Uudisasuntorakentaminen nousi asiakastyytyväisyydessä toimialavertailun kärkeen

EPSI Ratingin riippumattomalla laatuindeksillä mitattuna uudisasuntorakentaminen on saanut kuluttaja-asiakkailta parhaat arviot asiakastyytyväisyydestä. Tutkimukseen osallistuneiden yritysten toimialatulos on peräti 78,8. Tulokset tuotetaan indeksillä 100, jossa 75 on erittäin hyvä taso. Muita tutkittuja toimialoja ovat muun muassa sähkön vähittäismyynti sekä pankki ja rahoitus.

EPSI Uudisasuntorakentaminen 2018 -tutkimuksen mukaan tutkittujen yritysten asiakastyytyväisyys on noussut merkittävästi edellisvuodesta. Kaikilla yrityksillä on parannusta, enimmillään 8,6 indeksipistettä ja toimialatasolla 4 indeksipistettä.

– Me näemme hyvin harvoin toimialatutkimuksissamme näin suurta kehitystä asiakastyytyväisyyden parantamisessa yhden vuoden aikana. Yritysten on täytynyt panostaa asiakastyytyväisyyteen huomattavan paljon viime vuonna, kommentoi EPSI Ratingin maajohtaja Heidi Laitinen.

Laitisen mukaan uudisasuntorakentaminen on uinut vastavirtaan, sillä muilla toimialoilla asiakastyytyväisyydessä on ollut viime vuonna laskua.

– Kolmen yrityksen kärki on käytännössä samalla viivalla, ja niiden tulokset pyörivät 80 indeksipisteen tuntumassa. Myös ero korkeimman ja alhaisimman asiakastyytyväisyyden saavuttaneiden rakennusliikkeiden välillä oli kaventunut kuuteen indeksipisteeseen. Tuloksissa oli paikoin merkittäviäkin alueellisia eroja, Heidi Laitinen toteaa.

Tutkimukseen osallistui kuusi alan suurimpiin lukeutuvaa toimijaa, joiden markkinaosuus viime vuonna valmistuneista uusista vapaarahoitteisista omistusasunnoista on noin 43 prosenttia.

Heidi Laitinen korostaa, että tutkimuksen yritykset ovat mukana julkisessa arvioinnissa omasta tahdostaan. Poikkeuksena muihin toimialatutkimuksiin nähden EPSI ei arvioi tutkimuksessa muiden rakennusalan yritysten asiakastyytyväisyyttä.

Selvää parannusta sekä palvelu- että tuotelaadussa

Suurimmat nousut asiakastyytyväisyyden osa-alueissa on tapahtunut palvelulaadussa. Tuotelaadun osa-alueella erityisesti asuntojen virheettömyys on parantunut selvästi, keskimäärin 4,6 indeksipistettä edellisvuodesta. Samoin valitusten määrä oli vähentynyt. Tällä kertaa joka viidennellä asiakkaalla oli ollut aihetta valittaa, edellisvuonna noin joka kolmannella.

– Tutkimuksen tuloksissa näkyy rakennusliikkeiden viime vuosien pitkäjänteinen työ laadun kehittämiseksi. Ilahduttavaa on, että laadun moniulotteisuus ymmärretään ja kehittäminen on kohdistunut niin asiakaskohtaamiseen kuin tuotelaatuunkin. Hajonnan pieneneminen puolestaan kertoo, että laatu on noussut yrityksillä keskeiseksi kilpailutekijäksi, toteaa johtaja, TkT Jukka Pekkanen Rakennusteollisuus RT:stä.

Jukka Pekkasen mielestä EPSIn arviointi on toiminut yrityksille hyvänä kirittäjänä laatutyössä. Vertailu muihin tarjoaa yritykselle työkalun omien vahvuuksiensa ja heikkouksiensa tunnistamiseen ja kehittämiseen. EPSI Rating kehitti vuonna 2017 Uudisasuntorakentaminen-tutkimuksen yhteistyössä Rakennusteollisuus RT:n kanssa tämän aloitteesta. Tavoitteena oli saada yhteismitallinen ja puolueeton menetelmä asiakkaiden kokeman laadun arviointiin.

Asiakkaiden luottamus rakentajiin huomattavasti suurempi kuin yleisväestöllä

Tällä kertaa EPSI Rating selvitti lisäksi niin sanotun suuren yleisön keskuudessa ihmisten luottamusta rakennusalaan sekä rakennusalan yritysten tunnettuutta.

Rakennusliikkeiden asiakkaat ovat selvästi luottavampia rakennusalaan kuin yleisväestö. Asiakkaiden luottamus rakennusalaan on jopa 8,5 indeksipistettä korkeampi kuin yleisväestön. Asiakkaiden luottamus valitsemaansa rakennusliikkeeseen on vielä yli kymmenen indeksipistettä korkeampi kuin luottamus rakennusalaan yleensä.

– Tuloksista näemme, että luottamus rakennusalaa kohtaan on alhainen yleisesti kuluttajien kesken, eli niin sanotun suuren yleisön mielikuva alasta on heikko. Kun taas puhutaan oikeisiin kokemuksiin perustuvasta kuluttajien arviosta, luottamus on aivan eri tasoa, lisää Heidi Laitinen.

*Pohjola Rakennus ei ollut mukana vuoden 2018 osalta. Tämän muutoksen huomioon ottava korjaus näyttää 4,0 indeksipisteen sijaan 3,8 indeksipisteen nousun viime vuoteen verrattuna. 

Huom: Lujatalon arviot ovat muita epätarkempia merkittävästi muita rakennusliikkeitä korkeamman hajonnan sekä myös pienemmän otannan vuoksi.

Tietoa tutkimuksesta

EPSI Ratingin Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksille tekemä tutkimus uudisasuntorakentamisesta selvittää yhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Tutkimuksessa selvitetään toimialan yhtiöiden imagoa, asiakkaiden odotuksia, tuote- ja palvelulaatua sekä vastinetta rahalle.

Tutkimuksen kohderyhmä koostuu suomalaisista yksityisasiakkaista, jotka ovat ostaneet uudisasunnon ja asunto on luovutettu vuoden 2018 aikana. Haastateltavat poimittiin satunnaisotantana yritysten asiakasrekistereistä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluna asunnonostajille 28.1-24.2.2019, ja siihen osallistui 818 asunnonostajaa. Tämän lisäksi yleisväestön luottamus- ja tunnettuustutkimukseen haastateltiin kansallisella satunnaisotannalla 262 Suomessa asuvaa yli 18-vuotiasta.

Indeksi tuotetaan asteikolla 0 – 100, jossa 75 on erittäin hyvä, 60–75 tyytyväinen ja 0-60 tyytymätön. Tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin kysely koski vuoden 2016 asuntoluovutuksia.

Haastattelut toteutettiin vuonna 2019, mutta asiakastyytyväisyysindeksi koskee vuotta 2018. Tämän johdosta tutkimuksen otsikot on muutettu koskemaan vuotta 2018.

Asiakastyytyväisyyden virhemarginaalit ovat yleisesti välillä n. 1,5–2,5 indeksipistettä. Poikkeuksena Lujatalo (3,5). Tilastollinen luottamustaso on 95 prosenttia ja mallin selitysaste vaihtelee välillä 76-89 prosenttia.

Tutustu Uudisasuntorakentaminen 2018 -tutkimuksen yhteenvetoon

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.9.2018

Indeksitalo 2018 -selvitys: Kaukolämpö ja sähkö nostivat eniten kunnallisia kiinteistökustannuksia

Kuntakohtaiset kiinteistöverot ja muut kiinteistökustannukset nousevat kuluvana vuonna edellisvuotta maltillisemmin. Kiinteistöliiton vuodesta 2001 tekemän vertailun mukaan kaikkien tarkasteltujen 51 kaupungin ja kunnan maksut nousivat keskimäärin 1,1 prosenttia edellisvuodesta. Kymmenen suurimman kaupungin kohdalla nousua oli saman verran.

30.1.2018

Vanhojen osakeasuntojen hinnat ennallaan neljännellä vuosineljänneksellä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2017 neljännellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat pysyivät koko maassa ennallaan verrattuna edelliseen neljännekseen. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,4 prosenttia, kun taas muualla maassa hinnat laskivat 0,5 prosenttia. Vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 1,5 prosenttia.

31.1.2019

Asuntojen hintakehitys eriytyy yhä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden 2018 neljännellä vuosineljänneksellä pääkaupunkiseudulla 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Muualla Suomessa ne laskivat 0,4 prosenttia. Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys neljänneksittäin, indeksi 2015=100 Vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 2,2 prosenttia, kun taas muualla Suomessa ne laskivat 0,6 prosenttia.

30.1.2017

Osakeasuntojen hinnat laskivat neljännellä vuosineljänneksellä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2016 neljännellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,2 prosenttia, kun taas muualla Suomessa ne laskivat 0,9 prosenttia. Vuoden 2015 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 1,2 prosenttia.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti