Suomessa tehdyt pätevyyskoulutukset kelpaavat myös ulkomailla

Vuosittain yli 400 000 suomalaista työntekijää suorittaa pakollisen pätevyyskoulutuksen.
Jatkossa kansainvälisten suomalaisyritysten tarvitsemat pätevyyskoulutukset kelpaavat myös ulkomailla.

Suomalainen pätevyyskoulutus on keskellä murrosta. Koulutus muuttuu eurooppalaisen mallin mukaisesti sertifioiduksi ja samalla siirtyy kokonaan verkkoon muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Korona nopeutti väistämätöntä muutosta. Nyt kansainvälisesti sertifioitu pätevyys voidaan suorittaa itsenäisesti verkossa. Ilman virallista pätevyyskoulutusta työntekijä ei välttämättä pääse suorittamaan työtehtäviään. Ongelmia voi tulla myös vahinkotilanteiden vakuutuskorvausten osalta.

Yli kaksi miljoonaa suomalaista työntekijää on suorittanut kotimaisen pätevyyskoulutuksen. Monet työelämässä tarvittavista korteista ja sertifikaateista ovat lakisääteisiä tai useiden eri vaatimusten mukaisia. Korteilla ja sertifikaateilla osoitetaan ammatissa tarvittava osaaminen ja parannetaan työturvallisuutta. Ilman virallista pätevyyttä työntekijä ei välttämättä pääse työmaalle. Vahinkotilanteissa myös vakuutusten voimassaolo on usein liitetty työntekijän suorittamiin pätevyyskouluksiin. Virallisia pätevyyksiä, kuten esimerkiksi Työturvallisuus- ja Sähkötyöturvallisuuskoulutukset, suoritetaan Suomessa vuosittain satoja tuhansia. Pelkästään Työturvallisuuskortin on suorittanut noin miljoona henkilöä.

Pätevyyskoulutuksiin on liittynyt muutama hiljaisesti hyväksytty ongelma. Suomessa on eri tahojen hyväksymänä varsin kirjava valikoima eri tehtäviin liittyviä pätevyyksiä. Koulutusten taso on vaihteleva eikä niitä valvota systemaattisesti. Lisäksi Suomessa ei ole tähän saakka ollut lainkaan laajaa eri pätevyydet kattavaa pätevyysrekisteriä, josta voisi luotettavasti vahvistaa henkilön osaamisen. Kansainvälisten suomalaisyritysten kustannuksia on lisännyt moninkertainen koulutus, sillä suomalaiset pätevyydet eivät ole voimassa muissa maissa.

– Nyt pätevyyskoulutusten sertifiointiyhtiö Kiwa Inspecta ja koulutusyhtiö Soprano ovat allekirjoittaneet virallisia pätevyyskoulutuksia koskevan yhteistyösopimuksen. Jatkossa Sopranon tytäryhtiöt MIF ja Tieturi organisoivat verkossa toteutettavat pätevyyskoulutukset. Kiwa Inspecta vastaa pätevyyksien sertifioinnista, koulutuksen laadunvalvonnasta ja kansallisen pätevyysrekisterin ylläpidosta, Sopranon vt. toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi kertoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

konkurssi

12.10.2023

Taloyhtiön konkurssin voi usein välttää

Taloyhtiötä voi uhata konkurssi, jos sillä on paljon korjausvelkaa. Kaikilla taloyhtiöillä ei ole varaa edes konkurssiin, sillä konkurssimenettely maksaa tuhansia euroja. Konkurssin voi kuitenkin välttää, kun korjaukset toteutetaan ajoissa.

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

monimuotoisuus

30.6.2023

Näin lisäät luonnon monimuotoisuutta kerrostalopihalla

Kerrostalonkin pihasta voi tehdä monimuotoisemman, kun lisää sinne enemmän kasveja. Ne houkuttelevat pölyttäjiä, jotka osaltaan ehkäisevät luontokatoa. Monimuotoinen piha ei tarkoita hoitamatonta pusikkoa, vaan hallitusti rajattuja niittyalueita.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti