
Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta
Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.
Etenkin pienissä taloyhtiöissä monia rakennuksen ja pihan kunnostustöitä hoidetaan talkootyönä. Talkootyön luonteesta riippumatta taloyhtiön tulisi aina huolehtia talkoolaisten turvallisuudesta.
Taloyhtiö voi suojata talkoolaiset vapaaehtoisella talkoovakuutuksella. Talkoovakuutus korvaa taloyhtiön järjestämien talkoiden aikana sattuneen tapaturman, pysyvän haitan tai jopa kuoleman. Näin ollen korvattavia vahinkoja voivat olla esimerkiksi tikkailta putoaminen, leikkuutöissä itsensä telominen tai kaatuminen. Hoitokulujen lisäksi korvattavaksi voivat tulla esimerkiksi rikkoutuneet silmälasit tai kuulokojeet. Äärimmäisissä tapauksissa, kuten talkoolaisen loukkaantuessa vakavasti, talkoovakuutus voi pelastaa taloyhtiön kalliilta oikeusprosessilta.
On huomattava, että talkoolaisella voi olla voimassa myös oma vapaa-ajan tapaturmat kattava vakuutus. Tällaisessa tilanteessa talkoolaisen oman vakuutuksen ja taloyhtiön talkoovakuutuksen välillä ei ole etusijaisuussääntöjä, vaan talkoolainen voi itse päättää, kummasta vakuutuksesta hän hakee korvauksia. Toisaalta joissain tapauksissa taloyhtiön talkoovakuutus voi olla talkoolaisen henkilökohtaista vakuutusta kattavampi, sillä talkoovakuutus ei sisällä työn vaarallisuuteen liittyviä rajoituksia.
Artikkeli on tilaajille
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.
PHM Group

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

Taloyhtiön lukitusratkaisuissa on tärkeää huomioida sekä osakkaan että yhtiön vastuut ja oikeudet. Lukitus on keskeinen osa turvallisuutta, mutta se ei saa estää tiloihin pääsyä tilanteen niin vaatiessa.
Tilaajille
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään