Vuokralainen sai oikeuden päätöksellä häädön siivottomasta asumisesta

Riitaisa vuokrasuhteen purkaminen päättyi Helsingin hovioikeudessa vuokranantajan hyväksi, kun Helsingin kaupungin asunnot Oy eli Heka voitti kiistan vuokrasuhteen purkamisesta.

Helsinkiläinen mies muutti noin 90 neliömetrin kokoiseen vuokra-asuntoon vuonna 2001. Keväällä 2018 Hekan omistaman asuintalon talotoimikunnan puheenjohtaja oli ilmoittanut isännöitsijälle epäilystä, että vuokralainen hoitaa asuntoaan huonosti.

Kun Hekan isännöitsijä kävi tarkastuskäynnillä, hän havaitsi asunnon huonon hoidon sekä suuret tavaramäärät. Isännöitsijän mukaan huoneistossa oli tavaraa niin paljon, että vapaata lattia- tai pöytätilaa ei ollut lainkaan näkyvissä ja asunnossa kulkeminen oli erittäin hankalaa.

Asunto oli päässyt erittäin epäsiistiin kuntoon, sillä tavaramäärän vuoksi siivoaminen oli ollut mahdotonta. Vesivahinkojen tai tuhoeläinten havaitseminen ajoissa olisi ollut isännöitsijän havaintojen mukaan vaikeaa. Isännöitsijän mielestä tavaramäärä oli myös riski tulipalon syttymiselle ja pelastustehtävien hoitamiselle.

Isännöitsijä suositteli vuokralaiselle raivaussiivousta, joka auttaisi tyhjentämään asuntoa ylimääräisestä tavarasta.

Tilanne ei muuttunut

Isännöitsijän mukaan tammikuussa 2019 asunnossa oli merkittävä määrä tavaraa. Vuokralaiselle oli annettu varoitukset vuokrasopimuksen purkamisesta jo edellisen kesän ja loppusyksyn aikana, joten tässä vaiheessa Heka purki vuokrasopimuksen vuokralaisen kanssa.

Vuokralaiselle annettiin puoli vuotta aikaa tyhjentää ja siivota asunto. Vuokralainen pettyi päätökseen, sillä hänen mielestään syytä vuokrasuhteen päättämiselle ei ollut.

Vuokralainen itse oli sitä mieltä, että hän ei ollut hoitanut asuntoa huonosti. Hän oli maksanut vuokran ajallaan, ja lisäksi hän oli tehnyt asunnossa pintaremontteja vuokranantajan suostumuksella.

Vuokralaisen mukaan vuokranantaja ei ollut missään vaiheessa antanut vuokralaiselle kirjallista ohjeistusta siitä, minkälaista tavaramäärää huoneistossa saisi säilyttää. Hän myönsi harrastaneensa aikaisemmin keräilyä, joka oli paisunut liialliseksi. Huoneistoon oli kertynyt muun muassa kirjasto, arvokkaita soittimia sekä vinyylilevykokoelma.

Helsingin hovioikeus päätti isännöitsijän, vuokralaisen ja todistajan kertomusten sekä asunnosta otettujen valokuvien perusteella, että Hekalla oli oikeus purkaa vuokrasopimus ja irtisanoa vuokralainen.

Käräjäoikeus oli aiemmin katsonut vuokrasopimuksen purkamisen ja irtisanomisen kohtuuttomiksi. Vuokralainen joutuu korvaamaan kolmasosan Hekan oikeudenkäyntikuluista.

Lue Helsingin Sanomien kirjoittama juttu kokonaisuudessaan tästä!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

vuokralaisen oikeus

18.3.2025

Saako vuokralainen osallistua yhtiökokoukseen?

Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään usein asioita, joilla on merkitystä myös talossa asuville vuokralaisille. Jos taloyhtiössä on vähintään viisi huoneistoa, joilla on eri omistajat, on vuokralaisillakin oikeus osallistua yhtiökokoukseen tietyissä tilanteissa.

asunnon jälleenvuokraus

19.5.2025

Jälleenvuokraus kesäksi mielessä? Pyydä lupa vuokranantajalta

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan. Tämä koskee myös esimerkiksi vain viikonlopun yli kestävää Airbnb-vuokrausta.

sähköpyörien lataaminen ja säilyttäminen

22.4.2025

Vinkit sähköpyörien turvalliseen lataamiseen ja säilyttämiseen

Sähköpyörien litiumioniakkujen lataaminen on pääosin turvallista. Akkuihin liittyy kuitenkin myös riskejä niiden suhteellisen ison koon ja tehokkuuden vuoksi. Kokosimme kymmenen vinkkiä sähköpyörien ja -skuuttien turvalliseen säilyttämiseen ja lataamiseen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti