Yhtiökokouskausi alkaa – varmista, että yhteystietosi ovat ajan tasalla

yhteystietojen ilmoittaminen

Useimmissa taloyhtiöissä lähestytään vuoden tärkeintä tapahtumaa eli yhtiökokousta. Jotta yhtiökokouskutsu saavuttaa asunnon omistajan, on tärkeää varmistaa, että osakkaan yhteystiedot ovat ajan tasalla, muistuttaa Suomen Kiinteistöliitto.

Erityistä huomiota yhteystietojen päivittämiseen on kiinnitettävä silloin, jos asunnon omistuksessa on tapahtunut vuoden aikana muutoksia esimerkiksi osakkaan kuoleman tai asunnon myynnin takia.

Jos huoneiston omistaja vaihtuu asuntokaupan myötä ennen yhtiökokousta, ostajan kannattaa pyytää myyjältä kirjallinen, yhtiökokousta varten tehty valtakirja. Uuden omistajan kirjaaminen Maanmittauslaitoksen (MML) rekisteriin voi kestää kuukausia, joten valtakirjalla omistaja voi tarvittaessa osoittaa, että on oikeutettu edustamaan kyseistä huoneistoa yhtiökokouksessa.

Jos valtakirjan saaminen asunnon myyjältä ei syystä tai toisesta ole mahdollista, MML:a voi pyytää käsittelemään omistuksen rekisteröinnin kiireellisenä.

Kuolinpesän yhteystiedot ilmoitettava itse

Huoneiston perivän omaisen pitää ilmoittaa kuolinpesän edustajan yhteystiedot MML:n ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Vain tällä tavalla voi varmistaa, että yhtiökokouskutsu ja vastikelaskut löytävät perille. Taloyhtiö käyttää yhtiökokouskutsujen lähettämisessä MML:n ylläpitämiä yhteystietoja.

Muiden kuin kuolinpesien ei tarvitse ilmoittaa yhteystietojensa muutoksista, jos yhteystiedot eivät poikkea Väestötietojärjestelmään ilmoitetuista yhteystiedoista.

Poikkeuksena ovat sähköpostiosoitteet, joiden muutokset eivät päivity huoneistotietojärjestelmään ilman erillistä ilmoitusta. Sähköpostiosoitteensa voi päivittää MML:n verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella.

– Yhä useampi osakas haluaa kokouskutsut sähköpostitse, ja se onkin monin tavoin hyvä kutsutapa. Sähköpostitse lähetetyt kutsut säästävät yhtiön kuluja ja ne myös saapuvat osakkaille huomattavasti nopeammin kuin postitse lähetetyt kutsut, sanoo Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen.

Lue lisää: Kuolinpesä, ilmoita nämä tiedot Maanmittauslaitokselle

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.8.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön tiedonhallinta omissa näpeissä – SokoPro Kiinteistöpankki tuo läpinäkyvyyttä remontteihin

Kiinteistöpankki mahdollistaa tietojen tehokkaan hallinnan koko niiden elinkaaren ajan. Kiinteistöpankin avulla voit luoda projektin jokaiselle remontille, kiinteistölle tai huoneistolle yhdellä ja samalla alustalla.

SokoPro

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

lemmikit avoin puhe

20.12.2024

Sopuisa taloyhtiöelämä lemmikkien kanssa vaatii avointa puhetta

Lemmikit voivat parhaimmillaan yhdistää taloyhtiön asukkaita. Lemmikkien ja muiden talon asukkaiden sopuisa yhteiselo vaatii kuitenkin lemmikinomistajilta vastuuntuntoa ja avointa viestintää. Myös lemmikittömien asukkaiden kannattaa kertoa asioista avoimesti lemmikinomistajille.

30.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kuusi vinkkiä fiksuun vedenkäyttöön

Oman vedenkulutuksen määrä tulee usein yllätyksenä asukkaille. ”Ei voi pitää paikkaansa” on yleinen kommentti, johon isännöitsijä joutuu ensimmäisten vesilaskujen jälkeen vastaamaan. Poimi jutusta vinkit säästäväiseen vedenkäyttöön.

Smartvatten

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti