Remontit

Remontit-osio käsittelee taloyhtiössä toteutettavia remontteja ja korjaushankkeita.

Sivu 6

10.5.2024

Vuosikorjaus vai perusparannus?

Kirjanpidossa asunto-osakeyhtiöiden korjaushankkeet jaetaan kahteen pääryhmään eli perusparannuksiin ja vuosikorjauksiin sen mukaan, miten niiden kulut huomioidaan verotuksessa. Mutta kummasta on kyse esimerkiksi linjasaneerauksessa?

hoitovastikkeet kasvavat

7.5.2024

Korjausrakentamisen näkymät kirkastumassa

Korjausrakentaminen supistunee myös kuluvana vuonna, mutta hieman viime vuotta vähemmän, selviää Kiinteistöliiton kevään korjausrakentamisbarometrista. Kustannusten nousu vaikuttaa hankkeiden toteuttamiseen edelleen.

vastuu märkätilojen korjauksista

3.5.2024

Vastuu märkätilojen korjauksista kuuluu taloyhtiölle

Vastuu taloyhtiön märkätilojen kunnossapidosta kuuluu ensisijaisesti yhtiölle. Osakkaiden omatoimisia remontteja varten on viisasta laatia yhteiset pelisäännöt. Pienessä yhtiössä kunnossapitovastuu voidaan siirtää myös osakkaille.

korjaushankkeet

25.4.2024

Korjaushankkeita ei kannata lykätä

Korjaushankkeille on parhaillaan otollinen hetki, kertoo Kiinteistöliitto Uusimaa. Remontin saa teetettyä halvemmalla, ja korkojen ennakoidaan laskevan tämän vuoden aikana. Korjauksia kannattaa tehdä vähissä erin, ei kaikkea kerralla.

lämmitysjärjestelmän vaihto

24.4.2024

Lämmitysjärjestelmän vaihtoon kannattaa valmistautua huolella

Lämmitysjärjestelmän vaihtoa suunnittelevan taloyhtiön on syytä perehtyä huolella hankittavaan tekniikkaan ja sopimusten sisältöön. As Oy Veikkolan Männistönmäki sai kokea tämän kantapään kautta, kun taloyhtiöön asennettiin ilmalämpöpumppuja.

vuoden puheenjohtaja

23.4.2024

Vuoden puheenjohtaja ja taloyhtiöteko palkittiin Taloyhtiö2024-tapahtumassa

Vuoden paras taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja löytyi Turusta, ja Tampereelta palkittiin mittava korjaushanke. Voittajat julkistettiin Taloyhtiö2024-tapahtumassa.

huhtikuun suomen kiinteistölehti

18.4.2024

Huhtikuun Suomen Kiinteistölehti kutsuu leikkipaikalle

Huhtikuun Kiinteistölehdessä touhutaan uusitulla taloyhtiön leikkipaikalla. Kuulemme Taloyhtiötapahtumassa puhuvalta Anna Perholta, miten taloyhtiön viestintää voi parantaa. Selvitimme myös, onko yhtiön järkevää teettää märkätilakorjaus osakkaan muutostyönä.

remontille ammattitaitoinen valvoja

9.4.2024

Taloyhtiön remontille tarvitaan ammattitaitoinen valvoja

Ammattitaitoinen ja osaava valvoja on tärkeässä asemassa varsinkin taloyhtiön laajemmissa ja pidemmissä remonttihankkeissa, kuten linjasaneerauksissa. Valvoja seuraa urakan etenemistä ja huomaa virheet hyvissä ajoin, jolloin niihin voi vielä vaikuttaa.

vuokralaisen luvaton remontti

21.3.2024

Vuokralaisen luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun

Ilman lupaa tehty remontti voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Suomen Vuokranantajat muistuttaa, että vuokralainen tarvitsee luvan pienimpiinkin korjaus- ja muutostöihin, myös esimerkiksi astianpesukoneen kytkentään.

hissiremontti esteettömyys

21.3.2024

Onnistunut hissiremontti paransi esteettömyyttä

As Oy Hämeenlinnan Eteläkatu 10:ssä tehtiin laaja hissiremontti Aran esteettömyysavustuksen avulla. Vanhan hissin tilalle rakennettiin kaksi uutta hissiä. Samalla parannettiin esteettömyyttä asentamalla tuolihissit kellari- ja ullakkokerrokseen.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

lämpöpumppujen myynti

5.3.2024

Ilmalämpöpumpun asentaminen vaatii muutostyöilmoituksen

Viime vuosina kerrostaloasunnoissakin yleistyneen ilmalämpöpumpun ehtii vielä asennuttaa ensi kesäksi, mutta asunto-osakeyhtiössä asennus on hoidettava yhteistyössä taloyhtiön kanssa, ja prosessiin on sen vuoksi varattava oma aikansa.

remontti säästöt

22.2.2024

Tiukentunut taloustilanne uhkaa heijastua remontteihin

Kotitalouksien asumismenot ovat nousseet ja inflaatio on nostanut palveluiden hintoja. Tämä on johtanut siihen, että säästöjä haetaan kiinteistöjen ylläpidosta ja tarpeellisista remonteista. Eteenpäin siirretty remontti tai ylläpidon laiminlyöminen lisää riskiä vahingoille, muistuttaa Pohjola Vakuutus.