Sähköautojen latauspisteiden määrä kasvaa reippaasti Helsingin kantakaupungissa

Sähköautoilun kokonaisvaltaisen palvelukonseptin tuottaja Parkkisähkö Oy ja Helsingin johtava pysäköintipalvelujen tarjoaja EuroPark Finland Oy ovat sopineet yhteistyöstä EuroParkin pysäköintihalleihin asennettavista sähköautojen latauspisteistä. Ensimmäiset latauspisteet otettiin käyttöön EuroParkin P-CityForumissa, P-Elielissä ja P-Kluuvissa. Tavoitteena on lähiaikoina asentaa latauspisteitä myös muihin EuroParkin pysäköintihalleihin kysynnän mukaan.

Sähköautojen määrä tulee lähivuosina voimakkaasti kasvamaan Suomessa ja alalla toimivien yritysten palvelukonsepteja kehitetään vastaamaan kysyntää.

-Sähköautoihin liittyen puhutaan paljon muna-kana-dilemmasta, mutta meille asia on huomattavasti yksinkertaisempi. Jos sähköautojen latauspisteille on kysyntää, me vastaamme siihen, sanoo EuroPark Finland Oy:n toimitusjohtaja Christer Hede.

Maamme teillä liikkuu vuoteen 2030 mennessä noin 250 000 sähköautoa. Tavoitteen taustalla on Suomen energia- ja ilmastopaketti. Lisäksi kaikki merkittävät autovalmistajat ovat ilmaisseet aikeensa tuoda markkinoille uusia sähköautomalleja, jopa mallistoja.

-Numeraaliset tavoitteet on kirjattu eikä niitä enää kannata kyseenalaistaa. Parkkisähkö Oy:n tehtävä on kääriä hihat ja ottaa iso rooli kokonaisvaltaisena palvelukonseptin tuottajana. EuroParkin kaltaiset alan ammattilaiset näkevät nykytilanteen autoteollisuuden ohella paremmin kuin monet muut. Siksi heille on luonnollista ryhtyä juuri nyt tarjoamaan latauspalveluja asiakkailleen, toteaa Parkkisähkö Oy:n toimitusjohtaja Jiri Räsänen.

Sähköautojen määrän kasvu johtaa latauspisteiden yleistymiseen siellä missä sähköautot seisovat pidempiä aikoja. Seikka on huomioitu myös kiinteistöjen energiapisteytyksessä sekä vuonna 2019 voimaan astuvassa EU-lainsäädännössä, joka koskee kiinteistöjen ja uudisrakennusten sähköautovalmiutta (EVR, Electronic Vehicle Ready).

Vuonna 2015 sähköautojen myynti kasvoi 60%. Autojen hintojen laskiessa ja mallistojen laajentuessa myyntimäärät tulevat kasvamaan vuosi vuodelta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vastikkeenmaksu

23.10.2023

Vastikkeenmaksu perustuu yhtiöjärjestykseen

Yhtiövastikkeen maksaminen on yksi osakkeenomistajan olennaisimmista velvollisuuksista. On siis sekä osakkeenomistajan että taloyhtiön etu, että vastikkeenmaksuvelvollisuudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä selkeästi. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Tilaajille

yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke

25.9.2023

Mitä toimia yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke edellyttää?

Jos taloyhtiön yhtiöjärjestykseen on otettu lunastuslauseke ja taloyhtiö saa tiedon lunastuksenalaisesta osakkeen siirtymisestä, taloyhtiön hallituksen tulee ilmoittaa siirrosta lunastukseen oikeutetuille. Laiminlyönnit voivat johtaa vahingonkorvausvastuuseen.

Tilaajille

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti