Siirrettävät talot helpottamaan asuntopulaa Ruotsissa

Tilapäisiä rakennuslupia siirreltäville taloille? Ruotsissa ehdotetaan tällaista ratkaisua akuuttiin asuntopulaan.

Asuntoministeri Peter Eriksson (Miljöpartiet) sanoo, että tilapäisten, siirrettävien asuintalojen rakentamista helpotetaan.

– Meillä on akuutti asuntopula, ja tämä tekee kunnille helpommaksi saada aikaan asuntoja lyhyellä aikavälillä, Eriksson sanoi Ny Teknik -verkkolehden mukaan. Artikkeli on alun perin tietotoimisto TT:n julkaisema.

Uusien määräysten on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden heinäkuun alussa. Terveys- ja ympäristömääräysten on tarkoitus olla samat kuin pysyville asuinrakennuksille. Ehdotus kuitenkin mahdollistaa pienemmät ja ahtaammat asunnot. Tilapäisisissä asunnoissa luovutaan myös soveltuvuudesta liikuntarajoitteisille.

Näitä asuntoja on myös helpompaa sijoittaa tonteille, joita ei ole kaavoitettu asunnoille. Ehdotuksen mukaan väliaikainen rakennuslupa myönnettäisiin kymmeneksi vuodeksi.

Hallitus on neuvotellut neljän oppositiopuolueen muodostaman Allianssin kanssa asuntopulan ratkaisukeinoista. Allianssin asuntopoliittinen edustaja, moderaattien Ewa Thalén Finné sanoo, että ehdotus on askel oikeaan suuntaan, mutta pitemmällä ajanjaksolla tarvitaan lisää toimia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiötsemppari

16.12.2022

Vapaaehtoinen talotsemppari liikuttaa iäkkäitä

Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

16.10.2023

Energiansäästö vaatii toimivaa talotekniikkaa

Energiaa voidaan säästää vain toimivien laitteiden ja säästäväisen käytön avulla. Laitteiden toimintakuntoa ylläpitää suunnitelmallinen huolto. Suurin säästö syntyy kuitenkin käyttötottumuksista: pienet muutokset tuovat suuren säästön.

lämmitysjärjestelmästä pakkasilla

1.2.2023

Tarkista nämä asiat lämmitysjärjestelmästä pakkasilla

Pakkasilla kannattaa tarkastaa lämmitysjärjestelmän toiminta säännöllisesti. Järjestelmän puutteellinen toiminta paljastuu helpoiten pakkasilla, kun sen pitäisi tuottaa eniten lämpöä. Aktiivisella seuraamisella ongelmat voidaan havaita ajoissa.

asuinrakennusten energia-avustus

7.9.2023

Järjestöt: Asuinrakennusten energia-avustusta jatkettava

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiesityksessä ei ole varattu määrärahoja asuinrakennusten energia-avustuksille. Kiinteistöalan järjestöt arvostelevat päätöstä. Asuinrakennusten korjaustarve on yhdeksän miljardia euroa ja kasvaa edelleen rakennuskannan ikääntyessä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti