
Mitä tehdä, jos lämmitys ei toimi kunnolla?
Lämmityskauden alettua asukkaat voivat havahtua siihen, ettei lämmitys toimi kuten pitäisi. Syy voi löytyä yksittäisten patterien tai koko lämmitysjärjestelmän toiminnasta.

Monet taloyhtiöille lankeavat maksut kiristyvät vuonna 2017. Pääkaupunkiseudulla kiinteistöjen hoitokulut nousevat arviolta pari prosenttia, mikä johtuu suurilta osin kiinteistö- ja polttoaineverojen noususta. Suuri nousu tulee lämmityskuluihin, esimerkiksi Helsingissä kaukolämmön hintaan tuli kahdeksan prosentin korotus.
”Vakuutukset, laajakaista- ja sähkösopimukset on syytä nyt kilpailuttaa”, ohjeistaa toimitusjohtaja Markku Kulomäki SKH-Isännöinti Oy:stä.
Vakuutusmaksuissa on syytä varautua 3–5 prosentin nousuun. Taloyhtiöt saavat edelleen hyvin lainaa noin 1,2 prosentin kokonaiskorolla. Valtio varasi budjetissaan sata miljoonaa euroa asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen täytetakaukseen. Sillä voidaan poistaa vakuusongelmaa ja näin saada lainan hinta taloyhtiölle edullisemmaksi.
”Taloyhtiöiden on hyvä varautua nouseviin ja yllättäviinkin kustannuksiin. Maksuvalmiuden turvaamiseksi taloyhtiön talousarvion ylijäämän tulee vastata puolentoista kuukauden hoitovastikkeiden euromäärää”, Markku Kulomäki painottaa.
Hoitovastikkeet kehittyvät yleensä hoitokulujen mukaisesti. Taloyhtiön on hyvä pitää huolta siitä, että ei eletä niin sanotusti kädestä suuhun. Näin vältytään yllätyksiltä tilikauden aikana.
”Yhteisten tilojen kuten saunojen ja pesutupien käyttökorvaukset hinnoitellaan usein alihintaisiksi”, toteaa Kulomäki. ”Ne olisi myös pidettävä ajan tasalla, jotta liian alhaisia korvauksia ei tarvitse kattaa asuntojen hoitovastikkeista”.
Markku Kulomäki pitää epäoikeudenmukaisena hallituksen budjettiriihessä tehtyä päätöstä nostaa tämän vuoden kiinteistöveroprosentteja enemmän kuin oli jo aiemmin päätetty. Veroprosentteja nostettiin pakkopäätöksellä ilman, että kaupungit ja kunnat pääsivät itse vaikuttamaan asiaan.
Helsingissä ja Espoossa korotukset ovat suurimpien joukossa. Molemmissa kaupungeissa maksetaan vuonna 2017 tontista 18 prosenttia enemmän ja rakennuksesta 13 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Maapohjan verotus on tälle vuodelle 0,95 ja rakennuksen 0,42 prosenttia.
Vantaalla tontin vero ei muuttunut, mutta rakennuksesta maksetaan 11 prosenttia enemmän veroa kuin vuonna 2016. Maapohjan veroprosentti on 1,0 ja rakennuksen 0,41.
SKH-Isännöinti Oy on pääkaupunkiseudun johtava taloyhtiöiden isännöintiin erikoistunut isännöitsijätoimisto. Ensimmäinen voimassa oleva isännöintisopimus on solmittu 1978. Tällä hetkellä SKH vastaa noin 300 taloyhtiön isännöinnistä.

Lämmityskauden alettua asukkaat voivat havahtua siihen, ettei lämmitys toimi kuten pitäisi. Syy voi löytyä yksittäisten patterien tai koko lämmitysjärjestelmän toiminnasta.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt on hyvä laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle. Kulutuksen seuranta on tärkeää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.
Fortum

Lämmitysjärjestelmä vaikuttaa suoraan taloyhtiön asukkaiden arkeen ja asumismukavuuteen. Näillä vinkeillä taloyhtiö siirtyy vakaan ja luotettavan kaukolämmön piiriin helposti ja sujuvasti.
Tampereen Energia Oy
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään