
Selvitys: Vesi- ja jätekustannukset nousseet ripeästi
Varsinkin vesi ja jätehuolto ovat tänä vuonna kallistuneet nopeasti edellisvuoteen verrattuna, kun taas sähköenergia on halventunut. Tiedot ilmenevät Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.
Turussa toteutetun pyöräilybarometrin mukaan 96 prosenttia asukkaista tukee pyöräilyn edistämistä. Ensimmäistä kertaa tehdyssä barometrissa selvitettiin asukkaiden asennetta pyöräilyn edistämiseen sekä pyöräilevien asukkaiden mielipiteitä pyöräilyolosuhteista Turussa. Erityisen kiinnostuksen kohteena oli talvipyöräily.
Turku saa asukkailta vahvan tuen tavoitteelleen edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Lähes kaikki (96 %) suhtautuvat myönteisesti pyöräilyn edistämiseen. Barometrin mukaan 63 % aikuisväestöstä pyöräilee kesäisin vähintään kerran viikossa ja 74 % ainakin joskus.
Talvella asukkaista pyöräilee 23 %, kun luku Helsingissä on 11 % (2016). Vuodenajasta riippumatta lumettomana ja jäättömänä aikana 43 % turkulaisista pyöräilee.
Yleisin pyöräilymatkan tarkoitus on työ- tai opiskelumatka ja tärkein syy valita pyöräily liikkumistavaksi on sen kätevyys niin kesällä kuin talvellakin. Työ- tai opiskelumatkojen osuus ja liikkumismuodon kätevyys vielä korostuvat talviaikaan.
Turussa pyöräillään kaikissa tuloryhmissä ja koulutusluokissa. Polkupyörä täydentää hyvin muita liikkumismuotoja. Päivittäin lumettomana aikana pyörällä liikkuvista 15 % käyttää päivittäin myös joukkoliikennettä ja 23 % autoa.
86 % on tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä Turkuun pyöräilykaupunkina. Pyöräilyn sujuvuuteen tyytyväisiä on saman verran, (87 %), mutta turvallisuuteen tyytyväisiä vähemmän (77 %).
Barometrin mukaan turkulaiset pyöräilisivät enemmän, jos pyöräilyverkosto olisi kattavampi ja pyöräily turvallisempaa. Pyöräily lisääntyisi myös, jos pyörien pysäköintipaikat paremmin turvattuja ilkivallalta ja varastamiselta, ruuhkaisimmat pyörätiet olisivat leveämpiä, päällysteet paremmassa kunnossa ja talvihoito laadukkaampaa.
Barometrissä selvisi myös, että kaupunkilaiset olisivat kiinnostuneita kaupunkipyöristä, mikäli niitä olisi saatavilla sopivissa paikoissa (74 %). Kaupunkipyörissä kiinnosti niiden tarjoama mahdollisuus kuntoiluun ja huvipyöräilyyn.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin marras-joulukuussa 2016. Otos edustaa 18−74-vuotiaita turkulaisia. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1012.
Varsinkin vesi ja jätehuolto ovat tänä vuonna kallistuneet nopeasti edellisvuoteen verrattuna, kun taas sähköenergia on halventunut. Tiedot ilmenevät Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa edellisestä vuodesta. Eniten laskivat pienten asuntojen hinnat. Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä.
Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä, kertoo Tilastokeskus. Hinnat laskivat erityisesti pienissä asunnoissa. Asuntoja kuitenkin myytiin heinä-syyskuussa kiinteistönvälittäjien kautta 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään