Puutteellinen korjaussuunnitelma tuli taloyhtiölle kalliiksi

Kunnossapitotarveselvitykseen pitää kirjata taloyhtiöiden tulevat korjaustarpeet viiden vuoden aikajänteellä. Ne on syytä kirjata huolella.

Mikäli taloyhtiön hallitus ei hoida velvollisuuttaan laatia perusteellista kunnossapitotarveselvitystä, voi edessä olla pahimmillaan kallis oikeusriita.

Isännöintiliitto kertoo tiedotteessa Vaasan hovioikeuden taannoisesta päätöksestä, jonka mukaan taloyhtiö velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksia yhdelle osakkaalle. Riidan taustalla oli ylimalkaisesti tehty kunnossapitotarveselvitys, jonka takia yhtiöstä asunnon hankkinut osakas maksoi asunnostaan liian korkean hinnan.

Hovioikeus velvoitti taloyhtiön korvaamaan osakkaalle asunnon korjauksesta aiheutuneet sijaisasumisen kustannukset sekä muuttokulut.

Kunnossapitotarveselvityksen ideana on auttaa taloyhtiön hallitusta, osakkaita ja asunnon ostajia. Monessa taloyhtiössä selvitys tehdään kuitenkin ylimalkaisesti.

– Kunnossapitotarveselvityksiä on moneen lähtöön. Niissä ei välttämättä kerrota, mitä korjauksia lähivuosina pitää tehdä tai ne kerrotaan epämääräisesti. Pahimmillaan ne kertovat taloyhtiön tilasta yhtä paljon kuin renkaiden potkiminen autosta, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva toteaa.

Erityisesti asuntokauppaa harkittaessa kunnossapitotarveselvitykseen kannattaa perehtyä tarkasti.

Lain mukaan taloyhtiöiden hallitusten pitää tehdä vuosittain kunnossapitotarveselvitys, johon listataan viiden vuoden tähtäimellä taloyhtiön keskeisimmät korjaukset ja remontit. Selvitys pitää esittää vuosittain yhtiökokouksessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

28.2.2025

Vakuutusyhtiö: Puulämmittämisen riskit korostuvat pakkasilla

Puulla lämmittäminen on muita lämmitysjärjestelmiä alttiimpi aiheuttamaan palovahinkoja. Pakkaskaudella syttyneiden tulipalojen syy on useimmiten varomaton tulenkäsittely ja inhimilliset virheet. Tulisijaa ei saisi lämmittää liikaa eikä jättää palamaan vartioimatta.

savunpoistolaitteiden toimivuus

27.3.2025

Taloyhtiö, muista huolehtia savunpoistolaitteiden toimivuudesta

Kerrostalojen savunpoistolaitteiden tyypillisimmät ongelmat liittyvät usein huollon ja testauksen laiminlyöntiin. Tämä voi johtaa siihen, että tulipalossa savunpoisto ei toimi ja savua kertyy rappukäytävään.

tulipalo kerrostalossa

4.2.2025

Älä poistu savuiseen rappukäytävään kerrostalopalossa

Jos kerrostalon rappukäytävästä leviää asuntoon savun hajua, oikea toimintatapa on jäädä omaan asuntoon ja soittaa hätänumeroon. Vaarallisinta on yrittää poistua savuista rappukäytävää pitkin. Rakennuksen palo-osastointi estää palon ja savukaasujen leviämisen huoneistojen välillä.

mökin paloturvallisuus

18.4.2025

Huomioi nämä turvallisuusseikat mökkikauden alkaessa

Talven jälkeen mökillä on hyvä tarkistaa muutamat turvallisuuteen liittyvät seikat, kuten palovaroittimen toimivuus ja tulipesien hormien kunto. Tulisijat ja hormit kannattaa ottaa käyttöön hitaasti pienellä tulella, olipa kyse kiukaasta, takasta tai muusta tulipesästä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti