Ilmastonmuutoksen seurauksena sääolosuhteet vaikeutuvat tulevina vuosina. Esimerkiksi tulvat ja äärimmäiset helleaallot yleistyvät. Taloyhtiöiden on syytä varautua muuttuviin sääoloihin hyvissä ajoin, sillä ennakointi auttaa välttymään vahingoilta, muistuttaa Kiinteistöliitto.
Kun taloyhtiössä suunnitellaan peruskorjauksia, on tärkeää miettiä, millaisia olosuhteita rakennuksen tulee kestää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.
– Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, joten valistuneiden arvioiden tekemisessä kannattaa hyödyntää asiantuntijoiden apua. Pitkän tähtäimen suunnitelmaa laatiessa on pohdittava, millaisia riskejä omaan rakennukseen kohdistuu, ja millaisia toimia ne vaativat, sanoo Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Janne Salakka.
Helle ja kuivuus huomioitava materiaalivalinnoissa
Ilmastonmuutoksen myötä voimistuvat helleaallot vaikuttavat monin tavoin rakennuksiin ja niiden asukkaisiin. Kotien viilennyksen merkitys kasvaa, kun lämpötilat nousevat ja helteet pitkittyvät. Erityisesti ikäihmisille ja sairastaville helteet voivat olla vaarallisia. Kuivuus lisää myös maastopalojen riskiä, mikä uhkaa paitsi luontoa myös rakennuksia ja ihmisiä.
– Suomessakin yleistynyt trendi maalata rakennuksen ulkopinnat tummaksi tai mustaksi ei helteitä ajatellen ole toimivin ratkaisu. Tummat värit imevät itseensä lämpöä ja säteilyä, jolloin asunto kuumenee, ja ulkoseinien materiaalit kuluvat nopeammin, Salakka toteaa.
Samalla kun helteet ja kuivat ajanjaksot pitkittyvät, myös rankkasateet yleistyvät. Keväällä ja kesällä sataa aiempaa harvemmin, mutta sateet voivat olla erityisen rankkoja. Tämä lisää kaupunkitulvien riskiä.
– Viemäriverkostojen kapasiteetti joutuu koetukselle, ja hulevesien hallinta korostuu entisestään. On tärkeää varmistaa, että sadevedet imeytyvät maaperään ja viherkattoihin, tai vedet ohjautuvat hulevesikosteikkoihin, Salakka huomauttaa.
Kun talvet muuttuvat aiempaa leudommiksi, sade tulee yhä useammin vetenä, ja pilvisyys lisääntyy, jolloin rakennukset altistuvat kosteudelle, eivätkä rakenteet ehdi kuivua. Tämä lisää myös sisäilmaongelmien ja muiden vaurioiden riskiä.
Taloyhtiön vakuutukset kuntoon
Taloyhtiön vakuutusturvan tarkastaminen on olennainen osa varautumista. Sään ääri-ilmiöiden yleistymisellä voi tulevaisuudessa olla vaikutuksia vakuutusehtoihin ja myönnettyihin korvauksiin.
– Ilmastonmuutos asettaa uusia haasteita taloyhtiöille ja asukkaille, mutta oikeilla toimenpiteillä ja varautumisella voidaan lieventää sen vaikutuksia. Luonnollisesti on syytä panostaa päästöjen vähentämiseen, jolloin ilmastonmuutoksen eteneminen hidastuu ja sen haitat pienenevät, Salakka muistuttaa.
Lue myös: Kuukauden kasvo: pienillä teoilla on iso vaikutus
Muuttuva ilmasto lisää homehtumisriskiä
Timo Jokinen
Nuo mustan värin haitalliset vaikutukset energiatehokkuuteen ja kunnossapitotarpeeseen on hyvä havanto sen kaupunkiympäristöä synkentävän vaikutuksen lisäksi. Merkillistä, että arkkitehdit ja lupaviranomaiset eivät lainkaan kiinnitä huomiota tähän. Esimerkiksi Loviisan asuntomessuilla näytti olevan lähes pelkästään mustia taloja.
Lisäksi olisi hyvä korostaa aurinkosuojauksen merkitystä. Siitä ei puhuta ollenkaan riittävästi viilennyksen yhteydessä. Sain konkreettisen kokemuksen tästä eräässä taloyhtiössä, jossa on asuntokohtaiset etäluettavat lämpötila-anturit. Yhdessä toiseksi ylimmän kerroksen asunnossa oli valoyliherkkä asukas ja heillä oli jatkuvasti ikkunoiden sälekaihtimet ja lasitetun parvekkeen kaihtimet kiinni. Kevätauringossa tämän asunnon lämpötila nousi selvästi vähemmän, kuin muissa vastaavissa asunnoissa.