Mitä tarkoittaa 10-vuotisvastuu uudessa taloyhtiössä?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Perustajaurakoitsijan virhevastuu jatkuu takuuajan jälkeenkin ns. piilevien virheiden osalta. Piileviksi virheiksi katsotaan virheet, jotka ovat olleet olemassa, mutta joiden olemassaoloa ei ole voitu havaita. Rakennuttaja on vastuussa rakentamastaan kohteesta 10 vuotta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita 10 vuoden takuuta, vaan kyseinen aika perustuu velan vanhentumisesta annettuun lakiin. Lain mukaan korvausvelan vanhentuminen on katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta tai vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Sen vuoksi puhutaan yleisesti niin sanotusta 10-vuotisvastuusta.

Mikäli rakennusvirhe johtuu rakentajan huolimattomuudesta, myyjänä toiminut rakennuttaja tai perustajaosakas ei yleensä voi vedota salaiseen tai piilevään virheeseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ostaja voi vaatia korvausta hinnanalennuksen lisäksi myös välillisistä vahingoista, esimerkiksi henkilövahingoista.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Matias Liespuu

Kirjoittaja on asumisen ja rakentamisen juridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimistossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Keskustelu

kommentoi

  1. Olisi varmasti hyödyllinen, jos voisin sen lukea. Ei onnistu, vaikka olen kirjautuneena.

    Tykätty 0 kertaa

    1. Hei,

      oletteko aktivoinut jäsenetunne kohdassa https://kiinteistomedia.fi/kiinteistoliiton-jasenedut ? Ottamalla jäsenedut käyttöönne pääsette lukemaan sisältöjämme rajoituksetta.

      ystävällisin terveisin
      Mirva Brola
      päätoimittaja
      Suomen Kiinteistölehti

      Tykätty 0 kertaa

  2. Juhani Vesterinen

    Tosiaan vaikeaa saada tämä lakiartikkeli näkyviin vaikka on kirjautunut sisään. Pitääkö siis erikseen aktivoida jäsenetuja, minut se vei verkko-ostosivulle josta sai ostaa 0 eurolla esim. kiinteistölehden. Pitääkö siis lakiartikkelitkin aina ostaa erikseen ??? Miksei pääse jäsenenä lukemaan?

    Tykätty 0 kertaa

  3. Juhani Vesterinen

    No nyt onnistui. Piti siis kirjautuneena ostaa se näköislehti ostoskorista 0-hintaan maksusuoritukseen asti ja sen jälkeen myös uutiskirjeen lakiartikkeli oli luettavissa. Kiitos !

    Tykätty 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.

Kiinteistölehden kommentointiohjeet

Julkaisemme kommentteja arkipäivisin (pl. loma-ajat). Kommentoithan asiallisesti ja muut huomioon ottaen. Tämä kommenttikenttä on tarkoitettu yllä olevaa artikkelia koskevaa keskustelua varten. Täällä ei saa mainostaa eikä spämmätä. Emme myöskään vastaa tällä palstalla lakikysymyksiin tai korjaushankkeita koskeviin ongelmiin. Niihin saat apua Kiinteistöliiton neuvontapalveluista

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

seniorit

12.12.2024

As Oy Rantatuiran seniorit viihtyvät turvallisesti ja iloisesti yhdessä

Oululaisessa As Oy Rantatuirassa asukkaat kokoontuvat viikoittain taloyhtiön kerhotilaan askartelemaan ja pelaamaan pelejä. Viime keväänä taloyhtiössä kokeiltiin tuolijoogaa, jota järjestettiin osana Kiinteistöliiton Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanketta. Myös ulkopuoliset yrittäjät voivat järjestää toimintaa taloyhtiöissä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

7.10.2025

Lemmikit taloyhtiössä –  huomioi nämä seikat

Pienet jyrsijät tai matelijat harvoin aiheuttavat taloyhtiössä keskustelua, sillä naapuri ei usein edes havaitse niiden olemassaoloa. Sen sijaan koirien haukkuminen, jätökset tai vapaana olo voi synnyttää erimielisyyksiä taloyhtiön asukkaiden keskuudessa.

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.