Parkkipaikkojen puute ja polttoaineen kallistuminen lisäävät yhteiskäyttöautojen suosiota

Seuraavina vuosina on tulossa merkittäviä muutoksia kaupunkien pysäköinnin ratkaisuihin ja -hintoihin. Asukaspysäköinnin lisäksi myös kadunvarsipaikkojen tuntihinnoittelu tulee kallistumaan huomattavasti. Polttoaineen hintakin nousee kovaa vauhtia.

Autoilun kallistumiseen vaikuttavia muutoksia ovat lisäksi väestömäärän kasvu, kantakaupungin laajeneminen, kestävien liikkumismuotojen suosiminen, ilmastotavoitteet, liikkumisen ja liikenteen digitalisoituminen, jakamistalouden kasvu, liikenteen sähköistyminen, etätyön yleistyminen sekä uusien liikkumispalvelujen tuleminen markkinoille.

Taloyhtiöiden asukkailla on yhä vähemmän mahdollisuuksia ylläpitää omaa ajoneuvoa, koska autopaikkojen määrät ovat pienet ja autoilun kokonaishinta todella suuri. Jos perheellä on kaupungissa kaksi autoa, sille toiselle on liki mahdotonta löytää parkkipaikkaa.

Kun yhden autopaikan rakennuskustannus on Helsingissä noin 50 000 euroa, taloyhtiöihin ei rakenneta parkkipaikkoja välttämättä ollenkaan. Yksi ratkaisu ongelmaan on olemassa olevien autopaikkojen tehokkaampi käyttö.

– Autopaikkoja käytetään tehokkaasti, kun autoja käytetään tehokkaasti. Yhä useampi asukas voi saada autopaikan hyödyn itselleen, jos auto on asukkaiden yhteisessä käytössä, kertoo Paul Nyberg autojen yhteiskäyttösovellusta tarjoavalta BloxCarilta Omataloyhtio.fi-sivustolla.

Taloyhtiö voi hankkia oman auton

Yritykset, järjestöt ja taloyhtiöt puntaroivat tällä hetkellä erilaisia mahdollisuuksia hankkia yhteiskäyttöauto asukkaiden käytettäväksi. Taloyhtiön omat autot ovat kuitenkin kalliita ja ne vaativat sitoutumista itse taloyhtiöltä.

– Ei ole olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa hankkia yhteiskäyttöautoa taloyhtiöön. Joskus on hyvä tilata taloyhtiöauto palvelun tarjoajalta, mutta siinä tapauksessa kallis satsaus tuo vain yhden yhteisessä käytössä olevan ajoneuvon taloyhtiöön. Taloyhtiön omistamassa autossa on toki etunsa, mutta myös paljon kompastuskiviä. Sille pitäisi esimerkiksi varata oma uusi autopaikka, Nyberg arvioi.

Kuka tahansa asukas voi jakaa tai lainata omaa autoaan naapureille. Asukas voi antaa autonsa maksua vastaan myös yhteiskäyttöön sovelluksella, jossa ajokortilla tunnistautuneet käyttäjät voivat maksaa ja varata auton käyttöönsä. Näin taloyhtiökin välttyy ylimääräisen parkkipaikan varaamiselta.

Omataloyhtio.fi kertoo asukkaasta, joka tienasi vuodessa yli 6000 euroa kahden pakettiauton vuokraamisella yhteiskäyttöön. Sillä katettiin vähintään vakuutusmaksut ja huoltokustannukset.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

19.3.2026

Aiempaa harvempi taloyhtiö suunnittelee lämmitystavan muutosta

Taloyhtiöiden into lämmitysremontteihin on vähentynyt, vaikka maalämpö onkin viime vuosina lisännyt suosiotaan, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto.

As Oy Tuurepori

17.3.2026

Hissillä ateriat asukkaille – Satavuotias As Oy Tuurepori oli aikaansa edellä

Turun keskustassa sijaitseva As Oy Tuurepori perustettiin vuonna 1924. Sadan vuoden aikana se on nähnyt lähiympäristön muutoksen ja toiminut kotina kuuluisuuksillekin. Aikansa uusimmalla talotekniikalla rakennetusta talosta on pidetty hyvää huolta ja se jatkaa hyväkuntoisena seuraavalle vuosisadalle.

asuntokauppa sähköistyy

16.12.2025

Asuntokauppa sähköistyy – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Yli puolet kiinteistönvälittäjien asuntokaupoista tehdään jo sähköisesti ja tahdin uskotaan vain kiihtyvän. Taloyhtiöille muutos tarkoittaa siirtymää paperimapeista digiaikaan. Myös huoneistotietojärjestelmän tiedot on pidettävä tarkasti ajan tasalla.

5.1.2026

Mitä taloyhtiön pitää huomioida vastaanottotarkastuksessa?

Vastaanottotarkastuksen pöytäkirjaan tulee merkitä kaikki virheet sekä niihin liittyvät vaatimukset. Sen lisäksi on merkittävä virheet, joiden osalta urakoitsijaan ei kohdistu vaatimuksia, ja sekin, miksi ei.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti