Suuri osa kodin tulipaloista syttyy, koska liesi on unohtunut päälle.
– Kuuma liesi sytyttää lieden päälle unohtuneet esineet tai jopa pelkästään lieden vieressä olevat esineet, toteaa LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen rakentaja.fi-lehdelle.
Liesi on vaaranaiheuttaja myös vanhoissa toimisto- ja liikerakennuksissa. Pelastustoimen onnettomuustilaston mukaan huomaamatta päälle kääntyneet keittolevyt ovat aiheuttaneet niissä keskimäärin noin 15 paloa vuodessa viiden viime vuoden aikana.
– Aikanaan liesiä asennettiin suurena edistysaskeleena henkilökunnan taukotiloihin ruuan lämmittämistä varten. Mikroaaltouunit ovat korvanneet liedet ruuan lämmittäjinä, mutta paikalleen jätetyt liedet aiheuttavat paloja erilaisten vahinkojen ja huolimattoman käytön vuoksi.
Määttäsen mukaan toimistojen ja muiden liiketilojen käyttämättömät liedet olisi hyvä poistaa. Mikäli remonttiin ei haluta ryhtyä, nopeana varotoimena voi poistaa sähkökaapista lieden sulakkeen. Näin liesi ei mene vahingossa päälle.
Induktioliesi vähentää tulipalon riskiä
Yleistä on myös, että liedelle ja uuniin unohdetaan ruokia kypsymään. Esimerkiksi ikäihmisten keittiöissä paloja tapahtuu, kun muisti temppuilee, ja laitteet jäävät sen vuoksi päälle.
Hyvä ratkaisu liesipalojen vähentämiseksi on vaihtaa keittiöön induktioliesi, joka kuumentaa keittoastian, mutta ei lämpene itse. Induktioliesi toimii vain keittoastioilla, joissa on magnetoituvaa ainetta, kuten emalia, terästä tai valurautaa. Jos keitinastian ottaa pois liedeltä, liesi sammuu. Mikäli keittiöremonttiin ei haluta ryhtyä, lieteen voi asentaa liesiturvalaitteen, joka maksaa joitakin satoja euroja.
– Meillä Suomessa liedet toimivat pääosin kolmivaihevirralla, jolloin asennuksessa tarvitaan aina sähkömiestä. Monessa muussa maassa lieden voi asentaa pistokkeella. Näin esimerkiksi liesivahdin asentaminen olisi paljon halvempaa, Määttänen sanoo.
Edullisimpia ratkaisuja liesipalojen ehkäisemisessä ovat liesiajastimet ja liesihälyttimet.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään