Pula LVI-suunnittelijoista hidastaa taloyhtiöiden putkiremontteja Joensuussa

Joensuulaisten taloyhtiöiden putkiremonttihankkeita hidastaa pula LVI-suunnittelijoista. Taloyhtiöt eivät välttämättä saa tarjouspyyntöihinsä lainkaan vastauksia paikallisilta suunnittelutoimistoilta. Jos suunnittelija löytyy, aikataulu on vaarassa venyä suunnittelijan ruuhkautuneen työtilanteen takia.

”Taloyhtiöiden kannalta tilanne on hankala, sillä suunnittelijan olisi hyvä löytyä lähiseudulta. Ympäristökunnista joensuulaiset taloyhtiöt eivät yleensä saa lainkaan tarjouksia, koska siellä töitä ilmeisesti riittää omankin paikkakunnan kohteissa”, sanoo Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja Mirjami Kauppinen.

Parhaillaan Joensuussa saneerataan paljon viemäreitä, ja nyt on käynnistymässä myös kylpyhuoneiden uusi saneerauskierros.

Taloyhtiöiden LVI-suunnittelua tekeviä toimistoja on Joensuussa vain muutamia, ja niistäkin osa on keskittynyt ainoastaan isoihin kohteisiin. Muuta suunnittelua paikkakunnalla on Kauppisen mukaan tarjolla hyvin.

Joissakin tapauksissa taloyhtiöt ovat pyytäneet suunnittelutarjouksia myös Kuopiosta.

”Kun suunnittelija tulee matkojen päästä, hinta nousee, eikä asioiden hoitokaan liene ihan helppoa, varsinkaan jos suunnittelija myös valvoo kohteita”, Kauppinen toteaa.

Korjaushankkeisiin ohjausta avoimesta koulutusillasta

Taloyhtiön remontissa on hallittava tekniikka suunnitteluineen ja urakkakilpailuineen, juridiikka päätöksenteon vaiheineen ja sopimuksineen, rahoitustalous sekä viestintä osakkaiden ja asukkaiden suuntaan.

Kiinteistöliiton ja Kiinteistöalan Kustannus Oy:n järjestämä, kaikille avoin Mahdollisuuksien remontti -kiertue tuo taloyhtiöiden hallituksille ja isännöinnille tietoa kiinteistön ylläpidon ja korjausrakentamisen kokonaisuudesta. Kouluttajina tilaisuudessa toimivat Kiinteistöliiton asiantuntijat, joiden luennoille pääsevät yleensä vain Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöiden edustajat.

”Korjaushankkeeseen ryhtyvän taloyhtiön on tärkeää hankkia pätevä projektinjohtaja. Hankesuunnittelu kannattaa tehdä huolella, ja työmaata sekä lopputulosta on myös valvottava kunnolla”, linjaa Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentaminen

13.6.2023

Taloyhtiöiden korjauksiin viime vuonna 2,3 miljardia euroa

Kerrostaloyhtiöt korjasivat viime vuonna eniten talotekniikkaa ja rivitaloyhtiöt ulkopintoja ja rakenteita, kertoo Tilastokeskus. Taloyhtiöiden hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,6 prosenttia.

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

kinkun rasva

8.12.2022

Kinkun rasva ei kuulu viemäriin

Kinkunpaistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä se tukkii viemärin jäähtyessään. Rasvan voi hyödyntää ruoanlaitossa, laittaa jäähtyneenä biojätteeseen tai kierrättää polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

paloturvallinen taloyhtiö

10.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tehtävänä paloturvallinen taloyhtiö ja koti

Suomessa pelastusviranomaisten tietoon tulee vuosittain noin 12 000 tulipaloa, joista merkittävä osa on ihmisen toiminnan aiheuttamia. Safetum on käynnistänyt tänä syksynä kampanjan suomalaisten taloyhtiöiden paloturvallisuuden edistämiseksi.

Safetum

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti