Hyviä ohjeita puun kaatamiseen löytyy kaupunkien nettisivuilta, ja rakennusvalvontaviranomaiset vastaavat tapauskohtaisiin kysymyksiin. Käytännöt vaihtelevat, joten ne on parasta varmistaa omasta kunnasta.
Esimerkiksi maisemakuvallisesti merkittävien puiden kaatoon tarvitaan lupa. Joskus rakennusmääräyksessä edellytetään uuden puun istuttamista kaadetun puun tilalle.
Ympäristölleen välitöntä vaaraa aiheuttavan puun saa kaataa ilman lupaa. Vaarallisuuden saattaa joutua todistamaan jälkikäteen, joten puunhoitajaa eli arboristia kannattaa käyttää asiantuntijana puun kunnon arvioinnissa.
Kuntoa arvioidessaan ammattilainen käyttää työvälineitä, jotka mittaavat lahoa. Lahon eteneminen ei välttämättä näy päällepäin. Aina puuta ei tarvitse kaataa, vaan latvuksen keventäminen tai tuenta saattaa antaa puulle lisävuosia.
Kiinteistön omistaja vastaa tontin turvallisuudesta
Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta. Vaikka pihan kunnossapito olisi siirretty sopimuksella isännöitsijä- tai huoltoyhtiölle, ulkopuoliselle aiheutetun vahingon korvaa taloyhtiö tai omakotitalon omistaja.
Vahinko voi aiheutua muun muassa huonokuntoisen puun kaatumisesta tai sen oksien tippumisesta mutta myös puun taitamattomasta kaadosta. Siksi on tärkeää käyttää apuna puunhoidon ammattilaista.
Pihapuiden kaatamiseen tai oksien karsintaan saa kotitalousvähennystä, kun kyseessä on vanhan tontin kunnostus. Puiden kaatoon uudisrakennuksen tieltä kotitalousvähennystä ei saa.
Lue Kotilieden juttu kokonaan tästä!
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään