enkla, Stabelo ja Hypoteket. Iso-Britanniassa puolestaan on erilaisia nettiasuntolainanvälittäjiä, jotka ohjaavat hakemuksen täyttämisen kautta chat-asiakaspalveluun lainanvälittäjälle, joka lähettää hakemukset ja kilpailuttaa ne eri lainantarjoajilla. Lisäksi kivijalkapankit tarjoavat mahdollisuutta saada koko asuntolainaprosessi hoidettua verkossa aina Australiasta Intiaan asti.

Lähde: Vertaa.Ensin.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lainakorkojen lasku

4.3.2025

Vertailu: Korkojen lasku näkyy pankkien lainatarjouksissa

Uusien taloyhtiölainojen keskimääräinen kokonaiskorko oli maaliskuussa 3,61 prosenttia pääkaupunkiseudun pankkien lainatarjouksissa, selviää lainavertailusta. Suomen Kiinteistölehti julkaisee yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa Suomen Rahatiedon Seppo Rekosen laatimia lainakorkojen vertailuja.

3.9.2025

Vertailu: Taloyhtiölainojen kokonaiskorot yhä laskussa

Uusien taloyhtiölainojen keskimääräinen kokonaiskorko oli syyskuussa 3,17 prosenttia pääkaupunkiseudun pankkien tarjouksissa. Suomen Kiinteistölehti julkaisee yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa Suomen Rahatiedon Seppo Rekosen laatimia lainakorkojen vertailuja.

taloyhtiölainojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään

1.9.2025

Taloyhtiölainojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään alkaa

Pankkien ja muiden luotonantajien on syyskuusta alkaen ilmoitettava huoneistotietojärjestelmään taloyhtiöitä koskevat lainat. Ilmoitusvelvollisuus koskee yhtiölainoja, joiden käyttötarkoitus on uudisrakentaminen, perusparannus tai korjausrakentaminen.

aurinkoenergia ja lämmön talteenotto

27.3.2025

Lausteenkulma investoi aurinkoenergiaan ja lämmön talteenottoon

Monessa taloyhtiössä mietitään kustannustehokkaampia ja vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja. Turun Lausteella ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja nyt osa lämmön talteenottojärjestelmän tarvitsemasta sähköstä kerätään taivaalta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti