
Sisälle suojautuminen – mitä se tarkoittaa taloyhtiössä?
Viranomaisten lähettämä vaaratiedote kehottaa suojautumaan sisätiloihin. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Eri vaaratilanteet voivat vaatia erilaisia toimenpiteitä.

Kotitalouksien asumismenot ovat nousseet viime vuonna aiempaa nopeammin ja inflaatio on nostanut palveluiden hintoja. Tämä on johtanut siihen, että säästöjä haetaan muun muassa kiinteistöjen ylläpidosta ja tarpeellisista remonteista. Eteenpäin siirretty remontti tai ylläpitotoimien tekemättä jättäminen voi lisätä riskiä vahingoille, muistuttaa Pohjola Vakuutus.
– Perusparannukset vaikuttavat positiivisesti kiinteistön arvoon sekä käyttöikään. Usein vahingon korjaamisen yhteydessä on halvin hetki tehdä perusparannusta, kun remonttia tehdään joka tapauksessa, sanoo Pohjola Vakuutuksen omaisuusvakuuttamisen johtaja Markus Uimonen.
Uimosen mukaan näyttää siltä, että tällä hetkellä tehdään remontteja erityisesti tilanteissa, joissa vahinko on jo sattunut tai tilanteissa, joissa jokin on näkyvästi rempallaan.
Säästöjä etsitään kiinteistön huoltotoimenpiteistä ja elinkaarikorjauksista: joko niitä siirretään eteenpäin tai säästetään materiaaleista tai tekijöistä. Näissä kaikissa piilee riskinsä.
Kiinteistössä on erityisen tärkeää pitää huolta lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien sekä vesikaton, rännien, salaojien ja savupiipun läpivientien kunnosta. Lisäksi käyttöiän päässä olevien laitteiden ja LVIS-osien uusiminen on tärkeää.
Vahingoissa kustannukset voivat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.
– On hyvä muistaa, että ylläpitotoimenpiteet ja tarpeelliset remontit ovat myös vakuutuksen turvan kannalta keskeisiä. Jos vahinko johtuu siitä, että kiinteistössä ei ole tehty tarpeellisia toimenpiteitä, ei vahinko enää ole yllättävä ja ennalta-arvaamaton, ja se heijastuu korvattavuuteen, muistuttaa Uimonen.

Viranomaisten lähettämä vaaratiedote kehottaa suojautumaan sisätiloihin. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Eri vaaratilanteet voivat vaatia erilaisia toimenpiteitä.

Energiatehokkuusdirektiivi viedään kotimaiseen lainsäädäntöön Suomen erityispiirteet huomioiden, lupaa asumisesta vastaava ministeri Sari Multala. Hän kannustaa taloyhtiöitä energiatehokkuustoimiin mutta ei usko aiempien valtion tukien palaavan nykyisessä taloustilanteessa.

Moni kerrostalossa asuva kärsii tupakansavun kulkeutumisesta asuntoon tai parvekkeelle. Uudet taloyhtiöt ovat pääsääntöisesti savuttomia, mutta vanhoissa taloyhtiöissä tie savuttomaksi on mutkikas. Sen sijaan viranomaisen määräämä tupakointikielto, esimerkiksi parvekkeilla, on monille taloyhtiöille saavutettavampi vaihtoehto.

As Oy Rojohoppessa tehtiin energiaremontti, joka laski merkittävästi vanhan kiinteistön kaukolämmön kulutusta. Monien toimenpiteiden joukossa on myös harvinainen tapaus: lämmöntalteenotto jätevedestä.
Tähtiartikkeli
Tilaajille
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään