Isännöitsijän vaihtuminen

Isännöitsijän tai isännöitsijätoimiston vaihdos tulee ajankohtaiseksi, kun rakenteilla oleva kohde on valmistumassa ja rakennusaikaisesta isännöinnistä huolehtinut rakennusliike tai rakennuttaja luovuttaa kohteen valitsemalleen isännöitsijälle tai silloin, kun yhtiön hallitus on päättänyt asumisaikana vaihtaa palveluntarjoajaa. Isännöitsijän vaihtoon liittyy aina kiinteistöä koskevan tiedon ja tuntemuksen hävikkiä sekä sopeutumista uuteen toimintatapaan ja kulttuuriin.

Yleisimpiä ongelmatilanteita isännöisijän vaihdon yhteydessä:

  • Uuden isännöitsijän perehdyttämisen puute.
  • Puutteet asiakirjojen luovutuksessa tai luovuttamisen hitaus.
  • Kilpailutilanteen luoma jännite uuden ja vanhan isännöitsijän välillä.
  • Palvelun toiminta vaihtohetkellä (jos sopimukset on esim. irtisanottu päättyväksi samalle päivälle, kun vaihdos tapahtuu).
  • Keskeneräiset tai kokonaan tekemättä jätetyt hallinnolliset sopimukset valmistuvan kohteen osalta (vakuutukset, kiinteistönhoitosopimukset, hissin huoltosopimukset yms.).

Isännöitsijän vaihtuessa voidaan etukäteisvalmisteluilla vaikuttaa suuresti siihen, että vaihto tapahtuu hallitusti. Hyvä valmistelu lyhentää tehtävien siirtymäaikaa ja palvelukatkosta.

Tehtävien siirtämisessä on tärkeää:

  • Sopia luovuttamiseen liittyvistä tehtävistä jo sopimusta solmittaessa (esim. tilin- tai välitilinpäätöksen tekeminen, asiakirjojen luovutus ja listaus jne.).
  • Toimittaa uudelle isännöitsijälle riittävät perustiedot yhtiöstä hyvissä ajoin ennen kohteen luovutusta (esim. isännöitsijäntodistuslomake perusteellisesti täytettynä liitteineen).
  • Laatia luovutettavista asiapapereista selkeä luettelo, joka vahvistetaan allekirjoituksin.
  • Perehdyttää uusi isännöitsijä tehtävään (mm. kohteen keskeneräisten asioiden läpikäynti hallituksen tai hallituksen puheenjohtajan kanssa).
  • Laatia luettelo taloyhtiön sopimus- ja yhteistyökumppaneista.

Huomaa! Tavallisesti tehtävät siirtyvät palveluntuottajalta toiselle, siis isännöitsijätoimistolta uudelle toimistolle. Tällöin taloyhtiön hallituksen on syytä valvoa, että tehtävien hoidon, asiakirjojen ja käyttöoikeuksien siirto tapahtuu ajallaan ja asianmukaisesti.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

5.3.2026

Kuinka paljon toimivaltaa isännöitsijällä on asunto-osakeyhtiössä?

Asunto-osakeyhtiössä yhtiökokouksella on yleistoimivalta, kun taas hallituksen ja mahdollisen isännöitsijän toimivalta on rajoitetumpaa. Toimivallanjako taloyhtiössä on periaatteessa selkeä: ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, hierarkiassa seuraavana on hallitus ja tämän jälkeen isännöitsijä.

Tilaajille

13.10.2025

Siirtyvätkö vastikerästit uuden osakkeenomistajan vastattaviksi?

Uusi omistaja on edellisen ohella vastuussa niistä yhtiövastikkeista ja käyttömaksuista, jotka edellinen omistaja on jättänyt maksamatta. Tämä tarkoittaa, että yhtiö voi periä saatavansa joko vanhalta tai uudelta omistajalta, eikä vastuu siis katkea omistajanvaihdokseen.

Tilaajille

23.6.2026

Hallituksen ja isännöitsijän työnjaosta sovittava yhdessä

Taloyhtiön hallitus voi tehdä työtään monin eri tavoin. Asunto-osakeyhtiölaki antaa puitteet, mutta arkinen työskentely pitää jokaisessa hallituksessa päättää erikseen. Myös yhteistyöstä isännöitsijän kanssa tulee sopia tarkasti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti