Vuokrien nousu nopeinta Turussa, Espoossa, Vantaalla ja Keravalla

Tilastokeskuksen tuoreiden vuokratilastojen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna koko maassa 1,2 prosentilla. Vuokrat nousivat suurissa kaupungeissa selkeästi keskisuuria ja pieniä kaupunkeja nopeammin. Poikkeuksen muodostavat pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen linkittyvät Kerava, Järvenpää ja Porvoo. Myös Rovaniemellä vuokrat nousivat lähes yhtä paljon kuin pääkaupunkiseudulla.

Tilastokeskus on tänään julkistanut tiedot vuoden 2020 vuokrakehityksestä. Tuoreiden vuositietojen perusteella vuokramarkkinat ovat selkeästi eriytyneet kahteen sarjaan. Vuonna 2020 vuokrat nousivat nopeimmin suurista kaupungeista Turussa, Espoossa ja Vantaalla (+1,7 %). Helsingissä ja Tampereella vuokrat nousivat 1,5 prosentilla ja Oulussa 1,4 prosentilla viime vuonna. Vastaavasti vuokrien nousu on lähes pysähtynyt esimerkiksi Jyväskylässä (+0,3 %), Lahdessa (+0,2 %) ja Hämeenlinnassa (+0,2 %).

-Vuokramarkkinoiden eriytymiskehitys on lähtenyt voimistumaan jo ennen koronaa. Monissa keskisuurissa kaupungeissa vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on paikoitellen ollut hyvinkin voimakasta kysynnän kehitykseen nähden. Suurissakin kaupungeissa on valmistunut viime vuosina ennätysmäärä uusia asuntoja, mutta varsinkin pienten asuntojen tarjonnalla on ollut vaikeuksia pysyä kysynnän perässä, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvio.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.3.2026

Vapaarahoitteiset vuokrat kääntyivät laskuun viime vuonna

Viime vuosi oli vuokramarkkinoilla poikkeuksellisen vaikea, selviää Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksesta. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta kasvoi, ja vuokrat kääntyivät laskuun koko maassa. 

15.1.2026

Vapaarahoitteiset vuokrat laskivat viime vuoden lopulla

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat koko maassa viime vuoden loka-joulukuussa, kertoo Tilastokeskus. Eniten laskua oli kaksioissa. Suomen Vuokranantajien ekonomistin Eemeli Karlssonin mukaan kyseessä on laajempi ilmiö.

asuntokauppa hidastuu edelleen

17.6.2026

Rakli: Asuntojen hinnat jäämässä miinukselle tänä vuonna 

Suurimmissa kaupungeissa omistus- ja vuokra-asunnoista on edelleen liikatarjontaa, ja asuntojen hinnat laskevat viime vuodesta. Tiedot ilmenevät Raklin asuntomarkkinakatsauksesta.

hoitovastikkeen nosto

17.6.2026

Hoitovastikkeiden nousu hidastui erityisesti kerrostaloissa

Kerrostalojen hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna 1,5 prosenttia ja rivitalojen 2,8 prosenttia, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Kerrostaloyhtiöissä vastikkeiden nousu on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän. Taloyhtiöiden maksukyky on parantunut.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti