Voltan Lähienergia haastaa kaukolämmön kehittämällään maalämpöön perustuvalla uudenlaisella lämmitys- ja viilennyspalvelullaan. Kalliin kertainvestoinnin sijaan Voltan tarjoaa uusien kerrostalojen rakennuttajille ja asuntojen ostajille edullisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon nousevien kustannusten kaukolämmölle.
Voltan tekee itse investoinnin lähienergiajärjestelmiin, vastaa maalämmön teknisestä toteutuksesta ja jää taloyhtiölle pitkäaikaiseksi lämmöntuottajaksi. Aiemmin lämpöinvestointi on jäänyt rakennuttajan vastuulle.
Asukkaille uusi lämmitysmalli on kaukolämpöä edullisempaa ja puhtaampaa. Lisäksi järjestelmä mahdollistaa asuntojen viilennyksen. Yksittäinen taloyhtiö hyötyy Voltanin tiedotteen mukaan myös keskitetystä operoinnista ja huollosta, jotka mahdollistavat erillistä toimijaa edullisemman ja tehokkaamman lämmöntuotannon.
Tavoitteena myös kansainvälistyminen
− Tavoittelemme aluksi noin 30–50 kohteen vuotuista rakentamista Suomessa. Tämä tarkoittaisi noin 1 200 tonnin CO2 päästöjen vähentämistä, Voltanin toimitusjohtaja Miikka Lemmetty kertoo tiedotteessa.
Pidemmällä aikavälillä Voltanin tarkoituksena on laajentua muihin Pohjoismaihin ja mahdollisesti myös Keski-Eurooppaan.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Ruuska uskoo vientiin:
− Suurkiinteistöissä maalämpö on jo tuttu ilmiö esimerkiksi Ruotsissa. Sen sijaan energialaitoksien keskitetylle operoinnille ja rakennuttajan alkuinvestoinneista vapauttavalle Voltanin palvelumallille on kansainvälisestikin kasvavaa kysyntää, Ruuska kertoo.
Jopa 80 prosentin päästövähennys
Kiinteistöjen lämmityksen osuus on yli neljännes Suomen kokonaispäästöistä. Pääkaupunkiseudulla lämmitys vastaa yli puolesta kaikista päästöistä. Maalämpö- ja lämpöpumpputeknologioilla tuotettu lämpö voi vähentää lämmityksen hiilidioksidipäästöjä yli 80 prosentilla.
Voltan Lähienergian lämmityspalvelu mahdollistaa myös kustannustehokkaan ja ympäristöystävällisen viilennyksen. Yhtiö toteuttaa viilennyksen hyödyntämällä maaperän kesäisin ulkoilmaa viileämpää lämpötilaa – siirtämällä lämpöenergiaa sisätiloista maaperään.
Viilennys varastoi lämpöä maahan talvikautta varten. Tämä edistää entisestään palvelun ympäristöystävällisyyttä. Maaviilennys ei myöskään vaadi erillisiä ulkoyksiköitä asuntoihin, minkä ansiosta melu-, lämpö- ja kondenssivesihaitat poistuvat.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään