Vesijohtoputket ovat usein alttiita kylmälle, sillä niiden reititys voi kulkea liian pinnassa eikä lämpöeristys ole aina riittävä. Jo kymmenen asteen pakkaset voivat aiheuttaa ongelmia putkistoille vanhoissa rakennuksissa ja pientaloissa.
Jäätymiset alkavat useammin silloin, kun pakkasta on parikymmentä astetta.
– Kun pakkanen pääsee johonkin kohtaan vesijohtoa, siihen muodostuu jäätulppa. Lämpötilan edelleen laskiessa tulppa aluksi supistuu ja lisää vettä tihkuu jäätulpan ja putken väliin, kertoo LVI-alaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Arto Krootila.
– Sään lämmetessä jäätulppa laajenee metallia nopeammin ja laajetessaan murtaa putken. Kun jää sitten sulaa, vesivuoto paljastuu.
Putkirikot voi ehkäistä
Putkien rikkoutumisesta aiheutuvia vahinkoja sattuu tyypillisesti vapaa-ajan asunnoissa ja muissa kiinteistöissä, joissa ei olla jatkuvasti paikalla. Vesiputket on usein vedetty rakennuksen kylmiin kohtiin, joihin pakkasella on helppo pääsy.
– Kaikissa tiloissa, joissa kulkee vesiputkisto, pitäisi olla riittävä, tasainen lämpötila. Jos peruslämpö on esimerkiksi mökillä säädetty matalalle, sitä kannattaa hieman nostaa, sanoo vakuutusyhtiö Ifin omaisuusvakuutuksista vastaava johtaja Oskar Storsjö.
Vapaa-ajan asuntojen lisäksi lämpötila kannattaa tarkistaa esimerkiksi varastoissa, teknisissä tiloissa, autotalleissa ja tuulikaapeissa, joissa on vesipiste tai vesikiertoinen lattialämmitys.
Ilmalämpöpumpun lisäksi rakennuksessa olisi aina hyvä olla myös jokin muu lämmitin. Jos rakennuksessa on takka tai tulisija, sitä kannattaa pakkasella lämmittää päivittäin.
Vesijohtoverkosto tulee aina tyhjentää ennen pakkasia, jos rakennusta ei lämmitetä talvella tai se jätetään tyhjilleen.
Jos vesijohto on liian pinnassa, sen voi kaivaa jo kesällä esiin ja lämpöeristää paremmin, jolloin putkirikkoa voi ehkäistä. Tarpeeksi paksuun putkeen voi myös asennuttaa sisäpuolelle kaapelin, joka pitää putken sulana.
– Jos talvi yllättää, jäätymisalttiin putken kohdalle voi kasata lunta, koska tallaamaton lumi eristää myös jonkin verran lämpöä, tavarantarkastaja Krootila neuvoo.
Jätä sulatus ammattilaiselle
Putkien jäätymisen havaitsee helposti siitä, ettei hanasta tule vettä. Etenkin tyhjillään olevissa vapaa-ajan asunnoissa putkien jäätyminen ja sen aiheuttama mahdollinen putkirikko paljastuvat usein vasta pakkasten lauhtuessa.
Jäätyneiden putkien sulattaminen on turvallisinta jättää putkiasentajan tehtäväksi. Avotulta ja kuumailmapuhallinta ei koskaan tule käyttää putkien sulattamiseen.
– Pahimmassa tapauksessa kokematon putkien sulattaja voi sytyttää tulipalon tai rikkoa putket lämmittämällä niitä liian nopeasti, painottaa Storsjö.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään