Mitä tehdä, jos pöytäkirjantarkastaja ei suostu allekirjoittamaan?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Yhtiökokouksen pöytäkirja täytyy ennen osakkaille lähettämistä tarkastaa ja allekirjoittaa. Tätä varten valitaan pöytäkirjantarkastaja. Joskus pöytäkirjantarkastaja ei kuitenkaan suostu allekirjoittamaan pöytäkirjaa, koska hän on eri mieltä sen sisällöstä taikka haluaisi kirjata kokouksen kulkua tehtyä tarkemmin. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?

Vastuu pöytäkirjan laatimisesta on kokouksen puheenjohtajalla. Lain mukaan kyse on päätöspöytäkirjasta, johon merkitään tehdyt päätökset, äänestysten tulokset sekä ehdotukset yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Velvollisuutta tehdä laajempia kirjauksia ei ole. Toisaalta ei laki sitä estäkään.

Allekirjoittamisen osalta vähimmäisvaatimus on, että pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja ja yksi pöytäkirjantarkastajaksi valittu henkilö. Monesti pöytäkirjantarkastajia valitaan kuitenkin kaksi, jotta kokouksen kulusta olisi enemmän todistusvoimaa.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Niklas Nygren

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Uusimaan lakimies.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.