Yli 300 uutta taloyhtiötä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään alkuvuonna

Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään on perustettu kevään 2019 aikana reilut 300 uutta taloyhtiötä, kertoi Maanmittauslaitoksen Liisa Kallela Maanmittauslaitoksen digipäivässä 6.5.2019.

RS-rajoitusmerkintöjä on tehty 300 huoneistolle, RS-päättymisilmoituksia ei sen sijaan ole vielä tehty. Osakehuoneiston omistuksen rekisteröintejä on tehty 49 ja panttauksen rekisteröintejä 119 kappaletta toukokuun alkuun 2019 mennessä. Maanmittauslaitos on vastannut 400 viranomaisneuvonnan kyselyyn ja antanut rekisteristä noin 30 tulostetta tietopalvelupyyntöjen tuloksena.

Ns. vanhojen eli ennen 1.1.2019 perustettujen taloyhtiöiden osakeluettelot siirretään toistaiseksi huoneistotietojärjestelmään lomakkeella, sillä Maanmittauslaitos ei ole saanut valmiiksi huoneistotietojärjestelmään liittyviä sähköisiä käyttöyhteyksiä. Maanmittauslaitos toivookin, että taloyhtiöt aloittaisivat osakeluetteloiden siirron järjestelmään vasta loppuvuodesta. Pienille taloyhtiöille suunnattu sähköinen järjestelmä valmistuu laitoksen arvion mukaan lokakuussa 2019 ja rajapinnat isännöintijärjestelmiin loppuvuodesta 2019. Omistusmerkinnät rekisteriin tehdään toistaiseksi yksitellen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.8.2023

Etäosallistuminen arkipäivää taloyhtiöiden yhtiökokouksissa

Etäyhteydellä osallistuminen taloyhtiön yhtiökokoukseen on yleistynyt laajasti, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille tehdystä kyselystä. Etenkin suurimmissa kaupungeissa valtaosa kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä tarjosi osakkailleen mahdollisuutta etäosallistumiseen.

paloturvallinen taloyhtiö

10.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tehtävänä paloturvallinen taloyhtiö ja koti

Suomessa pelastusviranomaisten tietoon tulee vuosittain noin 12 000 tulipaloa, joista merkittävä osa on ihmisen toiminnan aiheuttamia. Safetum on käynnistänyt tänä syksynä kampanjan suomalaisten taloyhtiöiden paloturvallisuuden edistämiseksi.

Safetum

energia-avustuksia

31.3.2023

Taloyhtiöt käyttivät innokkaasti energia-avustuksia

Taloyhtiöt saivat viime vuonna tukea energiatehokkuutta edistäviin korjauksiin 60 miljoonaa euroa, kertoo ARA. Taloyhtiöt hakivat erityisesti energia- ja latausinfra-avustuksia. Myös esteettömyyskorjauksiin myönnettiin paljon avustuksia.

huoneistotietojärjestelmään

3.3.2023

Vauhtia huoneistotietojärjestelmään siirtymiseen

Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti