Toimivat vuokramarkkinat tarvitsevat lainarahaa

Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna moittii Kauppalehdessä (16.1.2016) poikkeuksellisen voimakkaasti vuokramarkkinoita ja väittää, että vuokramarkkinat vetävät puoleensa pikavoittojen tavoittelijoita kasvavissa määrin.

-Yksityiset vuokranantajat irtisanoutuvat tästä oletuksesta. Pikavoittojen tavoittelijoita on erittäin marginaalinen osuus vuokramarkkinoilla. Suurin osa yksityisistä vuokranantajista on piensijoittajia, jotka vuokraavat yhtä tai kahta asuntoa. Mikään ei viittaa siihen, että tällainen Paunan mainitsema pikavoittojen tavoittelu olisi yksityisten vuokranantajien keskuudessa erityisessä kasvussa, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva painottaa.

Artikkelissa Pauna näkee ”velalla vivuttamisen” vuokramarkkinoita uhkaavaksi ja haittaavaksi tekijäksi.

-Pankkimiehenä Ari Pauna varmasti ymmärtää, että lainaraha on ehdoton edellytys asuntosijoittamiselle. Ilman lainarahaa on mahdotonta saavuttaa toimivaa vuokramarkkinaa.

Pauna on myös ymmärtänyt väärin. Toisin kuin hän väittää, vuokralainen ei maksa asuntosijoittajan lainaa, vaan kulut, joita asuntosijoittamisesta syntyy. On sitten täysin eri asia montako euroa asuntosijoittaja laittaa kuukausittaisesta vuokratulosta lainanlyhennykseen, Koro-Kanerva opastaa.

Huomiotta jäävät myös olennaisimmat vuokrien kehitykseen vaikuttavat syyt, kuten kysynnän ja tarjonnan tasapaino ja asumisen kustannusten nousu.

-Yksityisten vuokranantajien näkökulmasta toimivat vuokramarkkinat ovat perusedellytys. Asuntopolitiikassa pitää huolehtia riittävästä asuntotuotannosta, jotta myös vuokramarkkinat toimivat. Eikö olisi parempi, että mahdollisimman useaa tahoa rahoitetaan, jotta asuntoja olisi tarpeeksi? On päivän selvää, että kannattamatonta sijoitustoimintaa ei kukaan tee, toteaa toiminnanjohtaja Koro-Kanerva.

Laskelmien mukaan kotitaloudet ovat ottaneet noin viidellä miljardilla eurolla asuntolainoja asuntosijoituksia varten.

-Luku kuulostaa isolta ja sitä se onkin, mutta on hyvä huomata, kun tuon velkamäärän jakaa noin 290 000 yksityisten omistamalle vuokra-asunnolle, ei luku enää olekaan niin suuri. Sanoisin, että velkamäärä on erittäin maltillinen. Suomen vuokramarkkinat toimivat vielä erittäin hyvin esimerkiksi Ruotsin vuokramarkkinoihin verrattuna. Ruotsin vuokramarkkinoiden kehityksestä on otettava opiksi ja pidettävä huoli, ettei Suomessa ajauduta samaan tilaan, Koro-Kanerva näkee.

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

9.12.2021

Tarkista jouluvalojen kunto ennen käyttöönottoa – rikkinäinen valosarja voi sytyttää tulipalon

Tukes kehottaa tarkistamaan silmämääräisesti valosarjojen kunnon ennen niiden käyttöönottoa. Varmista myös, etteivät valosarjat ja niiden muuntajat ole menneet sekaisin keskenään. Valosarjat ja muuntajat pysyvät järjestyksessä ja kunnossa, kun ne säilytetään alkuperäisissä pakkauksissaan.

16.11.2021

Puolet taloyhtiöiden asunnoista ilman toimivia palovaroittimia

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että melkein kaikilla on palovaroitin. Näin kertoo myös Pelastusopiston tekemä kansalaistutkimus ”Suomalaisten pelastusasenteet 2020”. Sen mukaan 96,5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.

28.1.2022

Energiatehokkuus pienentää rakennuksen hiilijalanjälkeä

Lisälämmöneristämisellä ja eristeiden vaihdolla vaikutetaan rakennuksen energialuokitukseen. Rakenteen lämmöneristävyys ja tiiveys on suurin yksittäinen rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttava valinta. – Rakennuksen tilaaja määrittelee, kuinka pitkää elinkaarta hän lähtee rakennukselle tavoittelemaan, ja tekee materiaalivalintoja sitä kautta, sanoo Kingspan Insulation Oy:n teknisen palvelun päällikkö Maija Toivonen Content Housen tuottamassa Rakentamisen teemaliitteessä.

7.12.2021

Kaupallinen yhteistyö

Valokuitu lisää asuinmukavuutta ja tekee taloyhtiöstä houkuttelevan asukkaille

Loimaalaisen isännöitsijä Ari Laaksosen edustamassa taloyhtiössä tehtiin vuonna 2016 sisäverkkosaneeraus. Saneerauksessa kerrostaloon asennettiin Lounean valokuitu ja nyt asunnoissa on valokuidulla toimivat kaapeli-tv ja lankapuhelin sekä mahdollisuus nopeaan laajakaistaan. Saneeraus tuli ajankohtaiseksi, kun vanhan kupariverkon kanssa alkoi olla yhä enemmän ongelmia.

Lounea

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti