Näin säästät energiaa terveydestä tinkimättä

Energiansäästö kannattaa, mutta liiallisuuksiin ei oman terveyden kustannuksella pidä mennä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat kokosivat yhteen energiansäästövinkit, joiden avulla energiankulutusta voi pienentää ilman, että asukkaiden terveys tai kiinteistön kunto kärsii.

– Energiansäästö onnistuu kaikilta kotitalouksilta, kun tunnistaa oman kulutuksensa ja sitä kautta säästömahdollisuutensa. Toimia toteutettaessa on kuitenkin huomioitava, että ei aiheuta haittaa sisäympäristölle ja asumisterveydelle, sanoo THL:n erikoistutkija Anniina Salmela.

Laske huonelämpötilaa maltilla

Huoneilman lämpötila vaikuttaa suoraan asumisviihtyvyyteen, ja sen kokemisessa on yksilöllisiä eroja. Voit laskea lämpötilan alle 21 asteeseen, mutta pidä se vähintään 18 asteessa. Huomioi lämpötilaa säätäessä tilan käyttäjät. Jos tiloissa on vanhuksia tai lapsia, tulee huonelämpötilan olla vähintään 20 astetta veto huomioiden.

Muissa kuin asutuissa tiloissa voit laskea lämpötilan alle 18 asteen. Suosituslämpötila esimerkiksi autotallille on 5 astetta ja varastolle 12 astetta. Huolehdi kuitenkin riittävästä ilmanvaihdosta ja seuraa sisäilman suhteellista kosteutta etenkin kovilla pakkasilla. Lämpötila ei saa laskea myöskään niin alas, että syntyy riski vesiputkien jäätymiselle.

Pidä ilmanvaihto päällä

Ilmanvaihdon tehtävänä on poistaa epäpuhtauksia sisäilmasta ja tuoda riittävästi puhdasta ilmaa tilalle. Huolehdi siitä, että koneellinen ilmanvaihto on huollettu ajallaan, tuloilman lämpötila on säädetty ja ilmamäärät tarkastettu. Katso, että erityisesti märkätiloissa, kuten kylpyhuoneessa, on riittävä lämmitys ja ilmanvaihto kosteuskuorman vähentämiseksi.

Älä sulje tai tuki ilmanvaihdon venttiilejä. Jos rakennuksessa on koneellinen radonpoisto, älä kytke sitä pois päältä tai alenna sen tehoa.

Älä laske käyttöveden lämpötilaa alle 55 asteen

Infektioita ja pahimmassa tapauksessa vakavia keuhkokuumeita aiheuttavat legionellabakteerit pystyvät lisääntymään 20–45-asteisessa vedessä. Legionellojen torjumiseksi pidä lämmin käyttövesi noin 55–60-asteisena.

Käyttöveden lämpötilan alentamisen sijasta vähennä lämpimän veden käyttöä esimerkiksi suihkuaikaa lyhentämällä. Huomioi kuitenkin, että myös erittäin vähäinen vedenkäyttö on riskitekijä legionellan kasvulle putkistoissa, joten kaikkien kodin vesipisteiden olisi hyvä olla säännöllisessä, mieluummin päivittäisessä käytössä.

Jätä lisäeristystyöt ammattilaiselle

Rakennuksen energiakorjauksen suunnittelu tulee aina teettää ammattilaisella. Huomioi, että esimerkiksi väärin toteutettu rakennuksen lisäeristys voi aiheuttaa kosteusvaurion.

Polta vain puhdasta ja kuivaa puuta

Puunpoltto on merkittävä pienhiukkaspäästöjen lähde. Terveydelle ja ympäristölle haitallisten hiukkasten vähentämiseksi käytä takan tai kiukaan tulipesässä vain puhdasta ja kuivaa puuta. Tuo puut sisälle 1–2 vuorokautta ennen käyttöä, jotta puun pinta ehtii kuivahtaa ja lämmetä.

Pidä tulisija kunnossa, noudata sen käyttöohjeita ja muista säännöllinen nuohous. Roskat ja käsitelty puu eivät kuulu tulipesään. Vältä myös kitupolttoa, eli puun polttamista liian pienellä ilmamäärällä.

Myös kynttilöiden poltto lisää sisäilman pienhiukkasmääriä, joten niillä ei kannata korvata kodin valonlähteitä. Säästä valaistuksessa energiaa valitsemalla energiatehokkaita led-lamppuja.

– Sähköä ja muuta energiaa tarvitaan, jotta koti on terveellinen, toimiva ja viihtyisä. Näillä ohjeilla voit energiansäästön lisäksi myös mahdollisesti parantaa sisäympäristön laatua, Salmela toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

veden säästäminen

17.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Veden säästäminen on kannattavin energiainvestointi

Lämpimän veden osuus on jopa puolet kiinteistöjen energiakustannuksista. Vedenkulutus aiheuttaa myös ison osan kiinteistöjen hiilidioksidipäästöistä. Siksi vedenkulutusta täytyy taloyhtiöissä seurata ja vettä alkaa säästää.

Smartvatten

energiansäästö

20.9.2023

Kuukauden kasvo: Arjen energiateot on hyvä ottaa tavaksi

Motivan johtava asiantuntija Päivi Suur-Uski suosittelee taloyhtiöille energiatarkastusta. Sen avulla voi selvittää kiinteistön energiatehokkuuden. Myös yhtiön asukkaat pystyvät pienentämään taloyhtiön energiankulutusta arjen säästötoimilla.

älylämmitys

10.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Älylämmitys hillitsi satavuotiaan taloyhtiön energiankulutusta

Helsinkiläiseen taloyhtiöön asennettiin Wattisen älylämmitys. Sen ansiosta talovanhus käyttää nyt 15 prosenttia vähemmän lämmitysenergiaa kuin aiemmin.

DNA ja Wattinen

yrityslaina

30.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Parhaat vinkit ja vaihtoehdot yrityslainan hakemiseen

Joskus yritys tulee tilanteeseen, jossa laina on paras vaihtoehto. Aihe voi tuntua vieraalta ja jopa hieman pelottavalta. Tässä artikkelissa on tietoa yrityslainan hakemisesta ja hyviä vinkkejä ja vaihtoehtoja yrityksille, jotka harkitsevat yrityslainan ottamista.

Halvinlaina.fi

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti