Remontit

Remontit-osio käsittelee taloyhtiössä toteutettavia remontteja ja korjaushankkeita.

Sivu 5

viilentämisen vaihtoehdot

10.10.2024

Talotekniikka-alan suhdanne pysyy vaisuna

Talotekniikkaurakoitsijoiden tilauskanta on heikentynyt edellisen kuuden kuukauden aikana ja laskun ennakoidaan jatkuvan. Alan suunnittelijoilla tilauskanta on puolestaan kasvanut, käy ilmi alan suhdannekatsauksesta.

valaistuksen energiatehokkuus

9.10.2024

Valaistuksen uusimisella energiatehokkuutta

Taloyhtiön valaistus kannattaa uusia muun remontin, esimerkiksi lvi-saneerauksen yhteydessä, tai viimeistään silloin, kun valaisimet ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Uudet valaisimet ovat energiatehokkaita, mutta suurin säästö saadaan, kun valaistus asennetaan olemaan päällä vain tarvittaessa.

huoltokirja

11.9.2024

Huoltokirja hyödyttää myös pientalossa asuvaa

Huoltokirja helpottaa kodin kunnossapitoa, myös pientalossa. Säännöllisesti ylläpidetty huoltokirja toimii myös kätevänä remonttihistoriana talon myyntitilanteessa. Huoltokirjan lisäksi kannattaa tehdä perusparantamisen suunnitelma, jonka avulla voi aikatauluttaa korjaukset ja järjestelmien uudistukset.

Raku

14.8.2024

Raku helpottaa kiinteistön kunnossapitoa

Rakennuksen kuntosovellus, tuttavallisemmin Raku, on taloyhtiön hallitukselle tarkoitettu työkalu kiinteistön ylläpitoon. Siitä voi helposti tarkistaa kiinteistön kunnossapitotarpeet ja niiden vastikevaikutukset. Kiinteistöliitossa ideoitu sovellus on kaikkien jäsentaloyhtiöiden vapaasti käytettävissä liiton jäsensivuilla.

korjaushankkeisiin varautuminen

12.8.2024

Valmistaudu korjaushankkeisiin ajoissa

Taloyhtiöiden korjaustarve on kasvussa kaikkialla maassa. Matalat vakuusarvot hankaloittavat monessa tapauksessa lainansaantia. Niinpä osakkaiden kannattaakin varautua korjaushankkeisiin säästämällä ennakkoon.

Tilaajille

kylpyhuoneen ehostus

31.7.2024

Vanhan kylpyhuoneen ehostus: näin vältät virheet

Vanhaa kylpyhuonetta voi ja kannattaa ehostaa, mutta helppoihin ratkaisuihin ei tule tarttua, jos ei tiedä mitä on tekemässä. Osaamaton ehostaja voi sortua jopa rakennusvirheisiin. Kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvää kylpyhuonetta ei kannata enää ehostaa, vaan uusia kokonaan.

korjaushankkeiden valvonta

19.7.2024

Vain tyhmä jättää korjaushankkeet valvomatta

Taloyhtiön velvollisuus on huolehtia, että korjaushanketta valvotaan riittävästi ja asianmukaisella tavalla. Hankkeiden onnistumisen kannalta on keskeistä, että taloyhtiö on hoitanut valvonnan asianmukaisesti. Se on yhtiölle sekä etu että velvollisuus.

Klaaranpuiston iso remontti

5.7.2024

As Oy Klaaranpuiston iso remontti oli menestys

Remontteja ei kannata taloyhtiössä lykätä, sillä pidemmän päälle isot remontit pitää kuitenkin tehdä. Useimmat taloyhtiöt eivät ole niin onnekkaita kuin Klaaranpuisto, jonka suuri remontti voitiin suunnitella ja toteuttaa omassa aikataulussa eikä pakon edessä paikkojen petettyä.

19.6.2024

Taloyhtiöiden korjauksiin viime vuonna 2,6 miljardia euroa

Asunto-osakeyhtiöiden korjauksiin käytettiin viime vuonna yhteensä 2,6 miljardia euroa, kertoo Tilastokeskus. Kerrostaloyhtiöiden korjauksiin kului 2,0 miljardia euroa ja rivitaloyhtiöiden korjauksiin 600 miljoonaa euroa.

parvekkeet ja ikkunat

23.5.2024

Laajassa julkisivuremontissa laitetaan parvekkeet ja ikkunat uusiksi

Lahtelaisen As Oy Kotikannaksen energia- ja julkisivuremontissa uusitaan myös ikkunat ja ovet sekä kunnostetaan parvekkeet. Vuonna 1963 valmistunut rakennus lukeutuu kaupungin arvotaloihin, ja Museovirastokin otti kantaa sen remonttisuunnitelmiin.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

osakkaan remontti

15.5.2024

Osakkaan remontti voidaan hyvittää putkiremontissa

Taloyhtiön putkiremontin yhteydessä uusitaan tyypillisesti myös huoneistojen kylpyhuoneet. Jos osakas on jo remontoinut kylpyhuoneensa, ei sitä välttämättä tarvitse uusia putkiremontin yhteydessä. Tästä koituu säästöä kaikille osapuolille.

joka neljännessä taloyhtiössä

14.5.2024

Joka neljännessä taloyhtiössä lykätty remontteja tai huoltoja

Useammassa kuin joka neljännessä taloyhtiössä on viimeisen kolmen vuoden aikana lykätty remontteja, paljastaa vakuutusyhtiö Ifin kyselytutkimus. Kiinteistöjen kunto huolettaakin taloyhtiöiden osakkaita erityisesti 1970-1989 valmistuneissa taloyhtiöissä.