Tilastokeskus uudisti vuokratilastonsa

Tilastokeskus on uudistanut asuntojen vuokrat -tilastoa koskevan aineistonsa keruun. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokratason nousu on uudistetun aineiston perusteella ollut aiemmin havaittua maltillisempaa.

Uudistetussa tilastossa käytetään Kansaneläkelaitoksen asumistukirekisteriä sekä vuokrataloyhtiöiden vuokra-asuntotietoja. Havaintopisteitä uudistetussa aineistossa on monikymmenkertainen määrä aiempaan verrattuna, esimerkiksi koko maan vuoden 2018 tilasto perustuu uuden laskentatavan mukaan vajaaseen 450 tuhanteen havaintoon, kun vanhassa laskentatavassa käytettiin 8 500 havaintoa. Indeksien perusvuosi on myös vaihdettu, vanhan tilastointitavan vuodesta 2010 uuden tilastointitavan vuoteen 2015.

Asuntojen vuokraindekseistä on laskettu uuden laskentatavan mukaiset tilastosarjat takautuvasti vuoteen 2015 saakka. Uusi ja vanha tilastointitapa eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Merkittävin havainto tilastointimuutoksen yhteydessä oli se, että vapaarahoitteisten asuntojen vuokratason nousu näyttää uuden tilastointitavan valossa merkittävästi luultua pienemmältä. Esimerkiksi vuonna 2018 vuokratason nousu oli koko maassa uuden tilastointitavan mukaan hieman yli prosentin, eli vain noin puolet vanhan tilastointitavan mukaisesta vuokratason noususta.

Lue lisää Tilastokeskuksen tiedotteesta asuntojen vuokratilastoa koskevan aineiston keräämistavan muutosta koskien.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.1.2025

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat hieman vuoden lopussa

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat viime vuoden loka-joulukuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 prosenttia ja muualla Suomessa 1,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Runsas tarjontatilanne pitää pääkaupunkiseudun vuokrat kurissa, kun muualla maassa vuokrat kehittyvät vauhdikkaammin.

28.1.2025

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku hidastui viime vuonna

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa edellisestä vuodesta. Eniten laskivat pienten asuntojen hinnat. Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä.

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.

taloyhtiöiden talousvaikeudet

7.3.2025

Taloyhtiöiden talousvaikeudet ovat lisääntyneet – ”Tilanne voi olla monissa yhtiöissä tänäkin vuonna hyvin haastava”

Konkurssitilastoihin on päätynyt aiempaa enemmän myös talousvaikeuksiin ajautuneita taloyhtiöitä. Vastikerästit kasvavat paikoitellen, eikä kaikissa yhtiöissä löydy remontteihin rahaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti