Turvallisuus

Turvallisuus-osiossa kerrotaan, miten taloyhtiössä varmistetaan turvallinen asuminen ja miten taloyhtiön turvallisuudesta pidetään huolta.

Sivu 18

rivitalon paloturvallisuus

28.11.2019

Pelkkä pelastussuunnitelma ei riitä, tarvitaan myös tehokasta viestintää

Tulipalot estetään parhaiten toimivilla palovaroittimilla ja pitämällä huolta turvallisen asumisen ohjeista. Myös pelastussuunnitelma on oltava ajan tasalla ja taloyhtiöiden asukkaiden saatavilla. Pelastussuunnitelma itsessään ei riitä tulipalon sattuessa, on myös viestittävä aktiivisesti, muistuttaa Kirkkonummen Sanomat.

25.11.2019

Taloyhtiö tueksi paloturvalliseen asumiseen

Paloturvallisuusviikolla kannattaa pysähtyä miettimään taloyhtiön ja asuntojen paloturvallisuutta. Taloyhtiön on hyvä muistuttaa asukkaita säännöllisesti tarkastamaan omien palovaroitintensa toimivuus, ja asukkaiden puolestaan on hyvä muistaa huolellisuus esimerkiksi ruuanlaitossa ja kynttilöiden polttamisessa. Paloturvallisuusviikon teemana ovat tänä vuonna lieden käytöstä aiheutuvat tulipalot.

15.11.2019

Paloturvallisuusviikko muistuttaa liesien turvallisesta käytöstä

Lieden käyttö on kotien suurin paloturvallisuusriski. Paloautot starttaavat suomalaisiin koteihin kahdeksan kertaa päivässä, ja noin kolmessa tapauksessa syynä on valvomaton lieden käyttö tai liedelle jätetyt tavarat. Paloturvallisuusviikon kampanjalla kannustetaan ihmisiä turvalliseen lieden käyttöön.

6.11.2019

Murtomies nukahti kesken taloyhtiön varaston tyhjennystä

Vantaalla jäi tiistaina aamupäivällä kiinni pahasti työnsä ääreen uupunut murtomies, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Talon asukas oli ohi mennessään ihmetellyt auki kiilattua, taloyhtiön varastokomeroihin johtavaa ovea. Asukas päätti tarkistaa asian ja löysi varaston käytävältä keski-ikäisen miehen nukkumasta.

Palovaroitinvastuun siirtymisestä

31.10.2019

If: monessa asunnossa liian vähän palovaroittimia

Jopa 15 prosentissa suomalaistaloista on liian vähän palovaroittimia asuinneliöihin nähden, käy ilmi Ifin 15 000 kotivakuutusasiakkaan omakotitaloon tehdystä Kunnon koti -talotarkastuksesta. Häkävaroitin puuttuu tarkastuksen mukaan joka neljännestä talosta, jossa on tulisija. Yhtiö muistuttaa, että lain mukaan jokaisessa kodissa tulee olla vähintään yksi palovaroitin 60 neliötä kohden. Isoissa asunnoissa palovaroittimia kannattaa sijoittaa keittiön lisäksi makuuhuoneisiin ja portaikkojen […]

30.10.2019

Huonokuntoisessa sähkölaitteessa ja -asennuksessa kytee turvallisuusriski

Ikääntynyt, kulunut tai likainen sähkölaite tai -asennus voi aiheuttaa tulipalon tai tapaturman. Sähköstä syttyy vuosittain Suomessa noin 2 500 sähköpaloa eli tulipaloa, johon palokunta hälytetään paikalle. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on julkaissut Kodin sähkölaitteiston kunnossapito -oppaan.

30.10.2019

THL: sisäilmariskit koetaan todellista suuremmiksi

Ihmiset kokevat sisäilmaan liittyvät terveysriskit usein suurempina ja vakavampina, kuin mitä ne tutkimustiedon perusteella ovat, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n toteuttamasta Kansallisesta sisäilmakartoituksesta. Lähes kaikissa rakennuksissa esiintyy kosteus- ja mikrobivaurioita niiden elinkaaren aikana, mutta vain pieni osa niistä lisää astman riskiä. Tästä huolimatta yli puolet kyselyyn vastanneista piti vähäistäkin kosteusvauriota niin vakavana riskinä […]

30.9.2019

Polttopuita ei kannata säilyttää sisällä pitkään – riskinä sieni-itiöt

Polttopuita ei kannata säilyttää sisällä päivää paria pidempään. Puista voi päästä ilmaan sieni-itiöitä, mikä heikentää huoneilman laatua, kertoo Helsingin Sanomat. – Itiöiden riskistä polttopuissa on tiedetty jo pitkään, mutta asia ei ole ollut kovinkaan paljon esillä.

29.7.2019

Kellarikomeroihin ja häkkivarastoihin murtautumiset lisääntyneet Itä-Uudellamaalla

Itä-Uu­den­maan po­lii­si­lai­tok­sen alu­een al­ku­vuo­den ti­las­tois­ta käy il­mi, et­tä omai­suus­ri­kok­set ja var­kau­det, sekä lii­ke- ja mök­ki­mur­rot ovat li­sään­ty­neet vii­me vuo­teen ver­rat­tu­na. Eri­tyi­ses­ti ovat li­sään­ty­neet kel­la­ri­ko­me­roi­hin ja häk­ki­va­ras­toi­hin mur­tau­tu­mi­set, kertoo Itäväylä. Kel­la­ri­ko­me­roi­hin ja häk­ki­va­ras­toi­hin mur­tau­tu­mi­sel­ta pys­tyy suo­jau­tu­maan muu­ta­mal­la suh­teel­li­sen yk­sin­ker­tai­sel­la ki­kal­la, mut­ta suo­jau­tu­mi­nen vaa­tii yleen­sä ak­tii­vi­suut­ta ta­lo­yh­ti­öl­tä.

20.6.2019

SPEKiltä kritiikkiä hallitusohjelman puurakentamislinjauksia kohtaan

Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEKin johtaja Karim Peltonen kritisoi Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan hallitusohjelman linjauksia puurakentamisen paloturvallisuusmääräysten keventämisestä. Peltosen mukaan paloturvallisuus on ehdottoman kriittistä varsinkin korkeassa puurakentamisessa ja on valitettavaa, että hallitusohjelmassa esitetään puurakentamisen paloturvallisuusmääräysten keventämistä. Hän toteaa, että ihmisten hengen ja terveyden osalta paloturvallisuusmääräysten liikkumavara ei ole rajaton, ja olisi perusteltua, että tutkimus- ja kehityspanoksia […]

7.6.2019

Kiinteistöjen paloturvallisuudessa useita puutteita

Vain joka kymmenes kiinteistö huolehtii hyvin paloturvallisuudestaan ja pelastuslaitokset ovat havainneet useita ongelmia kiinteistöjen paloturvallisuudessa, kertoo Keskisuomalainen. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta arvioi, että monissa taloyhtiöissä paloturvallisuuden kannalta tärkeitä asioita on jäänyt suunnittelematta tai kirjaamatta riittävän hyvin huolto- ja kunnossapito-ohjelmiin. Savunpoistolaitteiston vuosihuolto on tekemättä lähes 40 prosentissa kiinteistöistä ja alkusammutuskaluston, kuten käsisammuttimien […]

6.6.2019

Pelastusturvallisuuden vuositilasto: turvallisuustyön laatu vain välttävällä tasolla

Taloyhtiöiden turvallisuus on parantunut hieman Suomessa, mutta keskimäärin turvallisuustyön laatu jää vain välttävälle tasolle. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Pelastusturvallisuuden vuositilastosta, joka perustuu pelastusturvallisuuteen erikoistuneen Safetumin keräämään aineistoon. ”Kuudessa kymmenestä kiinteistöstä riskien arviointi ei ole ajan tasalla”, sanoo Safetumin johtava turvallisuusasiantuntija Tuomas Jurvelin. ”Niin ikään kuudessa kymmenestä talossa palovaroittimet on jätetty huoltamatta.