Kysely: Vuokranantajat pärjänneet kohonneessa korkotasossa

Sijoitusasuntojen myyntiaikeet ovat laskussa, eikä vuokranantajilla ole suuria vaikeuksia vastikkeiden maksamisessa, selviää Suomen Vuokranantajien kyselystä. Vuokranantaja-barometrin mukaan yksityiset vuokranantajat ovat pärjänneet varsin hyvin aiempaa korkeammassa korkoympäristössä.

– Julkisessa keskustelussa on pelätty, että kohonneet korkokulut ovat viemässä asuntosijoittajat konkurssiin ja pakkomyynnit alkavat pian. Barometrin vastaukset kuitenkin osoittavat, että suurimman osan vuokranantajista ei ole tarvinnut ryhtyä lainkaan toimenpiteisiin, toteaa Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suurin syy on hänen mukaansa maltillinen velkavipu. Lisäksi jopa neljäsosa kyselyn vastaajista kertoo kassavirtansa pysyneen positiivisena.

Sijoitusasuntojen myynteihin on ryhtynyt vain 2,4 prosenttia vastaajista ja lyhennysvapaita on käyttänyt 4,2 prosenttia. Noin viidesosa vastaajista on kuitenkin joutunut säästämään kulutuksesta, ja viime keväästä korkojen nousun vaikutus vuokranantajiin on kohonnut.

Vastaajaryhmän sisällä erot ovat suuret. Korkojen vaikutus on suurin niihin, jotka omistavat eniten asuntoja. Yleisesti korkojen nousu nähdään yhtenä merkittävimpänä asuntosijoittamisen riskinä hoitokulujen nousun ohella. Riskit eivät kuitenkaan enää ole kasvaneet viime keväästä.

Suuria vaikeuksia maksaa vastikemaksuja on alle prosentilla vuokranantajista, eivätkä ne ole lisääntyneet barometrin mukaan lainkaan. Pienet maksuhaasteet sen sijaan ovat hienoisessa nousussa.

Maltillinen riskitaso suojaa vuokranantajia

Asunnon ostoaikeet yksityisillä vuokranantajilla ovat laskeneet kahden vuoden ajan, mutta tänä syksynä lasku on loppunut. Myyntipuolella aikeet ovat vastaavasti vähentyneet. Karlssonin mukaan syynä on korkohuipun saavuttaminen, ostovoiman elpyminen ja oman talouden helpompi ennustaminen.

– Tämän lisäksi vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat tietyissä paikoissa kääntyneet jopa pienoiseen nousuun. Koska vuokranantajista leijonanosaa suojaa maltillinen riskitaso, myöskään myyntejä ei tarvitse tehdä laskeviin markkinoihin, Karlsson toteaa.

Suomen Vuokranantajien kyselyyn 1.–17. syyskuuta vastasi 2 354 yksityistä vuokranantajaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.1.2025

Vuokranantajat uskovat asuntosijoittamisen houkuttelevuuden kasvuun

Kyselyn mukaan yli puolet yksityisistä vuokranantajista uskoo, että asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa seuraavan 5–10 vuoden aikana. Suurimpina kilpailutekijöinä vuokraustoiminnassa pidetään asunnon sijaintia, vuokran tasoa ja vuokralaistyytyväisyyttä.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

lyhytvuokrausta

27.11.2024

Lyhytvuokrausta käyttänyt Suomessa joka neljäs

Merkittävä osa suomalaisista hyödyntää lyhytaikaista vuokrausta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta kyselystä. Tärkeimpiä syitä ovat kotimaan matkailu, vierailu perheen, tuttavan tai sukulaisen luona sekä työkeikka tai työmatka. Suurin osa ei ole huomannut vuokraustoiminnasta aiheutuvan häiriötä.

3.4.2025

Osakas – käytä kyselyoikeuttasi yhtiökokouksessa

Osakkaalla on yhtiökokouksessa laaja kyselyoikeus yhtiön asioista ja taloudesta. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti