Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja voi hakea yhtiön kotipaikan aluehallintovirastolta erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista. Edellytyksenä on, että ehdotus saa taloyhtiön yhtiökokouksessa riittävän kannatuksen.
Yleensä erityisen tarkastuksen syynä on epäily asunto-osakeyhtiön varojen väärinkäytöstä taikka yhtiön johdon tai joidenkin osakkaiden saamasta rahanarvoisesta hyödystä toisten osakkaiden kustannuksella. Tarkastuksen taustalla voivat olla myös epäilyt asunto-osakeyhtiön johdon menettelyllään yhtiölle mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Etenkin sellaisissa asunto-osakeyhtiöissä, joissa ei lainkaan tehdä tilintarkastusta tai toiminnantarkastusta, saattaa esiintyä tarvetta tai halua erityisen tarkastuksen tekemiselle. Tällaisissa tilanteissa yhtiö voi vaihtoehtoisesti harkita erityistä tarkastusta kevyemmän tarkastuksen toteuttamista.
Ehdotus erityisen tarkastuksen toimittamisesta on tehtävä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa, jossa asiaa kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä. Ehdotus erityisen tarkastuksen suorittamisesta on siis aina mahdollista tehdä taloyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa, eikä asiasta tarvitse olla mainintaa taloyhtiön yhtiökokouskutsussa. Suositeltavaa kuitenkin on, että esitys toimitetaan yhtiökokoukselle myös kirjallisessa muodossa.
Artikkeli on tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään